Synnytyskertomus - vihdoin!

"Tämä äitihän on kuin vanha tekijä! Tämä äiti kyllä tietää mitä haluaa ja miten synnytetään." 

21.8. Lähdettiin aamusella kohti Kuopiota, toiseen yliaikaiskontrolliin. Tai niinhän minä luulin. Sinne lähdettiin käynnistämään synnytys ja tekemään vauva!
En tähän hätään muista, että moneltako sinne lähdettiin, mutta joskus kymmenen maita makoilin sängyllä ronkittavana. Kätilö kysyi, että jäädäänkö samantien osastolle, mutta maha ennen kaikkea. Joten ilmoitin, että me käydään syömässä ensin ja kaupungilla pyörimässä, tullaan takaisin sitten päivävuorolaisten kiusaksi.

Käytiin mätystelemässä Viimeinen Ehtoollinen, eli Big Mac-ateriat ja sitten lähdettiin ihastelemaan kaunista Kuopiota. Mentiin Saaristokaupunkiin ja räpsittiin kuvia. Oltiin kadun varressa kuvaamassa ja joku perussavolaene ukkeli ajoi munamankelillaan siitä ohi ja huikkasi, että "Suapiko tulla kuvvaan!" Hiieman jos meinasi naurattaa.

Tätä mieltä mamma on sairaalavaatteista!

No, sitten kirjauduttiin osastolle, meille määräyti mielettömän ihana kätilö, sellainen rempseä, mutta toisaalta rauhallinen, mukava ihminen, Mimmi. Tämä täti antoi minulle täysin vapaat kädet sen suhteen mitä haluan tehdä ja kun sanelin että mitä olin ajatellut, totesi hän, että minua ei ilmeisesti tarvitse pahemmin ohjailla, joten kutsukaa jos hätä tulee. Tämä tapahtui siis papereiden mukaan klo 14.15.
Tuntia myöhemmin puhkaistiin kalvot, aikamoisen hakemisen jälkeen. Oli hassu tunne, kun maha ei ollut enää ihan niin pinkeä.

Siellä oli kaikki valmiina!

Puoli seitsemältä minulle lätkäistiin oksitosiinitippa ja 10min myöhemmin halusin jo epiduraalin. Sitä aikaisemmin olin hönkäillyt ilokaasua, joka vei hassusti kuulon minulta. Kun otin henkoset, kuulin ainoastaan radion ja pojan sykkeet. Olo oli typerä ja räkättelin siinä sängyllä sitten itsekseni. Harmikseni en kuitenkaan sanonut mitään typerää, hekotin vaan.
Papereissa ei lue, että kuinka paljon olin missäkin vaiheessa auki, mutta nopeasti ne aukenivat! Pelkkä epiduraali ei riittänyt, höngin silti sitä helkkarin kaasua.

Oli vissiin kivaa.

Kymmeneltä meillä vaihtui kätilöt ja voi perseen perse minkä lykkäsivät! Paikalle marrsi kaksi kätilöä, joista toinen vasta opiskelija. Suunnattoman raivostuttava tättähäärä. Sillä hetkellä, kun se neiti marssi sisään, minulta katosi kaikki päätäntävalta synnytyksen kulusta. En saanut itse päättää missä asennossa ponnistan, en miten pidän jalkojani. En perkele saanut edes pitää kädessäni sitä ilokaasumaskia, jota olin purrut koeponnistuksia tehdessä. ARGH! Oli todella, todella lähellä, etten potkaissut sitä kätilöä nurin, kun jalkani siirrettiin molempien kätilöiden lantioille, että saisin siitä tukea ponnistamiseen.

No, oli miten oli, ponnistusvaihe kesti 21min ja maailman ihanin Pottu oli maailmassa. Ensimmäisenä, kun näin lapsen, parahdin Ukkoselle, että "Se on ihan sun näkönen!". Jjep, pikku-ukko oli syntyessään ihan kuin ilmetty isänsä. Mitä nyt nenä oli vähän lytyssä.

Ylpeä isi

Saatiin onnittelusyöminkejä ja minä tyytyväisenä mätystin kaikki suolakurkut ja meetvurstit lautaselta, ahh, ihanaa suolaa!

