keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Risteily 1.0.

EDELLEEN hengissä!

Vaikka täytyy kyllä sanoa, että paluumatkalla Tukholmasta Helsinkiin taisin ääneenkin sanoa, että "Me kuollaan tänne kaikki." Herraperse mikä aallokko! Ikinä ennen en ole laivalla pelännyt, mutta nyt sitten ilmeisesti väsymys, hormonit ja ja ja tekivät tepposet ja 3m korkea ristiaallokko teki tehtävänsä. Tämä mamma nimittäin itki, panikoi ja hyperventiloi kaksi tuntia hytissä minimiehen nukkuessa tyytyväisenä keinutuksessa. 3h unta sinä yönä, täytyy sanoa, että aamupalalla ei ollut sereenisesti hymyilevä (turvotus)pallomasu jälkikasvunsa kanssa, vaan pilkkivä emäntä, jonka silmäpussien koko lähenteli varmaan jo Tukiaisen tissien kokoa.
Mutta pahoinvointia ei ilmennyt koko matkalla! Neuvolantäti soitteli tosiaan mulle lääkäriltä pahoinvointilääke-reseptin viime viikolla ja yhden pillerin nappasin kun laiva lähti Helsingistä. Takaisintullessa unohdin sitten ottaa, mutta huono olo ei iskenyt, vaikka pystyssä ei meinannut kestää siltä heilumiselta. Isäntä sen sijaan kävi juttelemassa mukavia vessanpöntölle. Totesin siinä sitten ukon poistuessa vessasta, että mieti tuo olo 7vko ajan non-stoppina ja kysy sitten, että miksei seksiä tipu yhtä usein kuin ennen.. Taisi jopa mennä perille, vaikka ihan vitsillä tuon heitin.

Äiti ja Poika Drottninggatanin leijonalla
Jakenaattori nautti risteilystä, leikkipaikasta, TaxFreestä, Ville Viikingistä, hisseistä, käytävillä tepastelusta, Tukholmassa pyörimisestä (kylmistä käsistä huolimatta).. Kaikesta muusta, paitsi syömisestä. Siitä saatiin aikaiseksi muutama aivan järkyttävä raivari, jossa oli oikeasti usko koetuksella. Kauankohan sitä jaksaa uskotella itselleen, että tämä(kin) menee kyllä ohi aikanaan? Toivottavasti tarpeeksi pitkään.
Onneksi mulla on kuitenkin maailmankaikkeuden ihanin pieni mies, eikä koko ajan vain Känkkis. Lapsi, joka varastaa vastaantulevien ihmisten sydämet samantien vilkuttamalla, leveällä hymyllä ja sanomalla "Morjens!" niin reippaasti, ettei tottakaan. Lapsi, joka Tukholmassa toisti kaiken tuon, paitsi että osasi jopa välillä sanoa "Hejssan!". Internationaali napero, joka laskee sujuvasti viiteen "Van, tuu, koome, neejä, viisi." Lapsi, joka kiitteli enkelimäisesti joka aterian jälkeen henkilökuntaa. (Ja nyt on pakko lopettaa kehuminen, tää hormoneilla höystetty kyyneltulva ei tee hyvää näppäimistölle.)

Ihanku malttaisi keskittyä syömiseen!
Eilen illalla ennen nukkumaanmenoa kuunneltiin Papusen sydänääniä tuolla Jaken odotusaikana ostetulla kotidopplerilla. Jakesta on niin hauska kuunnella niitä, "Papu sanoo pum pum pum!, hyvää yötä Papu!" Tänään olisi kasassa rv 12+0, eli maaginen ensimmäinen kolmannes olisi takanapäin. Toivottavasti se myös tarkoittaa sitä, että myös pahoinvointi olisi takanapäin. Tosin veikkaan, että niin hyvä tuuri mulla ei kyllä ole.

Ollaan kaikki ihan tärähtäneitä
Saatiin kutsu ultraan, se on maanantaina! Ensimmäistä kertaa mua oikeasti pelottaa, että onko tällä penikalla kaikki hyvin. Jakesta ei ollut mitään pelkoja, lähinnä vain mietittiin ukon kanssa, että mikä on kummankin mielestä "niin paha" kehitysvamma, että olisi sitä mieltä, että abortti olisi paras ratkaisu kaikkien kannalta. Nyt on hurja jännitys päällä ja koko ajan nostaa hätäännystä pintaan, että entä jos siellä onkin jotain ihan hirmuista. Tai jos vaikka istukka onkin synnytyskanavan edessä, niin että alatiesynnytys ei olisi mitenkään mahdollista.
 Se olisi varmaankin lievää kehitysvammaakin pahempi "diagnoosi". En osaa nimittäin pelätä alatiesynnytystä, kuitenkin toosan kautta ne penikat on ennenkin puserrettu pihalle (jos vaan kaikki on hyvin, en nyt puhu mitään hätäsektioista tms.) ja se on ihan luonnollista. Mutta mitä luonnollista on mahan auki leikkaamisessa?! En edes mainitse sitä huomattavasti pidempää tervehtymisaikaa, tai muutakaan keisarinleikkauksen jälkituotteita. Mutta ajatuskin etoo ja kauhistuttaa ihan hulluna. Ei sektiota minulle, kiitos!

