torstai 19. maaliskuuta 2015

Äitiysneuvola vol 3.

Mulla oli eilen neuvola. Ja lääkärineuvola.
Oltiin sovittu äitimuorin kanssa, että tulee Jaken kanssa neuvolan aulaan leikkimään siksi aikaa, kun minä piipahdan höpöttelemässä ja sorkittavana, että käydään sitten porukalla sairaalan kahviossa kahvilla.

Kun minä sitä kahvia niin paljon juon.. 

On jotenkin niin mystistä, että miten paljon paremmin mulla ja tuolla neuvolan tädillä menee kemiat yhteen nyt, kun vertaa aikaan kun odotin Jakea. Silloin en voinut sietää koko ihmistä ja ahdisti kovin aina ennen neuvolareissua, toivoin vaan että koko haahka jäisi jo eläkkeelle. Mutta nyt meillä menee tosiaan hyvin. Voin olla ihan oma itseni neuvolassa, mikä on ihan tosi hyvä. Hemoglobiinia ei edes katsottu tällä kertaa, kun mulla se tuppaa aina olemaan niin hyvä. Sinällään jännä juttu, kun syön ihan tosi "huonosti", eli nirsosti. Paino oli taas pudonnut kilolla, mutta se ei mun tapauksessa haittaa, kun tuota painoa kerran on ja syön kuitenkin ihan oikeasti ruokaakin, enkä vain leipää.
Neuvolalääkäri ei mennyt ihan kuten olin kuvitellut, sisätutkimusta ei tehty lainkaan! On kuulemma joku uusi suositus, että jos ei ole supistuksia, tai vuotoja, niin ei suotta aleta ronkkimaan. Sen sijaan lääkäri kurkkasi ultralla, että mitä vauvalle kuuluu! Mikäs siinä, mä vaihdan oikein mielelläni ronkinnan ultraan, ihan ilman narinoita. Kutsuin sitten tuon mummihullunkin katsomaan mitä Papuusille kuuluu, kun tiesin että se olisi äidille todella tärkeää. Jake leikki lääkärileluilla tyytyväisenä ja kun sydänääniä kuunneltiin, totesi jätkä tomerasti, että "Siellä Papu pomppii! Papu sannoo pumpum!"
Kovasti reippaasti Papuusi pomppi ja jumppasi mahassa, kun ultrattiin. Olin unohtanut miten hassua on tunte vauvan potkut samalla kun näkee ne monitorilta. Jalkoväliä ei valitettavasti näkynyt tuolla pikaisella ultrauksella, mutta mummihullulle tuo oli kultaakin kalliimpi hetki. Tippa linssissä se taisi sitä monitoria katsella.
Ensi viikolla onkin sitten rakenneultra edessä, jännittää!

Hieman jäi harmittamaan, kun unohdin pyytää sf-mitan katsomisen, niin olisi saanut sen tuohon neuvolakorttiin, olisi voinut sitten verrata Jaken aikaiseen mahaan. Musta meinaan tuntuu, että tämä masu on hurjasti isompi nyt.
Neuvolassa tajuttiin myös, että mulla oli EDELLEEN käymättä verikokeissa. Joten hilpaisin sitten labraan samantien, kun mummi ja Jake jäivät laittamaan nukkeja nukkumaan. Labrassa multa nyysittiin 8 putkiloa verta. Hokasin sitten käynnin jälkeen, että niin.. Sinne meni ne seulakokeet ja CuBiCo-tutkimuksen testit myös, molemmat ihan jäätävästi myöhässä. Todennäköisesti pääsen ensi viikolla sitten syyttämään labraa kämmäyksestä kun käydään KYS:sillä ultrassa.

"Minä mummin leipää maistaa!"

