21.8.12. PERUNANNOSTOTALKOOT

"21.8.2012 kello 22.21 muuttui minun elämä." Ukkosen fb-päivitys.

Tällainen nopeahko päivitys, jossa kerron meidän olevan elossa ja voivan hyvin. Poika syntyi ja mamman maailma muljahti. Ja isin kans.

Rakkaus

Synnytyksessä meni kaikki vallan mainiosti, olin kuulemma kuin vanha tekijä. Tarkemman synnytyskertomuksen heitän kehiin kunhan olen hieman paremmassa kunnossa. Menetin verta vain 600ml, mutta hemoglobiini putosi törkyisen alas, eikä sitä edes mittailtu sairaalassa. Enkä itsekään osannut epäillä hb:n aiheuttavan huonoa oloa ja heikkoutta, oletin sen johtuvan ihan vaan synnytyksestä ja väsymyksestä. No, kuinka ollakaan, arvot olivat pudonneet "huomattavan anemian" rajan alle, elikkäs iloiset 89 näytti mittari omassa terveyskeskuksessa lauantaina. Että näin meillä!

Syy terveyskeskuksessa käymiselle löytyy ipanaattorin päästä. Ei, ei se parin sentin kokoinen ihonmyötäinen luomi (joka muuten on oikeasti aika karun näköinen), vaan poitsun päälaelle kohonnut pehmeä patti. Ukko ei ole päätään kolhinut mihinkään, mutta patti siihen kohosi. Lääkäri totesi, että kyseessä on todnäk ihan vain verenpurkauma, jossei kasva, niin kaikki ok. Katsellaan mitä huomisessa neuvolatädin kotikäynnissä patista tuumataan..

Tänään on ollut jo huomattavasti parempi päivä minulla, olen ollut melkein oma itseni. Ilmeisesti rautalääkitys ja c-vitamiinikuuri pelaavat, tai sitten lepoa on saanut melkein tarpeeksi. Tiedä häntä, olen tänään naureskellut ja käytiin jopa kylillä ajelemassa. Kyllä tämä tästä!

Tämän ympärillä minun maailmani pyörii

Ja Pottu viihtyy mahassa...

"Kotikäynnistystäkin kannattaa kokeilla, luonnon prostaglandiini on tehokkaampaa kuin nämä mitä meillä täällä on.." Jjoo, noin ronskin sisätutkimuksen jälkeen ei MIKÄÄN kuulosta kivemmalta kuin seksi....not.

<3

Kyllähh! EDELLEEN yhdessä kasassa. Yliaikaiskontrolli oli ja meni ja huomenna aamusta ajellaan taas Kuopioon kuulemaan, että voidaan mennä kotiin leikkimään lääkärileikkejä.. Elikkä siis, huomenna raskausviikkoja 42+0.
Yliaikaiskontrollin tutkimusten jälkeen supisteli oikein mukavasti ja aloin jo olla melkein innoissani 4h kipeiden supistusten jälkeen, että joko nää oikeasti jatkuisivat ja päästäisiin lähtemään..  Paskat. Viitisen tuntia jaksoi supistella, sitten taas loppui.

Eilen kahden tunnin yöunien jälkeen lähdettiin kohti KYS yliaikaiskontrolliin. Suoraan siis synnytysosastolle, turhautti seurata kylttiä "SYNNYTTÄJÄT" kun en todellakaan mikään synnyttäjä ollut. Siinä eteisessä, etuhuoneessa whatsit, palloiltiin sitten hetki, kunnes tajuttiin painaa ovikelloa, soittokelloa whatsit. Sieltä tuli sitten mukava kätilö, jolta varmistelin että olenkohan oikeassa paikassa kun yliaikaiskontrolliin tulin. Ja samalla sisään pyyhältää nuori likka, jota oli supistellut aamukolmesta. Melkein nauratti.

Päästiin sitten huvin vuoksi makoilemaan käyrille, lisäksi Pottu ultrattiin ja mulle tehtiin varsin kovakourainen sisätutkimus, jonka tarkoituksena oli saada aikaiseksi supistuksia. Pikku-ukon sykkeet olivat vallan mainiot ja Ukkosesta oli hauska seurata sykkeen nopeudesta, milloin Pottu liikkui, 130 syke nousi heti 140:een. Painoarviokin Potulle saatiin ja tämän mamman leuka loksahti kyllä, kun lääkäri sanoi, että "3800". Siinä meidän pieni ahven.. Kattoo nyt minkä kokoinen ukko sieltä suvaitsee ulos tulla! (mutinaajupinaa: heti syyskuussa....)

