Oireulinaa

"Taitaa neidin maha olla kasvanut!" Ai on vai, en mä vaan huo-katos perkele, niin onkin!


Olisikohan tämä mamma pitänyt taas hiljaiseloa tarpeeksi kauan, mitä lottoatte? Tosin, tälle on olemassa ihan (melkein) pätevä syykin! Itseasiassa sama syy, miksi kirjoittelen blogia äitini koneelta, enkä kotona. Ja syy on Minecraft. Ne lukijat, joiden miehet ovat joskus peliä kokeilleet, tietävät varmaan mistä on kyse. Tiedoksi teille, jotka eivät tiedä, peli aiheuttaa (ilmeisesti) hullua addiktoitumista. Tämän takia en ole päässyt kotona nettiin kuin muutamaksi hetkeksi aina kerrallaan ja tämän takia äitini üüberpehmeään sohvaan on pikkuhiljaa jäämässä meikäläisen ahterin kokoinen monttu. Noooo, ehkä tämä tästä..

Ajattelin tämän postauksen pyhittää "raskausoireille" tai pikemminkin oireille, jotka ovat elämääni eksyytyneet raskauden myötä.

Ensimmäinen kolmannes:

Palelu. Jo ennen plussausta palelin ihan hulluna. Minulla on normaalistikin todella huono ääreisverenkierto ja varpaani ovat aina jäässä. No, raskauden myötä menin jatkuvasti shaali villapaidankin päällä ja silti oli kylmä.

Hajuaistin paraneminen. Tämä oli toinen raskausoire. En ole ikinä tykännyt mintun tai vaniljan hajuista ja meinasipa käydä niin, että isännän nimipäivien pätkismuffinit ja kääretorttu olivat jäädä tekemättä kun nuo hajut ällöttivät. Ja vielä pari päivää myöhemminkin olin keittiössä haistavinani mintun. Ennen plussausta myös tupakoin, mutta vaikka kuinka teki tupakkaa mieli, haisi se niin pahalta, että jäi suosiolla polttamatta.

Pahoinvointi. Tämä yllätti varmasti kaikki, eikösjuu? Kertaakaan en kyllä oksentanut, mutta lähellä oli. Monta päivää meni vain sängyssä makoillen, voimia ei olut yksinkertaisesti mihinkään muuhun kuin makaamiseen/nukkumiseen ja vessassa käynteihin. Välillä oli pakko pakottaa itsensä syömään jotain. Sitten taas nukkumaan.

Kipeät rinnat/rintojen kasvu. Kasvuhan oli toki vain positiivista, ennen raskautta tuskailin rintojeni pienuutta painon putoamisen myötä. Hieman kyllä ärsytti, kun olin joutunut ostamaan pienempiä rintaliivejä ja ta-daa, nyt ne olivat sitten liian pieniä. Piti sitten ostaa uusia, kamala rumba. Mutta ai jeeeeesus kun oli tissit kipeenä! Ukkonen ei todellakaan saanut koskea niihin, kylkeä kääntäessäkin sai tuskailla kun sattui.

Toinen kolmannes:

Selkäkipu. Tiedä sitten johtuuko kasvaneista ryntäistä vai mahasta vai mistä. Mutta ai kiesus että osaa olla selkä kipeänä.

Iskiaskipu. AI! AI! AI! Iskias juilii n. 60% ajasta, ihan sama istunko, seisonko, kävelenkö vai makaanko. Siihen koskee, eikä kipu mene pois. "Ei malta odottaa" että maha kasvaa lisää, saas nähdä miltä sitten tuntuu..

Kuiva iho. En muista milloin olisin joutunut suihkun jälkeen rasvailemaan koko helkkarin kropan.

Hiiva. Voi moro. Muuta ei varmaan tarvitse sanoa.

Varvaskipu. Tämä on ehkä jännin "raskaus"oire, mitä on ja naurattaa ihan itseäkin. Iltaisin alkaa vasemman jalan pottuvarpaan joku kiva hermo juilimaan niin, että kipu säteilee reiteen asti. Ei auta venytys, eikä jalalle voi laittaa painoa kun näin käy. Onneksi siihen ei koske koko aikaa, vaan aina vaan välillä. Ja kun koskee, niin ei tiedä pitäisikö tässä itkeä vai nauraa.