Sitten käytiin kahvittelemassa, kyllä meidän terveyskeskuksen kahviossa sitten on hyvät pullat! Namnamnam, niin pehmeää pullaa ei saa mistään. Hyvin tuntui myös Jakenaattorille pulla ja pillimehu maistuvan. Mummilta piti saada vettä, joka sitten komeasti kaatui lattialle, onneksi ei kastunut koko poika. ..se tapahtui meinaan vasta tk:n pihalla.
Törmäsin lääkärille odottavaan kaveriin ja samalla kun me lähdettiin, hän kävi tupakilla. Siinä oli sitten mukavia vesilätäköitä, joissa oli niin kiva hyppiä uusilla Crocs-kumppareilla..kunnes koko poika oli lätäkössä. Hanskat piti ottaa pois, ne menivät ihan litimäräksi ja haalari päästi kosteutta läpi. (Tuo haalari on meidän kakkoshaalari, Reimatecin haalarissa olisi tukehtunut eilisellä kelillä, vaikka siitä ei olisikaan kosteus mennyt läpi.)

Mummi löysi Jakelle pikkukäpyjä

Onneksi matkaa terveyskeskukselta kotiin ei ole paljoa, eivät kerenneet pienet sormet paleltua. Aurinkokin paistoi pilvettömältä taivaalta, mikäs siinä oli käpötellessä. Jake ja mummi löysivät pieniä käpyjä ja ne piti kuljettaa kotiin asti, iskälle näytettäväksi. Enpä muuten ole ihan varma, että missä ne ovat nyt, taisi tuo meidän Valkoinen Kissa löytää uuden kivan lelun itselleen!


Loppuun linkoan vielä masukuvan tältä päivältä, eli tänään on rv 19+6! Huomenna paukkuu puoliväli, mitenköhän isoksi tämä pötsi meinasi vielä kasvaa? En vissiin kävele kesällä ollenkaan.
Tämä masu ei ole yhtä terävä kuin mitä Jakesta oli. Voisiko tästä päätellä, että tulossa olisi tyttö?? Joko mä pääsisin ostelemaan omalle lapselleni mekkoja?

19+6

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Jake 2v7kk

Joo, tiedetään, ettei ole ihan tasan noin vanha, mutta ajattelin nyt kuitenkin keskittää yhden postauksen tuohon kupeitteni hedelmään.

Jake on äärettömän puhelias lapsi. Motoriikka tulee yllättäen hieman jäljessä, kun jätkä ei osaa pitää suutaan kiinni, muuten kuin nukkuessaan ja silloinkin sängystä kuuluu mutinaa.
Pitkiä lauseita tulee jätkän suusta, kaikki sanamuodot ei ihan välttämättä ole oikein, mutta kyllä siitä selvän saa. Ja tämän lisäksi Jake puhuu sujuvaa Savoa. "Minä laittaa tämän paijan piälle!"
S- ja R-äänteet tulivat molemmat todella hienosti vielä hetki sitten, nyt jäbä on tajunnut että kurkkuärrä tuntuu kurkussa aivan äärettömän hauskalta ja sitä viljelläänkin sitten ihan huolella. "rrh-rrh-rrrhekka!"
Kaiken tämän hienouden lisäksi lapseni on etevä kiroilija. Niinä hetkinä, kun lapsi toteaa, ettei palapeli onnistu, huokaa ja sanoo tunteella "Voi vittu.", äiti ja isi saavat kerätä niitä kasvatuksen hedelmiä. Oikea proud mommy-moment! (Okei, onhan tuo välillä ihan järjettömän koomistakin. Kun takapenkiltä kuuluu "Voi vittu, auto tulj etteen!", niin ole siinä sitten pokerina.. Ei onnistunut. "Perkele, Nissani on rrhämä. Minä korrhhjaan!")