Huomatkaa vaaleansiniset varpaankynnet! 

Sitten oli tarkoitus lähteä suihkuun.Ihan melkein onnistui. ..not. Pääsin istumaan, jalat maahan ja samantien alkoi heittää niin helkkaristi, että ei mitään jakoja liikkua mihinkään. Joten en päässyt kävelemään osastollekaan, vaan minut kärrättiin sängyssä.

Pikkumiehelläkin oli tylsää osastolla.

Osastollaoloaika oli ihan syvältä. Ahteriin koski, viereisen pedin pikkutyttö kuulosti ihan teepannulta itkiessään ja yllättäen itki silloin, kun Pottu oli hiljaa ja minä yritin saada unta. Yhteensä koko osastollaoloaikana (2vrk) sain unta ehkä reippaat 5h. Joista 3 siten, että vein pojan yökölle hoitoon ja sain vaihdossa korvatulpat.
Kun sitten suunnattomasti virkistyneenä kävin lapseni hakemassa takaisin, ilmoittaa hoitsu, että hän oli aivan helisemässä lapseni kanssa, kun poika vaan huutaa ja korvike ei kelpaa! ...JUMALAUTA! Minä oon just synnyttänyt, en ole nukkunut sen jälkeen (enkä hyvin sitä ennenkään) ja sinä kehtaat valittaa siitä, että minä haluan pari tuntia unta!

Yhteistä laatuaikaa jo vuodesta -12!

No, loppu hyvin, kaikki hyvin. Päästiin päivää aikaisemmin kotiin kuin normaalisti, koska vauvalla oli kaikki hyvin ja minulla myös. Tai no, jos siellä olisi mitattu minun hemoglobiini, en todellakaan olisi päässyt kotiin.. Minulla oli hurja anemia, vaikka verta menetin vain 600ml. Mutta onneksi ei mitattu, koska pää ei olisi kestänyt enää yhtään ylimääräistä siellä.

Ihan liian iso kaukalo noin pienelle miehelle.

Kotona meitä odotti äitini ja Roni-kummitus, jotka ihanina olivat kuuranneet koko kämpän lattiasta kattoon. Oli mahtavaa päästä puhtaaseen kotiin ja NUKKUMAAN.

Ihana Ipana, Roni-kummituksen Böö-paita ja Prinsessa Sissi Kermaperse

Ensi kerralla...
En todellakaan aio kuunnella yhtään kätilöä vaan teen niinkuin minusta tuntuu hyvältä, jos hätää ei ole.
Aion vaatia, että sen napanuoran annetaan olla rauhassa pidempään.
Alan ottamaan sitä lisärautaa jo ennen laskettua aikaa, vaikka hb olisikin kuoseissa.
Otan omat korvatulpat mukaan.

Joko mennään uudestaan, tää olis ihan redi!

Superhypermegapostaus

"ÄH! PUH! PÖH! PAH!" 

Minun oli tarkoitus kirjoittaa synnytyskertomus ja ristiäisistä, ennen kuin alkaisin kuulumisia rustaamaan. Mutta eihän siitä nyt tule sitten mitään. Aivo on äitiyslomalla ja minä myös. Joten kuulumisia it is! Ja jos pieni ristiäiskatsaus, niin on sekin alta sitten. Synnytyskertomusta odotettaessa.

Pikkumies on kohta 3kk ja iso mies onkin! 2kk neuvolassa mitat olivat seuraavanlaiset:
5652g ja 59,5cm.
Muutaman päivän päästä on 3kk neuvola, saas nähdä miten paljon tuo jättiläinen painaa, kun ei äiti jaksa edes ukkelia jumpata ylösalasylösalas. Korkeintaan ylös. Niin no, alaskin samalla vaivalla.
Kielen näyttö ja syljen pärryytys ovat ihan huippukivoja juttuja. Peili on paras kaveri ja Kummitus sitäkin kivempi. (Tässä välissä tutin uudelleenasennus kohtaan Suu.)