Karvankasvu. Massu kasvaa valkoista nukkaa ja säärikarvat ja muut karvat (paitsi hiukset, HÖH) kasvavat ihan hullua tahtia. En tykkää, en.

Kasvava massu. Ihihihihihihihihihi! Vielä tätä jaksaa hehkuttaa, kun masu kasvaa. Katsotaan vaan muutaman kuukauden päästä kuinka naurattaa..

Ja tässä kuva kasvavasta massusta. Nyt ei jaksa enää "piilotella" noita mahamakkaroita. Roikkukoot kun vielä voivat.

Rv 17+0

Tämä artikkeli on *tynkä*

"I have loved you for a thousand years, love you for a thousand more.." 


Tämä päivä on ollut ihan syvältä. Ihan "heräämisestä" asti, jos sitä nyt heräämiseksi voi sanoa, nukuin nimittäin n. 4h viime yönä, vaikka yli 12h sängyssä tuli möllättyä. En nyt sen tarkemmin ala ruotimaan että mikä tässä päivässä on mättänyt, sanottakoon näin, että ei todellakaan ole ollut minun päiväni.

Kaikki muut saivat osansa huonosta päivästäni paitsi mamman rakas ipanaattori, josta saimme uuden kuvan. Eli siis syy päivittää blogia än yy tee nyt on se, että saan tännekin näkyviin a1) uuden kuvan Potusta ja b2) tämän viikon masukuvan.

Ilman enempiä kiukkulöpinöitä..

Massu:

Rv 15+2

Ja siellä asusteleva höpinkäinen:

Pottu rv 14+1

Ipanaattorilla mahtavat hammasaihiot ja hieno selkäranka. Muuten kuva onkin aika suttunen.
Niiin ja kuva on siis saldoa viimeviikkoiselta lääkärikäynniltä.

Kiukut

"Voi Ärrin&Murrin Co., mitä keksejä valmistattekaan!" 

Kuten edelläolevasta lauseesta voinee päätellä, on tässä huushollissa vallinnut varsin kiukkuinen ilmapiiri viimeiset pari päivää. Seesteinen toinen kolmannes my arse! Kaikki kiukuttaa ja ihan kamalasti, tämä mamma käyttäytyy huonommin kuin uhmaikäinen kaksivuotias. Ja jälkikäteen sitten hävettää, mutta minkäs teet kun ei itselleen voi mitään ilmeisesti.
Nytkin harmittaa, ei varsinaisesti (vielä) kiukuta, mutta risoo. Aamulla oli kello soimassa kuudelta ja kun siihen heräsin niin ta-daaa! Armoton migreenihän se oli pukannut yöllä päälle ja suunniteltu näyttelyreissu jäi toteuttamatta. Onneksi itsellä ei ollut elikoita lähdössä näytille, mutta harmittaahan se kun jäi monet tutut näkemättä ja kaveri olisi tarvinnut apua tällä reissulla. Ja parastahan tässä on se, kun en voi enää itseäni pumpata täyteen buranaa ja odottaa että kohtaus menee ohi lääkkeillä. Nyt tungen naamaan panadolia, joka minulla auttaa särkyyn ihan yhtä hyvin kuin vaikka allergialääkkeet. Eli hyötysuhde = 0. Onneksi kipu on pikkuhiljaa menossa pois, sillä enää en jaksa sängyssä maata, kun ei voi edes lukea kun kirjaimet pomppii riviltä ja sivulta toiselle.

On toki niitä hyviäkin juttuja ollut näinä päivinä, ukkonen pääsi kotiin sairaalasta hyvässä kuosissa, minulla vuoto loppunut ja! Saatiin meidän vaunut!
Onhan tämä liian aikaista ja seliseli, muttakun! Nämä ihanuudet eivät yksinkertaisesti saaneet mennä ohi, vuoden -07 Emmaljunga City Cross-malliset ja ihan yybermahdit minun mielestäni. Ihan just eikä melkein "minun näköiset" ja Emmaljungia olen himoinnut teinivuosista asti. Nyt kun huutonetistä sattui äitini löytämään nämä halvalla, niin pakkohan ne oli huutaa. Ra-kas-tan! Ja ukkonenkin tykkäsi. Vaunuista puuttuu vielä pehmeä koppa, mikä hommataan sitten kun oikeanlainen sattuu vastaan.