Autot on pojalle ihan äärettömän tärkeitä. Se, että minkä merkkinen mikäkin auto on, ei mene ohi pojalta vahingossakaan. Kyllä Jake osaa kertoa, että mikä auto on Nissani ja mikä Volkkari. Siinä, missä äidin pitää nähdä auton merkki nokasta tai perästä, lapsi tunnistaa ihan muodosta että mikä auto on kyseessä.
Eilen isimiestä kotiin odotellessa poika totesi minulle, että "Äiti, mene pois. Sitten isi tulee kotiin ja sitten minä kattoo autovile!" (autovile=autovideo). Äidin kanssa ei siis voi katsoa rallipätkiä tai muitakaan autovideoita, vain iskän kanssa tämä onnistuu. Mikä ei kyllä meikäläistä haittaa pätkääkään!

video


Jake on aivan äärettömän reipas mini-ihminen. Ihan sama mitä hommia teet, niin toinen haluaa auttaa. Oli kyse sitten imuroinnista, vessan pesusta, lumitöistä.. Mistä vaan. Auttaminen on kivaa! Toivon vaan, että tämä ei ole laimenemassa muutamaan vuoteen, tämä auttamisvimma. Mutta mun tuurilla poika päättää kesällä, että hän ei tee enää mitään. 

Pikkuleipuri
Poitsu on vielä vaippapöksy, vaikka kovasti meillä harjotellaan pottailua. Ollaan huonoja vanhempia ja annetaan aina palkaksi pieni karkki, kun se pissi sinne pottaan osuu. Aiemmin nimittäin koko potta oli kirosana, mulle on ihan sama mitä porukka on tästä mieltä, kunhan edistytään! 

Uhmailu on meillä aika jäätävää välillä, varsinkin minulle poika pistää kampoihin ihan huolella. Isovanhemmille ollaan niin herran enkeleitä, ettei tosikaan. Sitten kun vanhukset näkevät välillä, miten jätkä pistää ranttaliksi, on heillä haavit auki, että mitenkä se meidän kiltti poika noin.. No, pitäähän sitä jonnekin purkaa, vaikka oikeasti välillä oon valmis teippaamaan tai niittaamaan tuon kakaran seinään. Onneksi meillä ei ole jesaria ja vasarakin taitaa olla lainassa naapurissa. 

"Minä jääpi tähän makkaamaan!" 
Jake on todella sosiaalinen lapsi, ei se hirveästi katso, että kenelle se morjestaa, tai kenelle se juttelee. Toki jonkun verran, mutta ei paljon. Eräänkin kerran jätkä tarttui jotain random mummoa kädestä kiinni, kun oltiin kävelemässä. Siinä sitten marssittiin kolmistaan rivissä ja pojalla oli naamalla niin leveä virne, ettei tottakaan. Aina, jos jossain muualla näkyy muita lapsia, hymyilee Jake kuin Naantalin aurinko ja toteaa, että "Siellä muita laspet, mennään leikkimään!" 

Tällä hetkellä Jaken lempparileluja ovat Joulupukin tuomat CAT:in kaivurit, jotka meluavat ja liikkuvat itse eteen- ja taaksepäin napista painamalla. Välistä niillä leikitään ikuisuus, välillä niitä juostaan karkuun. Ilmeisen mukavia ne ovat kuitenkin. Mummin luona Jake nauttii junaradan rakennuksesta, mutta legot eivät jätkää vielä sytytä. Tottakai autoilla jaksetaan leikkiä pitkiäkin aikoja, mutta myös pehmoleluja halitaan vähän väliä. Kirjoista Jake ei myöskään välitä, ei riitä keskittymiskyky niiden selaukseen. Mikä on mun mielestä suuuuri harmi!

Risto Räppääjä on aivan ehdoton suosikki, samaten Seikkailija Dora ja Netflixistä Pikkukummitus Lapanen. (Risto Räppääjä on muuten meillä Tristo Näppä, Lapanen on Lapaniina ja Dora on Koora.) 