Ukko ja Peilin Ukko

Vielä viikko sitten meillä nukuttiin joka yö putkeen n.8 tuntia ja sen jälkeen vielä torkkuja parin tunnin ajan. No, ei enää! Viime yönä ukkelsson heräili klo 00, 03, 05 ja ylös noustiin yhdeksän kantturoilla. Justiinsa kun pääsin hehkuttamaan että miten hyvin meillä yöt jo menee.. Paskan marjat. Niin ihanaa aikaa kuin tämä 3kk uuden jännän hurjan huomaaminen onkin, toivoisin että jäbä malttaisi nukkua sitten senkin edestä.

Päiväunille mennään ulos heräämisajasta riippuen noin yheksältä-kymmeneltä. (ja taas uudelleenasennus, tästäkään ei vissiin tullut helppo yö..) Ennen päiväunia syödään (kerralla aina ~200ml Nutilonin oranssia), jutellaan ja hengaillaan leikkimatolla kun äitellä ei meinaa silmät kestää auki millään. Onneksi Lapanen-kummitus ja muu haamujengi viihdyttää poikaa kun mamma jumii.
Ulkona koisitaan 3-4h, sitten taas syödään ja jutustellaan ja kun noin tunnin päästä pojan suusta alkaa kuulua pahaenteinen (vanhaa puhelinta muistuttava, kurkkuärrällä varustettu) rrrinnnggg rrrrriiiinnnnngg, tietää että ulos pitää päästä nukkumaan ja heti!
Sitten taas syöpöttelyä ja juttelua. Hyvällä tuurilla vielä yhdet pidemmät torkut. Mutta sitten ei oikein meinaakaan enää olla kiva mennä nukkumaan. Ehei, jätkä torkkuu puolisen tuntia kerrallaan (jona aikana käydään tutti asentamassa uudelleen väh. 2krt), itkee väsymystään ja nauraa itkun lomassa. Illat on meillä yhtä show'ta yleensä. (Tässä välissä uudelleenasennus ja asennonvaihto) Kahdeksan-yhdeksän maissa yritetään syödä, käydä pesulla ja mennä nukkumaan. Yleensä pikkumies tiputtelee tutia vielä kymmeneltäkin. Kello nyt 22.27. ja minä NIIN toivon, että tuo äskeinen asennus oli viimeinen tältä illalta..

Mutta vaikka illat ovatkin vaikeita ja minun lyhyt pinnani koetuksella, on tämä silti aivan ihanaa. Rrrakastan tuota junioritason kansalaista ihan hävyttömän paljon.
Enkä ole ainoa, jos tuo ei muuta osaa, niin sydämiä se vie! Since the first breath ja sillee. Lässynlässynlää.
Ristiäisjuttuihin, ennen kuin menee niin imeläksi että kaikilta putoaa hampaat suusta. (Asennetaan tutia...12%)

30.9. sai meidän pieni Pottu nimekseen Jarkko Eero Oskari. Tutummin Jake. Pikkumies oli varsin kiltisti, itku pääsi vain kerran papin horinoiden päälle. Vieraita oli melkein 30, vaikka paikalla oli vain sukulaiset ja kummit, plus yksi Artisti ja kolme avecia. No, onneksi ruokaa riitti (vielä viikoksi kotiinkin) ja tila oli suuri. Saimme käyttöön Ukkosen vanhan koulun ruokalan. Kuulostaa karulta, mutta hieno siitä tuli! Ja saimme käyttää myös keittiötä, onhan Jaken kummi siellä valtiattarena. Äitini on k.o. koululla töissä ja minäkin olen siellä sijaistellut. Lisäksi äitini ja aikanaan myös mummoni on käynyt koulua siellä. Eli paikka oli vallan mainio historialtaan meidän ensimmäisen ipanaattorin ensimmäisille juhlille. (JES, ukko tais tippua!)

Viikkoa myöhemmin kummityttöni Pulu liitettiin pyhässä kasteessa blaablaa.. 