Ihanuudet! 

Niin ja masukuvakin tuli päivitettyä, hitto, täähän taitaa jopa ihan oikeesti kasvaa!

Rv 14+2

Maha näyttää ihan perunapellolta teini-iän tuomien "raskaus"arpien myötä, saas nähdä minkä näköinen on tämän touhun jälkeen..

Helpotuksen Huokaisu Ry Tmi jne

"Siellä se heristää mummolle nyrkkiä! Voi että miten se irvistää! Tuituitui!" 

Lääkärissä käyty ja helpotuksesta on huokaistu. Potulla kaikki hyvin ja mammalla kivapieni tulehdus, joka sitä tiputtelua aiheutti. Tarkemman bakteeriviljelmän tulokset tulevat todnäk ylihuomenna, muuten pitäisi mennä ohi ihan noilla lääkkeillä mitä sain. Apteekista mukaan lähti myös laksatiiveja joita saa käyttää raskauden aikana.. Josko kohta tämä järkyttävä ummetus helpottaisi. Arvostaisin!
Ultralla varmistettiin että Potulla on kaikki hyvin, siellähän se mamman rakas ipanaattori uiskenteli unisena ja tuo hullu mummo leperteli vauvalle ihan hölmönä. Itse en nähnyt pientä screeniä kunnolla, mutta ihan tarpeeksi että näin miten toinen heristi nyrkkiä ja miten sydän löi. Se riitti minulle. Kuvia Potusta saadaan postitse - ei malta odottaa! Niin tosiaan, olivat niskaturvotusultrassa katsoneet istukan paikan väärin... Takana se on, eikä edessä! Tällä kertaa näin itsekin sen ihan selvästi.

Tänään tuli myös postitse Raskauskeijusta tilatut kamat ja Bola-koru ja doppleri olivat niin mahtavia ostoksia, että huhhuh! Potun kummitussetä sai olla myös kuuntelemassa mitenkä se pieni pumppu hakkasi siellä. Oli se vaan ihanaa. Malttamattomana odotan että ukkonen pääsee kotiin sairaalasta niin voidaan yhdessä sitten hihhuloida.

Blogin kirjoitus katkesi hetkeksi, kun äitini päätti tehdä minulle testin, että montako lasta tulen tekemään ja mitä sukupuolta nämä tulevat olemaan.. Ensimmäinen tulee testin mukaan olemaan tyttö, seuraava poika ja pahnanpohjimmaisesta tulee ilmeisesti aikamoinen hulivilineiti. Sen verran vauhdikkaasti rullasi sormus hiuksessa ranteen yläpuolella. Saas nyt sitten nähdä, että miten tulee käymään, pitääkö vanhan kansan testi paikkansa.

Nyt tämä mamma menee metsästämään äidin jääkaapista jotain syötävää.. Lenkkiä ei ole, voi tätä tuskaa, mitä minä nyt syön?!

Ah-dis-tus

"Sinulla on sitkeä sydän joka lyö, väsymättä kipinöitä tuuleen, valaisemaan tietä pimeää.."

Tästä tulee todennäköisesti aika nysä entry, ei ole ihan aivot kasassa..

Mutta kylläpä nyt heittää ihan huolella näitä ahdistuneisuuden aiheita. Isäntä "lähti käymään" lääkärissä eilen ja sitten tulikin jo viestiä, että "Tuli Kuopion keikka." Sinne se raukka joutui jäämään yöksikin ja akkukin loppui yöllä, että en tiedä onko herra kotiutettu tänään vai ei. Enkä tiedä edes, että mikä osasto, että voisin sinne soitella. Kyllä sitä ollaan solmussa!