Mä niin toivon, että tästä toisestakin lapsesta tulee yhtä sosiaalinen ja peloton pieni ihminen, kuin mitä isoveljensä on. Hieman toki jännittää, että miten jätkä suhtautuu siihen, ettei olekaan enää kaikkien silmäterä, ei ole enää ainoa lapsi, ainoa lapsenlapsi, etc. Ja toivon, että sukulaisetkin rakastavat Papuusia yhtä estottomasti kuin mitä Jakea tällä hetkellä. 

"Minu tähtipipo päässä, äiti ottaa kuvan, naps!" 

torstai 12. maaliskuuta 2015

Unettomuuskausi

Kuten otsikko kertoo, meillä ei sitten vissiin nukuta. Tämän viikon unisaldo yöaikaan meikäläiselle on 7h. Su-ma ja ma-ti yöt ilman unta, ti-ke 4h ja viimeyö, eli ke-to 3h.. Onneksi olen saanut sitten päikkäröidä, kun isimies on hengaillut Jakenaattorin kanssa. Muuten täällä voisi olla aikamoinen zombiemama.
Tosin nyttenkään ei ole olossa kehumista, paitsi aamuisin, n. klo 5-10. Miksi ihmeessä kaikki virastot yms on kiinni aamuyöllä? Miten kätevä olisi käydä hoitamassa asioita, kun ukot vetäisi sikeitä kahdestaan.. Ja olisiko väärin heittää pojalle peltorit päähän hetkeksi ja herättää naapurit imurin sulosoinnuilla kukonpieremän aikaan? No ei munkaan mielestä! Ideoita, mitä hiljaista voisi tehdä pitkin yötä? 
Eivaan, kyllä täällä niiiin toivotaan, että kohta alkaisi taas saamaan unta öisinkin, alkaa kuuppa leviämään pikkuhiljaa kun valvoo joka yö kun kuorsausta kuuluu vasemmalta ja oikealta ja pikkuhiljaa tulee valoisampaa ja valoisampaa.

Meillä on "jo näin" keväistä. Meinaa masentaa kun katsoo Etelä-Suomen ihmisten kuvia!


Tänäänkin päivä meni niin, että odottelin vain, millon Jake herää, siitä sitten aamupalalle ja muihin aamutouhuihin, leikkimistä ja sitten isiä herättämään. Herättelyssä vierähtikin sitten taas n. 45min. Meinaan kiehua joka aamu tuon ukon unenlahjoihin!
Sitten mamma päätti mennä "lyhyille" päiväunille, kun eilen ei tullut päikkäreitä ollenkaan. No, 5h myöhemmin olikin sitten hyvä herätä siihen kun Jake oli tullut nukkumaan omat päikkärinsä mun viereen. Olisin kyllä voinut kevyesti jatkaa niitä unia vaikka kuinka pitkään, mutta jostain kumman syystä en IHAN luota siihen, että lapsi ja kämppä pysyisivät ehjänä, jos minä jatkaisin perse homeessa kuorsausta. Jännä juttu!



Syötiin minimiehen kanssa leipää ja makaronilaatikkoa ja painuttiin pihalle hetkeksi. Siellä olikin jo ihan melkein kylmä, kun aurinko ei enää paistanut. Hyi olkoon! Kauaa en siellä viihtynyt kun ei mulle mahdu enää mitkään paksummat housut.


Nopeasti tuli pimeä. 
Nyt odotellaan iskää kotiin, pitäisi varmaan jotain ruokaa suunnitella illaksi. Ja kyllä, meillä harrastetaan ilta-yösyöpöttelyä, kun lapsi on mennyt unille. Eletään reunalla!
Harkitsen tässä, että pitäisikö sitä vääntää jokin katsaus siihen, että millaisia vaatteita tuo mummihullu on Papuusille jo hommannut. Kiinnostaisiko? 

Täällä voidaan jo paksusti! Rv 18+5
Btw, ostin eilen ekat mammahousut! Nää vaan on niiiiin parhautta.

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Kevättä rinnassa!