Nnniiin! Meinasi unohtua! Meillä maisteltiin tänään perunaa! (ensimmäistä kertaa viikko sitten ja taas tänään) Jake sai hurjat 3 lusikankärjellistä suussa myllättäväksi ja ulossyljettäväksi. Irvistyksiä ei tullut, ilmeisesti oli vain outoa kun oli jotain muuta kuin maitoa tai sormet tai harso suussa.

Potut Pottuina!

Jooo, sammu se! Todistan sen!

Blogger on sitä mieltä, että meillä nukutaan väärin päin. Kiitos tästä! 

Pikainen tilannekatsaus

"Vauva! Pysy paikoillas! Ei! ÄLÄ KÄÄNNY MAHAL-perkele...."

Jos tässä nyt sitten ottaisi itseä niskasta kiinni ja kirjoittelisi nopeasti kuulumisia. Tarkemmat kuvaukset tulevat post datumeina kunhan saan itsestäni sen verran irti.
Jotenkin kummasti vauvan kanssa ajantaju katoaa täysin! Tosin tämä ei varmasti tullut yllätyksenä kenellekään vanhemmalle..
Ukko on jo 7vko vanha, kasvaa kuin sienet sateella, heiluu kuin heinämies, hymyilee, höpöttelee ja on saanut nimenkin jo! Ei moro. MISSÄ vaiheessa?! Vastahan se syntyi!

Viime viikolla neuvolassa poika painoi 5184g ja pituutta oli jo 57cm. Syntymäpaino oli tosiaan 3710g ja -pituus 51cm. Vielä osa 56cm vaatteista mahtuu, mutta suurimmaksi osaksi ollaan siirrytty käyttämään 62-senttisiä. Onneksi jo ensimmäisenä yönä saatiin vaihtaa isompaan yöpukuun, muuten tämä vaatteiden pieneksijääminen voisi olla aika tuskaista.
Meillä syödään pullosta jo neljättä viikkoa, eikä sitä toista päätä ole lapselle kasvanut vieläkään, vaikka korvikkeiden haukkumisen määrästä niin voisi päätellä! Imetykseen palaan myöhemmin blogitekstissä..
Pottu kääntyilee kyljeltään mahalleen ja joskus selältään kyljelleen. Ja sen lisäksi kehto jää kohta liian pieneksi kun asukas vaeltaa siellä ja pää kolisee pinnoihin. Isi saa pian kunnostaa sen pinniksen..
Niin! Ja ukolla on tyttöystäväkin! Kummityttöni, joka tästä lähin esiintyy nimellä Pulu, on Pottua 3pv vanhempi ja aivan ihastuttava nuori neito. Äiti ja isi hyväksyvät siis tämän miniäehdokkaan. Jäbä itse vaan tuskin ymmärtää vielä tyttöjen päälle.. Ja hyvä niin.

Tekstiä tulee tosiaan lisää kunhan nyt ehdin kirjoittelemaan.

Kylvynraikas Pikku-Ukko ja äitin kaksari

21.8.12. PERUNANNOSTOTALKOOT

"21.8.2012 kello 22.21 muuttui minun elämä." Ukkosen fb-päivitys.

Tällainen nopeahko päivitys, jossa kerron meidän olevan elossa ja voivan hyvin. Poika syntyi ja mamman maailma muljahti. Ja isin kans.

Rakkaus

Synnytyksessä meni kaikki vallan mainiosti, olin kuulemma kuin vanha tekijä. Tarkemman synnytyskertomuksen heitän kehiin kunhan olen hieman paremmassa kunnossa. Menetin verta vain 600ml, mutta hemoglobiini putosi törkyisen alas, eikä sitä edes mittailtu sairaalassa. Enkä itsekään osannut epäillä hb:n aiheuttavan huonoa oloa ja heikkoutta, oletin sen johtuvan ihan vaan synnytyksestä ja väsymyksestä. No, kuinka ollakaan, arvot olivat pudonneet "huomattavan anemian" rajan alle, elikkäs iloiset 89 näytti mittari omassa terveyskeskuksessa lauantaina. Että näin meillä!