Ja kaiken kruunaa eilen alkanut tiputteluvuoto. Tiedän toki, että se on ihan normaalia, varsinkin kun verta ei tule paljon eikä koske ollenkaan, mutta silti ahdistaa ja PALJON. Varsinkin kun se ei loppunutkaan yöllä vaikka siltä vaikutti, vaan "aamulla" vessassa käydessä paperiin tuli taas verta. Soittelin sitten aikaa Aila Miettiselle, joka sattui juuri tänään olemaan Leppävirralla, onneksi. Kunnalliselle puolelle en edes vaivautunut soittamaan, kun tiedän että sieltä oltaisiin vain vähätelty kun kipujakaan ei ole ollenkaan.
Aika on neljän jälkeen, saas nyt nähdä mitä sieltä kerrotaan. En jaksa uskoa, että on mitään vialla, mutta silti haluan tietää mistä vuoto johtuu. Pitänee tänne sitten kertoilla että mitä tätsykkä kertoo.

Jotain positiivista, äidillä oli oma lehmä ojassa tuon yksityisen lääkärikäynnin kanssa.. Lääkäri kun ultraa varmasti, niin pääsee äitikin pällistelemään Pottua ruudulta!

Neuvolaa ja hippeilyä

"Ehkä sitä äidin luona viettämääsi aikaa pitää rajoittaa.." Tai sitten ei. 

Ahh, ihanaa. Raskausajan ensimmäiset pelkotilat! Päästiinhän sitä melkein 14 viikkoa panikoimatta sen kummemmin. Mutta eilinen... Ei kiesus sentääs miten turhasta sitä ihminen voi alkaa panikoimaan ja miten sitä ei saa kuriin!
Kaikkihan alkoi siitä, kun "masu oli kadonnut". Eli jostain käsittämättömästä syystä en pystynyt paikallistamaan vauvamasuani (läskimasu on siis erikseen, toim. huom.) ja tästä sitten aivot saivat loistavan sytykkeen melkein 24h kestäneelle paniikille siitä, miten Pottu on ihan varmasti kuollut kohtuuni, mutta ei vaan tule ulos, siksi mulla on niin pieni masu ja siksi en nyt löydä sitä. Mitään todellisuuspohjaahan tälle sekoilulle ei ollut, mutta en saanut sitä ajatusta karistettua mielestäni millään. Onneksi tänään oli neuvola, eli ei tarvinnut kauempaa sekoilla tuo pelko persiissä, sillä ipanaattorin sydänäänet kuuluivat hienosti-nyrkkeilyn lomassa. Hieno juniori siellä, potkii äitiä tajuamaan ettei ole mitään hätää.

Tästä viisastuneena hössötin äidin kanssa ja Raskauskeijusta pistettiin tilaukseen kotidoppleri. En tiedä mitä olisin tehnyt, jos neuvola ei olisi ollut tänään.. Tämä meidän neuvolatätsykkä kun ei kuitenkaan ole sellainen, jolle tekee mieli soittaa itku kurkussa, että "Voitko ihan nopeasti vaan kuunnella, että onko se elossa, ei, ei ole mitään syytä epäillä, kunhan pelkään näkeväni etiäisiä.." Tulevaisuudessa voin siis kuunnella sitten ihan omassa sängyssä että miten se penikka rymyää siellä, kunnes alan itse tuntemaan sen.
Samaan tilaukseen mahtui myös ns. "baby shower"-lahjat minulle ja äitini kummitytölle. Ja! Melkein hävettää myöntää, mutta minusta on tämän raskauden myötä tulossa hippi. Tai ainakin sellaiseksi itseni tunsin, kun tilaukseen laitettiin myös Bola-koru. Tiedä sitten siitä, että miten Pottu sitä tulee kuulemaan ja rauhoittaako se sitten tulevaisuudessa, mutta tuo vaan oli niin hieno! Varsinkin, kun masu kasvaa kunnolla, niin voi pirulauti sentääs.. Että kiitokset vaan Hupsistakeikkaa-blogille, jossa näin ensimmäistä kertaa Bolan.