Jokohan tämä aivan jumalaton väsymys alkaisi pikkuhiljaa helpottamaan. Voisin nimittäin vedellä sikeitä 12h, käydä vessassa ja jatkaa nukkumista. Ikinä en ole ollut näin väsynyt, en edes Jakea odottaessa. Mutta jos tämä tästä.. Toivottavasti, mulla palaa kohta käpy! 

Viime yönä en saanut sitten unta ollenkaan. Molemmat ukot kuorsasivat jäätävän kovaan ääneen ja vielä eri tahtiin.. Ei siis mitään jakoja. Kahdeksaan asti lueskelin blogeja puhelimella sängyssä, sitten siirryin siivoamaan keittiötä. Keittiöstä siirryin kylppäriä putsaamaan ja olin suihkun seiniä hinkkaamassa, kun pikkumies heräsi ja tuli samantien auttamaan äitiä siivouksessa. On se reipas! 
Syötiin sitten aamupala ja tarkoituksena oli lähteä käymään verikokeissa, apteekissa ja kaupassa, mennä kävellen ja isäntä olisi sitten tullut hakemaan meidät kylältä. Ideahan kusahti sitten siihen, että hra isimies ei herännyt tunnin tönimisistä huolimatta ja mulla nousi vitutuskäyrä vähintään Neptunukseen asti. 

Joten lähdettiin sitten Jakenaattorin kanssa vain ulos auttamaan kevättä. Tuo ipana on niin reipas lumitöidenkin tekijä, ettei tottakaan. Varmaan lapioisi noita hankia monta tuntia, jos siinä itsekin hilluisi mukana. 


"Minä lumityöt tekkee!"

Sitten käytiin kävelyllä. Se. Oli. Virhe. Voi jumalauti mitenkä täällä osaa olla liukasta! Kävelytiet ovat (pieniä kohtia lukuunottamatta) vielä aivan jäässä, paikoittain peilikirkkaalla jäällä. Ilmeisesti tuo poika ei ole perinyt mun tasapainoani, jätkä tömpsähti persiilleen vain kahdesti, kun minä taas meinasin kaatua useaan otteeseen. Käytiin vain pieni lenkinpätkä pyörähtämässä, mutta siinä meni aikaa ihan hölmönä. 



Sen jälkeen penikka halusi kiikkumaan. Voi sitä riemua kun pitkästä aikaa pääsi omaan keinuunsa, toinen vain hihkui "Jihuu, jahuu!" kun äiti työnsi vauhtia. On se höperö penikka. 



Tultiin siitä sitten sisälle pienten kiukkujen jälkeen, syötiin, potkittiin iskä vihdoin ylös ja meinattiin mennä päiväunille.. No, pikkumies oli sitten sitä mieltä, että hän ei nuku. Työnsin jätkän sitten olohuoneeseen isänsä kanssa, että isänsä toisi sitten jonkun ajan päästä Jaken nukkumaan. Ukkopa oli sitten vienytkin pojan äidilleen ja lähti itse omille asioilleen. ..No, tietäähän sen miten siinä käy. Heräsin 5h myöhemmin hiljaisessa ja pimeässä kämpässä. Poitsu jää sinne yöksi, minä laitoin koneellisen pyykkiä pyörimään viimeisten huuhteluaineiden kanssa (pääsen nuuskuttelemaan uusia, jess!) ja nyt jumitan koneella. Pitäisi varmaan olla reipas ja pistää imuri laulamaan! 

Tässä vielä viime viikolla otettu kuva rakkauksista. Jake hoitaa Papua ihan innolla, silittelee, rapsuttelee ja tuo masun viereen leluja. Toivottavasti innostus säilyy vielä silloinkin kun Papuusi on syntynyt! 

RV 17+risat

maanantai 2. helmikuuta 2015

Laskettu aika selvillä, vihdoin!

"Sellanen vauva siellä oli, jätetäänkös kasvamaan?" -Ultrannut kätilö (Onneksi osasin ottaa tuon huumorimielellä, kuten täti sen tarkoittikin. Joku kukkahattu olisi voinut vaikka loukkaantua.)