Kontrollista sitten päätettiin lähteä ex-tempore reissulle Jyväskylään, jossa kaverin pikkuneiti sai nimen. Komeasti saavuttiin paikalle kuin pummit konsanaan, seremonian jälkeen, suoraan kahvipöytään. Pikkuinen Lara oli väsynyt kuin mikäkin ja supistuksia voimistaneen itkuilun jälkeen toinen laitettiin päiväunille, eikä neidin mieli ollut yhtään parempi neljä tuntia myöhemminkään.
Mutta varsin suloinen pikkuneiti on edelleen, vai mitä olette mieltä?

Lara Christina Adelina.

Pitäkäähän peukkuja, että huomenna pääsisi käynnistelemään synnytystä! Tai vielä parempi, että synnytys lähtisi käyntiin ihan itsekseen yön aikana...

Rantautunut valas mökillä

Muut meillä asuvat hirviöt

"Koookooooontuuuuuu... Omituisten otusten kerho!" 

Ajattelin että nyt voisi olla aika esitellä muut taloudessani asustavat örveltäjät. Ja vierailevan tähden.

Valkoinen Kissa.
Kotikissa. Sissi. Neiti Kermaperse. Ensimmäinen kisumirrini, tärkein kaikista. Tätä nykyä suunnattoman hellyydenkipeä, meinaan lentää naamalleni kun kurnauskis kyöhnää jaloissa. Saas nähdä miten kisu suhtautuu vauvaan..

Carrot Hellscream.
Jänis. Kyösti. Rodultaan belgianjätti. Kokoa 2x kissan verran. Hieno mies sekin. Ukkosella ja sillä on joku sielujen sympatia, mihin minulla ei ole asiaa. Todella sosiaalinen tapaus tämäkin, tosin ei kiehnää yhtä pahasti kuin Valkoinen Kissa.

( Ukkonen.
Mies. Minun ihananällöttävänkultainen mussukkani. Eli Potun isipappa. Mies, joka jaksaa minua vaikka olen ihan kamala. Muutamaa vuotta minua vanhempi, kylän omia poikia. Hieno mies. Melkein yhtä karvainen kuin nuo edellämainitut, joten pakkohan se oli listata...)


Vierailevat tähdet:

Prof. Molla Karvaperse, entomologi.
Kotikissa. Mälli. Minun eninen kissani, joka asustaa tätä nykyä äidilläni. Kiinnostunut kaikesta, kaikista ja vielä vähän muustakin.

Outokumpu -eli miu masu

Tässä nyt vaan parit masukuvat, en jaksa höpötellä sen kummemmin kun mitään hurrjaa ei ole tapahtunut.
Eiku tapahtuipas! Nyt, rv 41+0, päättää mun hemoglobiini pudota. Ei nyt hurjasti, mutta rautaa käskettiin ottamaan. Ja tässä konkurssissa lämmitti mieltä ostaa miljoona pilleriä, joita otan yhden päivässä, joita tulee menemään ehkä max 30.....

No mutta, masukuvia!

Outokumpu ja outo verenkierto

Tosiaan, jos kuvaa katsoo tarkasti (ainakin tällä näytöllä joutuu katsomaan tarkkaan), näkyy navan ympärillä kalvakka alue. Siinä ei kierrä veri kunnolla. Aiemmilla viikoilla k.o. alue tuntui kylmältä, mutta nykyään alue on vaan kalpea. Neuvolaflikkakin nauroi sille tänään. Eli vissiin nou hätä.

Rv 40+0

Rv 41+0 (ja sama sf kuin ylemmässä.)

Uusi kuvakulma! Melkein näkyy varpaat! 

Nääin. Outokumpu kuittaa.

edit. Niii! Nyt pääsee nyymitkin parjaamaan! 

Edelleen yhdessä kasassa!

"Joko synnytit?" NO EN. 