Tosiaan, neuvolassa tuli käytyä. Tällä kertaa piti mennä yksin, ukkonen on kuumeessa ja äitikään ei päässyt henkiseksi tueksi. Kyllä sitten osasi olla tuskainen reissu, ei voi muuta sanoa! Muuten oli ihan mukavaa, mutta Pottua kuunneltiin vasta viimeisenä, että pelko oli persiissä koko ajan. Ja se sai sitten aikaan ihan hullun puheripulin, hyvä ettei tätsykkä pudonnut penkiltä kun selitin ummet ja lammet ties mistä, siitäkin, miten murkkuikäinen pikkuveli osaa kiristää hermoa ja miten koen suurempaa vastuuta ja huolta pikkusisaruksistani kuin mitä useimmat "isot"siskot/veljet. Pennut (Veli 15v ja sisko 14v) ovat kuitenkin minua sen kymmenisen vuotta nuorempia ja varsinkin Pentujen isän kuoltua minun huolehtiminen on vain kasvanut, vaikka yhdessä vaiheessa asuttiin ihan eri puolella Suomea.
Tosiaan, täti oli sitten sitä mieltä, että ei ole hyväksi otella sanallisesti veljen kanssa ja että miten pitäisi ehkä viettää äidin luona vähemmän aikaa. Itsehän en ollut ollenkaan samaa mieltä, yllättäen. En vaan jaksanut avautua tädille siitä, mitä mieltä olen, koska eihän sillä loppupeleissä ole mitään väliä, mitä joku kuiva neuvolatäti sanoo minun ajankäytöstäni. Itse minä sinne äidin luo perseeni rehaan miltei päivittäin, hyvää seuraa lukuunottamatta olohuoneesta löytyy maailman mukavin sohva, jonka upottavaan syleilyyn on hyvä unohtaa itsensä aina välillä.

Jos olisin oikein reipas ja hurja äiti-ihminen, niin huomenna/ylihuomenna voisin viskoa tänne hervottoman vaatepläjäyksen, tuli tuossa joku aika sitten otettua kuvat kaikista vauvanvaatteista, mitä meillä jo on Pottua varten valmiina. Siinä oli muuten oikeasti hommaa, sittenhän näette!

Ensimmäinen kolmannes takana!

"Sulle tulee tosi pitkä raskaus, kun hössötät nyt jo noin paljon." 

Näin aluksi pyydän anteeksi tutuilta ja kavereilta, tarkoitus ei ole missään nimessä suututtaa teitä tai harmistuttaa tai mitään, mutta pakko on päästä purkamaan näitä ajatuksia ihan ilman kritiikkiä. Anteeksi, kiitos ja nam.

Tämä raskaushan on minulle kuitenkin aikasta uusi juttu. Ihmeellinen Ensimmäinen ja sitä rataa. Ja kyseessä on kuitenkin aika iso elämänmuutos, puhutaanhan nyt jostain, mikä vaikuttaa koko loppuelämääni.
Mutta silti on jäänyt sellainen kuva, kuin tästä puhuminen enemmän kuin kerran viikkoon, kun jotain minulta asiasta kysytään, olisi paha juttu? Että se olisi hössöttämistä, jos hypistelen äidin ostamia vauvanvaatteita, tai jos kerron, minkä kokoinen Pottu on vau.fi:n mukaan tällä viikolla, koska omasta mielestäni on aina ollut jännä kuunnella vastaavia. Toki ymmärrän, että kaikki ovat erilaisia ja ystävänikin ovat eri elämäntilanteessa kuin minä, mutta silti. Onko se hössötystä? Ei minun mielestä.
Hössötystä mielestäni on se, mitä äitini häpeilemättä ja ylpeänä harrastaa. Nimittäin Potulle on koon 50-56 vaatteet valmiina, sänky on valmiina, patjat, peitot, makuupussit.. Rattaat, tutit ja pullot puuttuvat, muuten on kaikki redi vauvan tuloon. ..ja tänään raskausviikkoja 13+3. Mutta se onkin ihan ok, koska kyseessä on mummohulluus? Excuse me, jos en nyt ihan ymmärrä. Mutta ei kai minun tarvitsekaan, laitan tämän(kin) tuohtumuksen raskaushormonien piikkiin. Onhan tämä täysin eri asia kuin vaikka uusi auto, josta kyllä voi höpistä tuntisotalla ilman että kukaan hermostuu.