Syy terveyskeskuksessa käymiselle löytyy ipanaattorin päästä. Ei, ei se parin sentin kokoinen ihonmyötäinen luomi (joka muuten on oikeasti aika karun näköinen), vaan poitsun päälaelle kohonnut pehmeä patti. Ukko ei ole päätään kolhinut mihinkään, mutta patti siihen kohosi. Lääkäri totesi, että kyseessä on todnäk ihan vain verenpurkauma, jossei kasva, niin kaikki ok. Katsellaan mitä huomisessa neuvolatädin kotikäynnissä patista tuumataan..

Tänään on ollut jo huomattavasti parempi päivä minulla, olen ollut melkein oma itseni. Ilmeisesti rautalääkitys ja c-vitamiinikuuri pelaavat, tai sitten lepoa on saanut melkein tarpeeksi. Tiedä häntä, olen tänään naureskellut ja käytiin jopa kylillä ajelemassa. Kyllä tämä tästä!

Tämän ympärillä minun maailmani pyörii

Ja Pottu viihtyy mahassa...

"Kotikäynnistystäkin kannattaa kokeilla, luonnon prostaglandiini on tehokkaampaa kuin nämä mitä meillä täällä on.." Jjoo, noin ronskin sisätutkimuksen jälkeen ei MIKÄÄN kuulosta kivemmalta kuin seksi....not.

<3

Kyllähh! EDELLEEN yhdessä kasassa. Yliaikaiskontrolli oli ja meni ja huomenna aamusta ajellaan taas Kuopioon kuulemaan, että voidaan mennä kotiin leikkimään lääkärileikkejä.. Elikkä siis, huomenna raskausviikkoja 42+0.
Yliaikaiskontrollin tutkimusten jälkeen supisteli oikein mukavasti ja aloin jo olla melkein innoissani 4h kipeiden supistusten jälkeen, että joko nää oikeasti jatkuisivat ja päästäisiin lähtemään..  Paskat. Viitisen tuntia jaksoi supistella, sitten taas loppui.

Eilen kahden tunnin yöunien jälkeen lähdettiin kohti KYS yliaikaiskontrolliin. Suoraan siis synnytysosastolle, turhautti seurata kylttiä "SYNNYTTÄJÄT" kun en todellakaan mikään synnyttäjä ollut. Siinä eteisessä, etuhuoneessa whatsit, palloiltiin sitten hetki, kunnes tajuttiin painaa ovikelloa, soittokelloa whatsit. Sieltä tuli sitten mukava kätilö, jolta varmistelin että olenkohan oikeassa paikassa kun yliaikaiskontrolliin tulin. Ja samalla sisään pyyhältää nuori likka, jota oli supistellut aamukolmesta. Melkein nauratti.

Päästiin sitten huvin vuoksi makoilemaan käyrille, lisäksi Pottu ultrattiin ja mulle tehtiin varsin kovakourainen sisätutkimus, jonka tarkoituksena oli saada aikaiseksi supistuksia. Pikku-ukon sykkeet olivat vallan mainiot ja Ukkosesta oli hauska seurata sykkeen nopeudesta, milloin Pottu liikkui, 130 syke nousi heti 140:een. Painoarviokin Potulle saatiin ja tämän mamman leuka loksahti kyllä, kun lääkäri sanoi, että "3800". Siinä meidän pieni ahven.. Kattoo nyt minkä kokoinen ukko sieltä suvaitsee ulos tulla! (mutinaajupinaa: heti syyskuussa....)

Kontrollista sitten päätettiin lähteä ex-tempore reissulle Jyväskylään, jossa kaverin pikkuneiti sai nimen. Komeasti saavuttiin paikalle kuin pummit konsanaan, seremonian jälkeen, suoraan kahvipöytään. Pikkuinen Lara oli väsynyt kuin mikäkin ja supistuksia voimistaneen itkuilun jälkeen toinen laitettiin päiväunille, eikä neidin mieli ollut yhtään parempi neljä tuntia myöhemminkään.
Mutta varsin suloinen pikkuneiti on edelleen, vai mitä olette mieltä?

Lara Christina Adelina.

Pitäkäähän peukkuja, että huomenna pääsisi käynnistelemään synnytystä! Tai vielä parempi, että synnytys lähtisi käyntiin ihan itsekseen yön aikana...