Enpä olisi kyllä uskonut silloin viikolla 34 äitiyspolille supistusten takia mennessä, että poika viihtyisi vielä seuraavat SEITSEMÄN viikkoa mahassa. Mutta siellä se ukko vielä köllii. Silloin kun riehumiseltaan ehtii.
Liikkeitä ei tosiaan tarvitse pahemmin laskeskella, Pottu heiluu ja huitoo ja potkii ja räpeltää sen minkä ehtii. Monta tuntia putkeen ukko söheltää, meillä ei turhia lepäillä!
Tässä esimerkkiä:

Tällainen riehunta siis täysin normaalia meillä, ukko sattui taas vaihteen vuoksi innostumaan kun äitin paskapuhelin soitti kivaa pianomuzaiikkia ja isi otti videolle. Tämä video siis raikaa. Ja aistiharhaa aiheuttaa myös tuulettimen voimasta heiluva kattolamppu. Video on siis varsin tyylikäs. Voitte muuten piruuttain kuvitella miten kivalta tuntuu kun poika vastaavanlaisella voimalla monottaa kylkiluuhun! Omnomnom.

Kuvia piti tähän postaukseen tulla, mutta kamöra muistikortteineen jäi äitini luo ja kuinka ollakaan, kaikki viimeaikaiset kuvat ovat k.o. muistikortilla. PYH.

Jahas, se olisi kello yli puolenyön, eli raskausviikkoja kasassa neljä.kymmentä.yksi. Ja heti aikaisin aamulla, kunhan herätään heti yhdeltä, on kahden aikaan viimeinen neuvola! Nimittäin yliaikaiskontrolli häämöttää ensi sunnuntaina, jollei vuokralaista saada häädettyä spontaanisti ennen sitä.
Tulisit Pottu jo.....

Sormiruokailu, uusi kirosana!

"Minä sormiruokailin 52 vuotta sitten. Minun pennut sormiruokailivat, ensimmäinen vuodesta -88. Onko porukka NOIN uusavutonta?!" 

Äitini totesi ensimmäisen lauseen ja myös tämän: "Kun meillä alettiin maistelemaan kiinteitä, ensimmäiset maut olivat ruisleipä ja hiekka!"
Ihan tosissaan ihmiset. Onko se nyt niin hienoa ja uutta ja mahtavaa, new agea ja tiesmitä antaa lapsen laittaa itse ruokaa suuhunsa?? Ette nyt voi olla tosissanne? Mikä juttu tämä nyt tosiaan on? Pelätäänkö nykyään sotkua? Eikö ole aikaa antaa lapsen itse maistella ruokia? Eikö se ole hygieenistä, että lapsi laittaa itse ruokia suuhunsa? Mihin on se paljonpuhuttu maalaisjärki kadonnut? Odottaako porukka oikeasti, että lapsi pystyy syömään voileipää ennen kuin sille pienelle kakkapyllylle voidaan antaa ruokaa, jota voi itse syödä?  

Eihän tämä nyt oikeasti ole mitään uutta. Mutta kuka tahansa tämän jännittävyyden nyt keksikin uudestaan, on varmana nyt rikas ihminen, jota kaikki arvostavat suunnattomasti.
Luulisi, että järkikin sanoo, että lapsesta on hauskempaa laittaa itse tavaraa suuhun, kuin että sinne laitetaan jotain. Tai ainakin mulla kolahtaa nuo kaksi aivosolua yhteen, kun asiaa ajattelen, ja hehkulamppu syttyy. Mutta ei sitten vissiin..
Mihin tämä maailma on menossa? Haluanko minä edes tietää.. Ihme hifistelyä. Tai hippeilyä. En edes tiedä enää.

Käytännössä meillä todennäköisesti tullaan siis menemään fifty-sixty-ruokailumallilla. Eli minä tai ukkonen lusikan kanssa, Pottu sormineen. Mummon luona saa kuulemma SORMIRUOKAILLA jopa puuroa. Eli suurimmat sotkut jääneevät mummolaan, passaa minulle, kjähkjäh. Tosin. Ensin tarvittaisiin se lapsi, joka voisi sitten SORMIRUOKAILLA.

Rv 40+2 (33min päästä +3) ja edelleen yhdessä kasassa. Ei merkkejä lähenevästä synnytyksestä, en jaksa edes enää odotella niitä.
Olo on tukala, poika on jo kovin vahva potkuineen ja välillä joudun parahtamaan kun ukko päättää monottaa sisäisillä mustelmilla kuorrutettua vatsanahkaa.
Oikeastaan asia, mikä minua ärsyttää eniten, on se kun porukka kyselee, että joko? Eikö vieläkään? Ihan tosissaan, veikkaan että siinä vaiheessa kun poika ulos päättää tulla, niin kyllä kaikki saavat siitä tietää. Puhelin tulee kyllä rällättämään ja naamakirja samaten. Ja ukkosen puhelin ja naamakirja. Ja äidin puhelin. Juttu tulee kulkemaan niin kylällä kuin virtuaalisesti ja varmasti kaikki, joita asia kiinnostaa, tietävät parin päivän sisään. Joten olisiko mitä, että jätettäisiin ne turhat kysymykset pois? Voisin veikata, että minä odotan ehkä enemmän innolla tätä lasta, kuin joku siskonkumminkaimankoirantrimmaaja. Eikös?