Tänään oli tosiaan jännitetty NT-ultra ja kaikkihan siellä oli hyvin! Ihan turhaan panikoin ja hätäilin, mutta paskaakos tuota itselleen voi. No ei mitään. Siellä Papuusi heilutteli käsiä ja jalkoja ja aukoi suutaan hienosti. Laiskanpulskea vauva tämäkin, huolella sai heilua, että toinen suvaitsi hieman vaihtaa asentoa. Nyt saatiin sitten vihdoin se "virallinen" laskettu aikakin, eli nyt mennään rv 13+3. Ja Papun laskettu päivä on sama, kuin mitä Jakesta oli.
Että nyt sitten toivotaan ihan jo tulevaisuuden synttäreidenkin takia, että Papu päättäisi lähteä tulemaan jo vaikka Heinäkuun puolenvälin jälkeen. Olisi ikävä, jos lapsilla olisi joko sama syntymäpäivä, tai sitten niin lähekkäin, että reppanat eivät saisi ikinä pitää "omia" synttäreitään, vaan aina toisen kanssa samaan aikaan. Peukut pystyyn siis!

Papuusi ja räpylä
Nyt sitten vaan odotellaan "seesteistä toista kolmannesta", ilman pahoinvointeja sunmuita. Jätin kokeilun vuoksi maidon pois ruokavaliostani, ja ainakin näin muutaman päivän kokemuksella voin sanoa, että taisi löytyä se, joka sitä pahaa oloa aiheutti! Ja minua koskee sieluun, koska maito oli se nro 1 himotuksen kohde! Jääkylmä rasvaton maito, voi nammm! Mutta mielummin olen kyllä oksentelematta tai tuntematta ällötystä. Josko sitä pääsisi palauttamaan maidon listoille jonkun ajan päästä. Toivottavasti ainakin.
Toinen äärimmäisen himotuksen kohde ei sitten pääsekään listoille takaisin ihan hetkeen, nimittäin valkoviini. Kyselin tänään yhdestä fb-ryhmästä ehdotuksia hyvistä alkoholittomista valkkareista. Vastaukseksi sain lähinnä naurua. Ei kukaan lukijoista tietäisi? Aiemmin olen ollut sitä mieltä, että alkoholittomat alkoholijuomat ovat huijausta ja turhaa rahanmenoa, mutta perkele! Mää haluan!

Hieeeno nenä siellä pienellä Papsilla! 

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Risteily 1.0.

EDELLEEN hengissä!

Vaikka täytyy kyllä sanoa, että paluumatkalla Tukholmasta Helsinkiin taisin ääneenkin sanoa, että "Me kuollaan tänne kaikki." Herraperse mikä aallokko! Ikinä ennen en ole laivalla pelännyt, mutta nyt sitten ilmeisesti väsymys, hormonit ja ja ja tekivät tepposet ja 3m korkea ristiaallokko teki tehtävänsä. Tämä mamma nimittäin itki, panikoi ja hyperventiloi kaksi tuntia hytissä minimiehen nukkuessa tyytyväisenä keinutuksessa. 3h unta sinä yönä, täytyy sanoa, että aamupalalla ei ollut sereenisesti hymyilevä (turvotus)pallomasu jälkikasvunsa kanssa, vaan pilkkivä emäntä, jonka silmäpussien koko lähenteli varmaan jo Tukiaisen tissien kokoa.
Mutta pahoinvointia ei ilmennyt koko matkalla! Neuvolantäti soitteli tosiaan mulle lääkäriltä pahoinvointilääke-reseptin viime viikolla ja yhden pillerin nappasin kun laiva lähti Helsingistä. Takaisintullessa unohdin sitten ottaa, mutta huono olo ei iskenyt, vaikka pystyssä ei meinannut kestää siltä heilumiselta. Isäntä sen sijaan kävi juttelemassa mukavia vessanpöntölle. Totesin siinä sitten ukon poistuessa vessasta, että mieti tuo olo 7vko ajan non-stoppina ja kysy sitten, että miksei seksiä tipu yhtä usein kuin ennen.. Taisi jopa mennä perille, vaikka ihan vitsillä tuon heitin.