Rantautunut valas mökillä

Muut meillä asuvat hirviöt

"Koookooooontuuuuuu... Omituisten otusten kerho!" 

Ajattelin että nyt voisi olla aika esitellä muut taloudessani asustavat örveltäjät. Ja vierailevan tähden.

Valkoinen Kissa.
Kotikissa. Sissi. Neiti Kermaperse. Ensimmäinen kisumirrini, tärkein kaikista. Tätä nykyä suunnattoman hellyydenkipeä, meinaan lentää naamalleni kun kurnauskis kyöhnää jaloissa. Saas nähdä miten kisu suhtautuu vauvaan..

Carrot Hellscream.
Jänis. Kyösti. Rodultaan belgianjätti. Kokoa 2x kissan verran. Hieno mies sekin. Ukkosella ja sillä on joku sielujen sympatia, mihin minulla ei ole asiaa. Todella sosiaalinen tapaus tämäkin, tosin ei kiehnää yhtä pahasti kuin Valkoinen Kissa.

( Ukkonen.
Mies. Minun ihananällöttävänkultainen mussukkani. Eli Potun isipappa. Mies, joka jaksaa minua vaikka olen ihan kamala. Muutamaa vuotta minua vanhempi, kylän omia poikia. Hieno mies. Melkein yhtä karvainen kuin nuo edellämainitut, joten pakkohan se oli listata...)


Vierailevat tähdet:

Prof. Molla Karvaperse, entomologi.
Kotikissa. Mälli. Minun eninen kissani, joka asustaa tätä nykyä äidilläni. Kiinnostunut kaikesta, kaikista ja vielä vähän muustakin.

Outokumpu -eli miu masu

Tässä nyt vaan parit masukuvat, en jaksa höpötellä sen kummemmin kun mitään hurrjaa ei ole tapahtunut.
Eiku tapahtuipas! Nyt, rv 41+0, päättää mun hemoglobiini pudota. Ei nyt hurjasti, mutta rautaa käskettiin ottamaan. Ja tässä konkurssissa lämmitti mieltä ostaa miljoona pilleriä, joita otan yhden päivässä, joita tulee menemään ehkä max 30.....

No mutta, masukuvia!

Outokumpu ja outo verenkierto

Tosiaan, jos kuvaa katsoo tarkasti (ainakin tällä näytöllä joutuu katsomaan tarkkaan), näkyy navan ympärillä kalvakka alue. Siinä ei kierrä veri kunnolla. Aiemmilla viikoilla k.o. alue tuntui kylmältä, mutta nykyään alue on vaan kalpea. Neuvolaflikkakin nauroi sille tänään. Eli vissiin nou hätä.

Rv 40+0

Rv 41+0 (ja sama sf kuin ylemmässä.)

Uusi kuvakulma! Melkein näkyy varpaat! 

Nääin. Outokumpu kuittaa.

edit. Niii! Nyt pääsee nyymitkin parjaamaan! 

Edelleen yhdessä kasassa!

"Joko synnytit?" NO EN. 


Enpä olisi kyllä uskonut silloin viikolla 34 äitiyspolille supistusten takia mennessä, että poika viihtyisi vielä seuraavat SEITSEMÄN viikkoa mahassa. Mutta siellä se ukko vielä köllii. Silloin kun riehumiseltaan ehtii.
Liikkeitä ei tosiaan tarvitse pahemmin laskeskella, Pottu heiluu ja huitoo ja potkii ja räpeltää sen minkä ehtii. Monta tuntia putkeen ukko söheltää, meillä ei turhia lepäillä!
Tässä esimerkkiä:

Tällainen riehunta siis täysin normaalia meillä, ukko sattui taas vaihteen vuoksi innostumaan kun äitin paskapuhelin soitti kivaa pianomuzaiikkia ja isi otti videolle. Tämä video siis raikaa. Ja aistiharhaa aiheuttaa myös tuulettimen voimasta heiluva kattolamppu. Video on siis varsin tyylikäs. Voitte muuten piruuttain kuvitella miten kivalta tuntuu kun poika vastaavanlaisella voimalla monottaa kylkiluuhun! Omnomnom.