Noniin, eiköhän tuo riitä napinoista, sitten iloisempiin hössötyksiin!
Ensimmäinen kolmannes meni hyppienpomppien ja toista kolmannesta eletään jo toista viikkoa. Edelleen odotan, että milloin se ihmeellinen energisyys, joka tätä kolmannesta pitäisi edustaa, loikkaa tännekin. Minua vätystää ihan kamalasti, olen kuin murmeli, kurkin vaan peiton alta, että eikö niitä unia voisi jatkaa ja jatkaa ja jatkaa.. Nämä hirveänkamalat pakkaset toki vaikuttaa osaltaan siihen, että energiaa ei ole, kun ei tuolla ulkona voi olla! Jos 27 pakkasastetta ottaa normaalistikin henkeen, niin lisätään siihen vielä astma.. Tuloksena epämuodostunut barbi, joka ei saa happea. Onneksi ukko käyttää koiran pihalla. Tosin snuffekin on sitä mieltä, että pihalla on liian kylmä. Noh, kohta pitäisi lauhtua!

Ja asiasta kukkaruukkuun, minä olen kohta 2kk elänyt melkein kokonaan pelkästään keitetyillä perunoilla/perunamuussilla ja uunilenkillä. Ei hyvä jeesus, miten sitä voikin tehdä mieli! Välistä onnistun sentään syömään jotain muutakin, mutta ainoastaan sitä ruokaa tekee mieli. Onneksi muut ruoat eivät enää ällötä, että pystyn tuolle miehelle tekemään muutakin ruokaa, ettei raukan tarvitse kärvistellä pelkällä hookoonplööllä.
Olisi pitänyt vissiin miettiä ennen kuin nimesi lapsen Potuksi..

Eilen totesin, että minua jäytää aivan järkyttävä masukateus.. Lueskelin muiden blogeja tuskissani ja kadehdin kavereiden jo pullottavia masuja. Toki tajuamista löytyy myös, että parempi kun masu ei ole tässä vaiheessa jo iso ja että tulen todennäköisesti useasti kiroamaan tuota kamalaaihanaa palloa, joka on koko ajan tiellä, mutta SILTI! Minäkin haluan nätin vauvamasun, nytheti.
Pakko sitä oli tänään sitten ottaa (eli nakittaa ukko ottamaan) kuva omasta onnettoman pienestä kummusta, jota nyt ei edes kunnolla voi sanoa vauvamasuksi, ihan silläkin, että saa sitten myöhemmin vertailla, kunhan se alkaa joskus näkymään.
Tässä siis, ihkaensimmäinen "masukuva"!

Rv 13+3

Ei hyvä ihme, on se säälittävä! No, antaa Potun itää..

P.D. 25.01. Ultra

"Minun suutani ei mikään EU tai kukaan muukaan ole vielä onnistunut sulkemaan!" Ihanin ultratäti ikinä! 

Tammikuun lopussa oli sitten ensimmäisen kunnallisen ultran vuoro. Ei tuo kovasti osannut muka jännittää tai pelottaa, mutta yllättäen ei taas tullut edellisenä yönä nukuttua.. Tosin minä olen aina ollut niin panikoiva noiden uusien sosiaalisten tilanteiden kanssa, että ihan normaalia on, että yötä en saa kunnolla nukuttua, jos on jotain uutta tiedossa, joten en nyt osaa tuota ultraa erityisesti syyttää siitä, etten saanut nukuttua kunnolla.

Päivä alkoi muutenkin huonosti, isännän piti saada vihdoin auto korjautettua, mutta varaosa olikin ainakin medrin liian pitkäjaleveä, eli jäi laakeri vaihtelematta ja rahaa meni millljoonasti. Siinä sitten jo kerettiin tuskailla, että siirretäänkö ultra-aikaa, että saadaan rahaa kulkea julkisilla Kuopioon ja takaisin, mutta sitten oltiin hurjia ja päätettiin lähteä ihan omalla urhealla DX:llä ja hienostihan se matka meni, pikkasen jos vaan matkalla jännitti, että josse laakeri nyt sanoo pox lopullisesti ja jäädään matkalle. Mutta ei, uljas pieni DX suoritti hiienosti matkan eestaas!