Äiti ja Poika Drottninggatanin leijonalla
Jakenaattori nautti risteilystä, leikkipaikasta, TaxFreestä, Ville Viikingistä, hisseistä, käytävillä tepastelusta, Tukholmassa pyörimisestä (kylmistä käsistä huolimatta).. Kaikesta muusta, paitsi syömisestä. Siitä saatiin aikaiseksi muutama aivan järkyttävä raivari, jossa oli oikeasti usko koetuksella. Kauankohan sitä jaksaa uskotella itselleen, että tämä(kin) menee kyllä ohi aikanaan? Toivottavasti tarpeeksi pitkään.
Onneksi mulla on kuitenkin maailmankaikkeuden ihanin pieni mies, eikä koko ajan vain Känkkis. Lapsi, joka varastaa vastaantulevien ihmisten sydämet samantien vilkuttamalla, leveällä hymyllä ja sanomalla "Morjens!" niin reippaasti, ettei tottakaan. Lapsi, joka Tukholmassa toisti kaiken tuon, paitsi että osasi jopa välillä sanoa "Hejssan!". Internationaali napero, joka laskee sujuvasti viiteen "Van, tuu, koome, neejä, viisi." Lapsi, joka kiitteli enkelimäisesti joka aterian jälkeen henkilökuntaa. (Ja nyt on pakko lopettaa kehuminen, tää hormoneilla höystetty kyyneltulva ei tee hyvää näppäimistölle.)

Ihanku malttaisi keskittyä syömiseen!
Eilen illalla ennen nukkumaanmenoa kuunneltiin Papusen sydänääniä tuolla Jaken odotusaikana ostetulla kotidopplerilla. Jakesta on niin hauska kuunnella niitä, "Papu sanoo pum pum pum!, hyvää yötä Papu!" Tänään olisi kasassa rv 12+0, eli maaginen ensimmäinen kolmannes olisi takanapäin. Toivottavasti se myös tarkoittaa sitä, että myös pahoinvointi olisi takanapäin. Tosin veikkaan, että niin hyvä tuuri mulla ei kyllä ole.

Ollaan kaikki ihan tärähtäneitä
Saatiin kutsu ultraan, se on maanantaina! Ensimmäistä kertaa mua oikeasti pelottaa, että onko tällä penikalla kaikki hyvin. Jakesta ei ollut mitään pelkoja, lähinnä vain mietittiin ukon kanssa, että mikä on kummankin mielestä "niin paha" kehitysvamma, että olisi sitä mieltä, että abortti olisi paras ratkaisu kaikkien kannalta. Nyt on hurja jännitys päällä ja koko ajan nostaa hätäännystä pintaan, että entä jos siellä onkin jotain ihan hirmuista. Tai jos vaikka istukka onkin synnytyskanavan edessä, niin että alatiesynnytys ei olisi mitenkään mahdollista.
 Se olisi varmaankin lievää kehitysvammaakin pahempi "diagnoosi". En osaa nimittäin pelätä alatiesynnytystä, kuitenkin toosan kautta ne penikat on ennenkin puserrettu pihalle (jos vaan kaikki on hyvin, en nyt puhu mitään hätäsektioista tms.) ja se on ihan luonnollista. Mutta mitä luonnollista on mahan auki leikkaamisessa?! En edes mainitse sitä huomattavasti pidempää tervehtymisaikaa, tai muutakaan keisarinleikkauksen jälkituotteita. Mutta ajatuskin etoo ja kauhistuttaa ihan hulluna. Ei sektiota minulle, kiitos!

torstai 22. tammikuuta 2015

Hei, me ollaan hengissä!