torstai 22. tammikuuta 2015

Hei, me ollaan hengissä!

"Anna mulle tuti, jooko! Oikeesti!" -Uhmis 2,5v

Jos sitä vaikka pyyhkisi pölyt tästä vanhasta blogista ja alkaisi taas kirjoittelemaan. Miljoonasti kaikkea tapahtumaa on mahtunut tähän puoleentoista vuoteen, kun äiti on ollut laiska, eikä ole jaksanut kirjoittaa. Toki vain pikkulapsi-arkea, ei mitään mullistavaa. Paitsi tuo uusi elämä masussa, mutta siitä enemmän myöhemmin, nyt puhutaan Jakesta.

Pikkumiehen uusivuosi

Nimittäin tuo poika on sellainen moottoriturpa, ettei se ole hetkeäkään hiljaa! Paitsi unissaan. Kovasti on pojalla asiaa ja yllättävän selkeästi tuo puhuu ikäisekseen. Ei tarvitse tuntemattomienkaan paljoa kysellä, että mitenkä oli. Kyllä meidän poika kertoo. Ja tahtoo. Ja ei tahdo.
Täytyy sanoa, että kyllä on kuin peiliin katsoisi, kun tuo uhmamonsteri nostaa päätään. Mikään ei ole hyvin ja mikään ei pienen ihmisen päätä käännä, jos hän on päättänyt, että homma menee näin. Välistä sitä toivoo, että itselläänkin olisi edes hieman pidempi pinna, niin ei sinne lapsen tasolle laskeutuisi niin usein. Mutta kasvuahan tämä on itselleenkin.
Varsinkin viime päivinä, kun ulkona on ollut ihan hölmönä pakkasta ja me ollaan oltu kipeinä, niin ei olla päästy ulos ja sen kyllä pojasta huomaa. Voi terve miten voi noin pienessä ihmisessä olla virtaa! Tämä on selkeästi vaikuttanut myös päiväuniin ja yöuniin, ihme perseilyä tuo nukkumaanmeno nykyään. Jätkä möllii hiljaa ja rauhallisesti sängyssään, välistä yli kaksikin tuntia! Siinä ajassa minä olen ehtinyt simahtaa jo pariinkin otteeseen omaan sänkyyni ja yrittänyt tehdä lähtöä makkarista useaan kertaan, jolloin alkaa huuto. Uskottelen itselleni, että tämä on vain vaihe, joka menee kyllä ohi. ..saas nähdä.


Tosiaan, meikäläisen mahassa on taas elämää, enkä puhu nyt aktiivisesta suolistosta.
Viikkoja on suunnilleen 11 ja risat, ainakin varhaisultran mukaan. Eri asia on sitten, että luotetaanko siihen mitenkä tarkasti, ultraajan mittaukset nimittäin heittelivät ihan hölmönä ja itsellä ainakin on sellainen kutina, että ollaan paljon pidemmällä, kuin mitä ultra silloin näytti. No, max pari viikkoa NT-ultraan, silloinhan tuo selviää.
Tänään oli ensimmäinen neuvola, jonka piti siis olla jo aikoja sitten, mutta joku mamma komeasti unohti sen. En tiedä olenko kasvanut aikuiseksi, vai mikä tässä on, mutta tällä kertaa en edes halunnut listiä neuvolan tätsykkää missään vaiheessa! Oli ihan mukavaa jopa. Sydänäänetkin kuuluivat oikein komeasti.

Siellä pieni Papu! 

Katsellaan, missä vaiheessa kerkeän kirjoittamaan uudemman kerran. Sunnuntaina nimittäin lähdetään koko perheen ensimmäiselle yhteiselle risteilylle! Jänskättää! Jakekin vetää perässään omaa pingviini-matkalaukkuaan ja hokee, että "Mennään tiste-laiva! Joo, mennään tiste." (Tiste=Risteily) Pitäkäähän peukkuja, ettei uhmahirviö hyökkää laivalla..