Tosiaan, Kuopioon asti tartti täältä asti lähteä, matkaa siis reilut 50km. Varkaudessakaan ei ilmeisesti tätä nykyä ultrata, tai sitten sinne ei vaan lähetetä. Vaikka matkaa olisi paljon vähemmän. Toisaalta sitä käy kyllä mielellään yliopistollisessa sairaalassa, vammainen luotto siihen, että siellä olisi "parempi" hoitohenkilökunta. No, ainakaan meitä palvellutta ultratätiä voittanutta ei ole!

Matkalla ultraan tämä mamma tajusi, että hienostiko siellä verikokeissa tuli käytyä moonta viikkoa aikaisemmin... NOT. Hieno muisti mammalla. Sitä sitten kusi sukassa marssittiin KYSsiin, jossa todella mukava tätsykkä otti vastaan. Ei tuo nyt maailmaa kaatanut, käytännössä se vain tarkoitti sitä, ettei me osallistuta DOWN-seulaan.
No, niskaturvotus mitattiin kuitenkin ja se oli ihan onneton, 1,1mm. Ja nenäkin näkyi oikein hienosti ja ultratäti selitti vielä, että jos kyseessä olisi down-lapsi, niin nenäluu ei näkyisi niin selvästi. Joten en jaksa tuostakaan nyt erikseen ressata, neuvolatäti todennäköisesti tulee kyllä valittamaan..
Ihana oli taas Pottua nähdä, varsinkin kun toinen oli tällä kertaa jo ihan ihmisen näköinen, eikä muistuttanut vaan lohkoperunaa. Nauraakin saatiin, kun ipanaattori piti saada hereille, että näkisi miten toinen heiluu. Mamma joutui hötkyämään ja mötkyämään siinä pedillä pari minuuttia ennen kuin toinen suvaitsi herätä! Ei suotta ole lapsi saanut isänsä unenlahjoja. Toivottavasti masun ulkopuolellakin nukkuu yhtä hyvin..

Pottu, rv 12+1

Tämän näköinen kaveri siellä masussa kölli ja pieni pumppu hakkasi taas ihan miljoonaa. ..ja äidillä taas tippa linssissä, yllättäen!

Rakenneultraan saatiin aika maaliskuulle ja tästäkin oli keskustelua ultratädin kanssa. Puhuttiin tästä uudestavanhasta EU:n säädöksestä, jonka mukaan sikiön sukupuolta ei saisi paljastaa rakenneultrassa, virallisena syynä tähän se, ettei k.o. ultraa ole tarkoitettu ensisijaisesti lapsen sukupuolen selvitystä varten, vaan sen rakenteen mahdollisten vikojen tutkimiseen. No, varmasti tässä on myös taustalla se, ettei lapsia abortoitaisi sukupuolen takia. Henk.koht. minun mielestäni tämä säännös on täysin turha Suomessa, jossa sikiötä ei saa rakenneultran jälkeen abortoida ilman erillistä lupaa ja käsittääkseni lupa myönnetään vain jos ultrassa on ilmennyt selkeä kehitysvamma.
Tosiaan, kysyin sitten tädiltä, että suostuuko tämä EUsta huolimatta kertomaan sukupuolen, jolloin tätsykkä miltei tuohtui ja ilmoitti, ettei hänen suutaan niin vaan tukita ja että meidän pitää vain pitää kädet kyynärpäitä myöten ristissä, ettei taivaalta satele seuraavan 8vko aikana EU-kiviä. Aivan mahtava täti, arvostan!

Niin että käsiä ja varpaita ristiin sielläkin, että saadaan sitten tietää että onko Pottu Pottu vai Pottuliina!

P.D. 10.01. Neuvola

"Kun tämä lähtöpaino on jo niin korkea, niin ei tuo paino saisi nousta ennen raskauden puoltaväliä!" Juu-u, enpä ala ressaamaan siitä, jos paino nousee, on sitä muitakin huolenaiheita. 