Kuvia piti tähän postaukseen tulla, mutta kamöra muistikortteineen jäi äitini luo ja kuinka ollakaan, kaikki viimeaikaiset kuvat ovat k.o. muistikortilla. PYH.

Jahas, se olisi kello yli puolenyön, eli raskausviikkoja kasassa neljä.kymmentä.yksi. Ja heti aikaisin aamulla, kunhan herätään heti yhdeltä, on kahden aikaan viimeinen neuvola! Nimittäin yliaikaiskontrolli häämöttää ensi sunnuntaina, jollei vuokralaista saada häädettyä spontaanisti ennen sitä.
Tulisit Pottu jo.....

Sormiruokailu, uusi kirosana!

"Minä sormiruokailin 52 vuotta sitten. Minun pennut sormiruokailivat, ensimmäinen vuodesta -88. Onko porukka NOIN uusavutonta?!" 

Äitini totesi ensimmäisen lauseen ja myös tämän: "Kun meillä alettiin maistelemaan kiinteitä, ensimmäiset maut olivat ruisleipä ja hiekka!"
Ihan tosissaan ihmiset. Onko se nyt niin hienoa ja uutta ja mahtavaa, new agea ja tiesmitä antaa lapsen laittaa itse ruokaa suuhunsa?? Ette nyt voi olla tosissanne? Mikä juttu tämä nyt tosiaan on? Pelätäänkö nykyään sotkua? Eikö ole aikaa antaa lapsen itse maistella ruokia? Eikö se ole hygieenistä, että lapsi laittaa itse ruokia suuhunsa? Mihin on se paljonpuhuttu maalaisjärki kadonnut? Odottaako porukka oikeasti, että lapsi pystyy syömään voileipää ennen kuin sille pienelle kakkapyllylle voidaan antaa ruokaa, jota voi itse syödä?  

Eihän tämä nyt oikeasti ole mitään uutta. Mutta kuka tahansa tämän jännittävyyden nyt keksikin uudestaan, on varmana nyt rikas ihminen, jota kaikki arvostavat suunnattomasti.
Luulisi, että järkikin sanoo, että lapsesta on hauskempaa laittaa itse tavaraa suuhun, kuin että sinne laitetaan jotain. Tai ainakin mulla kolahtaa nuo kaksi aivosolua yhteen, kun asiaa ajattelen, ja hehkulamppu syttyy. Mutta ei sitten vissiin..
Mihin tämä maailma on menossa? Haluanko minä edes tietää.. Ihme hifistelyä. Tai hippeilyä. En edes tiedä enää.

Käytännössä meillä todennäköisesti tullaan siis menemään fifty-sixty-ruokailumallilla. Eli minä tai ukkonen lusikan kanssa, Pottu sormineen. Mummon luona saa kuulemma SORMIRUOKAILLA jopa puuroa. Eli suurimmat sotkut jääneevät mummolaan, passaa minulle, kjähkjäh. Tosin. Ensin tarvittaisiin se lapsi, joka voisi sitten SORMIRUOKAILLA.

Rv 40+2 (33min päästä +3) ja edelleen yhdessä kasassa. Ei merkkejä lähenevästä synnytyksestä, en jaksa edes enää odotella niitä.
Olo on tukala, poika on jo kovin vahva potkuineen ja välillä joudun parahtamaan kun ukko päättää monottaa sisäisillä mustelmilla kuorrutettua vatsanahkaa.
Oikeastaan asia, mikä minua ärsyttää eniten, on se kun porukka kyselee, että joko? Eikö vieläkään? Ihan tosissaan, veikkaan että siinä vaiheessa kun poika ulos päättää tulla, niin kyllä kaikki saavat siitä tietää. Puhelin tulee kyllä rällättämään ja naamakirja samaten. Ja ukkosen puhelin ja naamakirja. Ja äidin puhelin. Juttu tulee kulkemaan niin kylällä kuin virtuaalisesti ja varmasti kaikki, joita asia kiinnostaa, tietävät parin päivän sisään. Joten olisiko mitä, että jätettäisiin ne turhat kysymykset pois? Voisin veikata, että minä odotan ehkä enemmän innolla tätä lasta, kuin joku siskonkumminkaimankoirantrimmaaja. Eikös?