Kuvasaastetta seuraavassa entryssä!

Lääkärivisiitistä kerrankin jotain iloa!

Rakas päiväkirja. Tänään minulla on ollut hyvä päivä. Pitkästä aikaa. 

Kävin tänään lääkärillä. Tai no, ensin soitin neuvolaan, että mitenkäs on, voiko meidän terveyskeskuksella tarkistaa kohdunsuun tilannetta. Ihan sillä kun matkaa synnytyssairaalaan on kuitenkin se melkein 70km. Että tietää sitten synnytyksen käynnistyessä, että voinko odottaa että supistukset tulevat 5min välein vai lähdenkö huutelemaan tutulle taksikuskille jo kun supistelee 7min välein. Koska jos jo ennen kunnon supistuksia paikat ovat jo auki, niin en ole niin hölmö että odottelisin kotona ja riskeeraisin sen, että ipanaattori syntyy Viitostielle.. Anygays, neuvolasta oltiin sitä mieltä, että pitää lähteä KYS, jos haluaa paikat tarkistaa, että ei täällä katsota. Paskat, sanon minä! Olin sitten reipas tyttö ja soitin ajanvaraukseen ja 45min myöhemmin makasin jo ronkittavana.
Noh. Paikat oli pehmenneet, mutta kaulaa vielä suunnilleen sentti jäljellä, ja sormelle auki. Sen verran tämä tieto "rauhoitti", jos nyt näin voi sanoa, kun pelkoa tai paniikkia ei ole ollut, että olen ollut iloinen ja oma itseni koko päivän.

Viime viikolla Kermitillä oli iso pömppis!
..eipä ole hetkeen mikään paita näyttänyt NOIN hauskalta.

Tosiaan, lähenevä synnytys ei pelota. Ei yhtään. Ei jännitä. Normaalisti jännitän ja pelkään uusia juttuja ja tilanteita vaikka kuinka paljon, mutta nyt on niin sokea luotto siihen, että kaikki menee hyvin. Tai jos ei mene, niin ei se penska sinne sisällekään kyllä ole jäämässä. Eli siis vaikka olisi kuinka kamala synnytys tahansa, niin hyvin se silti menee.
Mutta silti olen ollut aivan suunnattoman rauhaton ja turhautunut. Lähinnä siksi, että ei malttaisi odottaa, että pääsee kokemaan synnytyksen ja täysin äidiksi tulon "ihmeen". Olen ollut äkänen kuin perseeseen ammuttu karhu ja ajatukset ovat olleet koko ajan joko synnytyksessä, Potussa tai raskaudessa. En saanut aivoja narikkaan edes viideksi minuutiksi.
Mutta nyt. Tajusin juuri, että olen ollut hyvällä tuulella viimeiset 12 tuntia! Jumankeuta, en muista milloin viimeksi tällainen ihme olisi tapahtunut. Kun lääkäriltä lähdin, päätin ajatella, että poika tulee aikaisintaan 2vko päästä, eli siis raskausviikolla 41. Eli en anna itselleni lupaa innostua vaikka supitelisi taas tunnin ajan kipeästi, vasta kun kivut ovat oikeasti KOVAT, saan ajatella että synnytys on ehkä lähenemään päin. En tiedä kauanko pystyn aivojani pitämään kurissa, mutta yritys on kova.

Ei sitä edestäpäin huomaa, varsinkaan jos on mustaa päällä.
(mutta napa näkyy, huomasin just!)

Ja juuri nyt tuntuu siltä, että ei ole mikään kiire synnyttämään, yöpöydällä 2½ kirjaa lukematta ja 18 audiokirjaa odottavat kuunteluaan. Lisäksi makuuhuoneessa hurisee ilmastointilaite, yöpöydällä on lasissa Pepsiä ja lasin vieressä Twix-patukka (ja kasa tyhjiä kääreitä). Mikäs hätä tässä? ..huomista odotellessa.

Virallinen masu! Rv 39+0