Neuvola-aikaa kun varailin niin neuvolatäti selitti, että pitäisi olla se nelisen tuntia pissimättä ja sitten käydä kusemassa purkkiin kun sinne pääsee. ...joo, melkein onnistui! Eli kun heräsin siinä aamusta, sängystä unenpöpperössä suoraan vessaan ja lorilori. Hetken siinä pöntöllä istuttuani honasin, että ei tämän ihan näin pitänyt mennä. No, eipä se maailma siihen onneksi kaatunut, täti sanoi, että voin toimituksen suorittaa samalla kun kävisin verikokeissa. Niistä kokeista sitten myöhemmin...

Neuvolan täti oli ihan mukava, ehkä hieman kuivahko minun räiskyvälle hüümörilleni. Ei ihan ymmärtänyt, että pidän ihan hyvänä asiana sitä, miten äitini on innoissaan raskaudestani ja miten äite oli töissään hehkuttanut, että "Kun T sen vauvan pyöräyttää, niin se saa sitten lainata vauvaa minulta.". Mielestäni tuo lausahdus kuvaa meidän äiteä aivan loistavasti ja oli hauska juttu, mutta neuvolan tätsykkä oli ilmeisesti hieman eri mieltä ja totesi raskauden olevan minun ja ukonkörmyn välinen asia. Asiastahan voidaan olla montaa eri mieltä, minun mielestäni tämä kuitenkin koskettaa kaikkia ympärilläni olevia ja on täten "kaikkien juttu". Toki enemmän meidän, mutta kuiteskin.
Valituksia tätsykältä tuli myös minun ruokavaliostani, joka on allergioitteni ja äärettömän nirsouteni takia erittäin suppea. Sitä ja tätä pitäisi syödä ja erityisesti kalaa, ainakin kaksi kertaa viikossa. Kalaa voin syödä, mutta vain kalapuikkona ja max kerran kahteen kuukauteen. Kalanmaksaöljykapselit saavat luvan riittää, Multivita Raskaus ja Imetys-tablettien lisäksi. Perhana, jos viidakossa asuvat alkuasukkaat saavat terveitä lapsia vaikka syövät vaan matoja, niin.. Jos tulee ei-terve ipanaattori, niin ei se kyllä minun ruokavaliostani johdu! 
Tädin tarkoitus ei varmasti ollut huomauttaa "korkeasta" painostani, mutta minulle jäi soimaan päähän tädin toteamus siitä, ettei painoni saisi nousta ennen puoliväliä, koska se on jo nyt niin korkea. Yritin tädille selittää, että vuosi sitten painoin melkein 15kg enemmän ja että kovinkaan paljon vähemmän en edes haluaisi painaa, mutta mielipiteeni painettiin villaisella. No, sen verran on kuitenkin itsellä jalat maassa, että en todella jaksa huolestua, jos se paino nouseekin ennen puoltaväliä, enkä siitä, jos se laskee kilon tai kaksi. Ruokatottumukseni ovat kuitenkin muuttuneet sen verran paljon, että jossainhan sen on pakko näkyä.
Käynnin ihanin hetki oli toki se, kun kuunneltiin Potun sydänäänet.. Wow-wow-wow-wow-wow-wow-wow pisti pieni pumppu ja mammalla oli tippa linssissä. Oli se vaan niin mahtia taas saada pohjaa sille, että siellä masussa on oikeasti joku! Isäntä nappasi nauhalle toisen pumppaamiset ja niitä onkin saatu soitella koko kylälle.

Sitten, hyvät mammat! Haluaisin kuulla kokemuksia, että miten tarkkaan teiltä on neuvolassa kyselty teidän alkoholinkäytöstänne? Pitääkö paikkansa, että vain nuoret vanhemmat "joutuvat" täyttämään laajan alkoholi- ja päihdekysely-kaavakkeen ja että varttuneemmilta vanhemmilta kysellään vain suullisesti alkoholinkäytöstä?
Taistelen todennäköisesti taas vaihteen vuoksi tuulimyllyjä vastaan, mutta ei perhana jos tämä pitää paikkansa! Eihän se takaa mitään, että jos pariskunta on iäkkäämpi, etteivätkö he voisi käyttää alkoholia ihan siinä määrin, missä nuoremmatkin tulevat vanhemmat. Entisenä baarityöntekijänä voin kertoa, että ihan yhtä lailla sitä vanhemmallekin väestölle se Isä Alkoholi maistuu..