"Anna mulle tuti, jooko! Oikeesti!" -Uhmis 2,5v

Jos sitä vaikka pyyhkisi pölyt tästä vanhasta blogista ja alkaisi taas kirjoittelemaan. Miljoonasti kaikkea tapahtumaa on mahtunut tähän puoleentoista vuoteen, kun äiti on ollut laiska, eikä ole jaksanut kirjoittaa. Toki vain pikkulapsi-arkea, ei mitään mullistavaa. Paitsi tuo uusi elämä masussa, mutta siitä enemmän myöhemmin, nyt puhutaan Jakesta.

Pikkumiehen uusivuosi

Nimittäin tuo poika on sellainen moottoriturpa, ettei se ole hetkeäkään hiljaa! Paitsi unissaan. Kovasti on pojalla asiaa ja yllättävän selkeästi tuo puhuu ikäisekseen. Ei tarvitse tuntemattomienkaan paljoa kysellä, että mitenkä oli. Kyllä meidän poika kertoo. Ja tahtoo. Ja ei tahdo.
Täytyy sanoa, että kyllä on kuin peiliin katsoisi, kun tuo uhmamonsteri nostaa päätään. Mikään ei ole hyvin ja mikään ei pienen ihmisen päätä käännä, jos hän on päättänyt, että homma menee näin. Välistä sitä toivoo, että itselläänkin olisi edes hieman pidempi pinna, niin ei sinne lapsen tasolle laskeutuisi niin usein. Mutta kasvuahan tämä on itselleenkin.
Varsinkin viime päivinä, kun ulkona on ollut ihan hölmönä pakkasta ja me ollaan oltu kipeinä, niin ei olla päästy ulos ja sen kyllä pojasta huomaa. Voi terve miten voi noin pienessä ihmisessä olla virtaa! Tämä on selkeästi vaikuttanut myös päiväuniin ja yöuniin, ihme perseilyä tuo nukkumaanmeno nykyään. Jätkä möllii hiljaa ja rauhallisesti sängyssään, välistä yli kaksikin tuntia! Siinä ajassa minä olen ehtinyt simahtaa jo pariinkin otteeseen omaan sänkyyni ja yrittänyt tehdä lähtöä makkarista useaan kertaan, jolloin alkaa huuto. Uskottelen itselleni, että tämä on vain vaihe, joka menee kyllä ohi. ..saas nähdä.


Tosiaan, meikäläisen mahassa on taas elämää, enkä puhu nyt aktiivisesta suolistosta.
Viikkoja on suunnilleen 11 ja risat, ainakin varhaisultran mukaan. Eri asia on sitten, että luotetaanko siihen mitenkä tarkasti, ultraajan mittaukset nimittäin heittelivät ihan hölmönä ja itsellä ainakin on sellainen kutina, että ollaan paljon pidemmällä, kuin mitä ultra silloin näytti. No, max pari viikkoa NT-ultraan, silloinhan tuo selviää.
Tänään oli ensimmäinen neuvola, jonka piti siis olla jo aikoja sitten, mutta joku mamma komeasti unohti sen. En tiedä olenko kasvanut aikuiseksi, vai mikä tässä on, mutta tällä kertaa en edes halunnut listiä neuvolan tätsykkää missään vaiheessa! Oli ihan mukavaa jopa. Sydänäänetkin kuuluivat oikein komeasti.

Siellä pieni Papu! 

Katsellaan, missä vaiheessa kerkeän kirjoittamaan uudemman kerran. Sunnuntaina nimittäin lähdetään koko perheen ensimmäiselle yhteiselle risteilylle! Jänskättää! Jakekin vetää perässään omaa pingviini-matkalaukkuaan ja hokee, että "Mennään tiste-laiva! Joo, mennään tiste." (Tiste=Risteily) Pitäkäähän peukkuja, ettei uhmahirviö hyökkää laivalla..