Kuvasaastetta seuraavassa entryssä!

Lääkärivisiitistä kerrankin jotain iloa!

Rakas päiväkirja. Tänään minulla on ollut hyvä päivä. Pitkästä aikaa. 

Kävin tänään lääkärillä. Tai no, ensin soitin neuvolaan, että mitenkäs on, voiko meidän terveyskeskuksella tarkistaa kohdunsuun tilannetta. Ihan sillä kun matkaa synnytyssairaalaan on kuitenkin se melkein 70km. Että tietää sitten synnytyksen käynnistyessä, että voinko odottaa että supistukset tulevat 5min välein vai lähdenkö huutelemaan tutulle taksikuskille jo kun supistelee 7min välein. Koska jos jo ennen kunnon supistuksia paikat ovat jo auki, niin en ole niin hölmö että odottelisin kotona ja riskeeraisin sen, että ipanaattori syntyy Viitostielle.. Anygays, neuvolasta oltiin sitä mieltä, että pitää lähteä KYS, jos haluaa paikat tarkistaa, että ei täällä katsota. Paskat, sanon minä! Olin sitten reipas tyttö ja soitin ajanvaraukseen ja 45min myöhemmin makasin jo ronkittavana.
Noh. Paikat oli pehmenneet, mutta kaulaa vielä suunnilleen sentti jäljellä, ja sormelle auki. Sen verran tämä tieto "rauhoitti", jos nyt näin voi sanoa, kun pelkoa tai paniikkia ei ole ollut, että olen ollut iloinen ja oma itseni koko päivän.

Viime viikolla Kermitillä oli iso pömppis!
..eipä ole hetkeen mikään paita näyttänyt NOIN hauskalta.

Tosiaan, lähenevä synnytys ei pelota. Ei yhtään. Ei jännitä. Normaalisti jännitän ja pelkään uusia juttuja ja tilanteita vaikka kuinka paljon, mutta nyt on niin sokea luotto siihen, että kaikki menee hyvin. Tai jos ei mene, niin ei se penska sinne sisällekään kyllä ole jäämässä. Eli siis vaikka olisi kuinka kamala synnytys tahansa, niin hyvin se silti menee.
Mutta silti olen ollut aivan suunnattoman rauhaton ja turhautunut. Lähinnä siksi, että ei malttaisi odottaa, että pääsee kokemaan synnytyksen ja täysin äidiksi tulon "ihmeen". Olen ollut äkänen kuin perseeseen ammuttu karhu ja ajatukset ovat olleet koko ajan joko synnytyksessä, Potussa tai raskaudessa. En saanut aivoja narikkaan edes viideksi minuutiksi.
Mutta nyt. Tajusin juuri, että olen ollut hyvällä tuulella viimeiset 12 tuntia! Jumankeuta, en muista milloin viimeksi tällainen ihme olisi tapahtunut. Kun lääkäriltä lähdin, päätin ajatella, että poika tulee aikaisintaan 2vko päästä, eli siis raskausviikolla 41. Eli en anna itselleni lupaa innostua vaikka supitelisi taas tunnin ajan kipeästi, vasta kun kivut ovat oikeasti KOVAT, saan ajatella että synnytys on ehkä lähenemään päin. En tiedä kauanko pystyn aivojani pitämään kurissa, mutta yritys on kova.

Ei sitä edestäpäin huomaa, varsinkaan jos on mustaa päällä.
(mutta napa näkyy, huomasin just!)

Ja juuri nyt tuntuu siltä, että ei ole mikään kiire synnyttämään, yöpöydällä 2½ kirjaa lukematta ja 18 audiokirjaa odottavat kuunteluaan. Lisäksi makuuhuoneessa hurisee ilmastointilaite, yöpöydällä on lasissa Pepsiä ja lasin vieressä Twix-patukka (ja kasa tyhjiä kääreitä). Mikäs hätä tässä? ..huomista odotellessa.

Virallinen masu! Rv 39+0