"Minä sormiruokailin 52 vuotta sitten. Minun pennut sormiruokailivat, ensimmäinen vuodesta -88. Onko porukka NOIN uusavutonta?!"
Äitini totesi ensimmäisen lauseen ja myös tämän: "Kun meillä alettiin maistelemaan kiinteitä, ensimmäiset maut olivat ruisleipä ja hiekka!"
Ihan tosissaan ihmiset. Onko se nyt niin hienoa ja uutta ja mahtavaa, new agea ja tiesmitä antaa lapsen laittaa itse ruokaa suuhunsa?? Ette nyt voi olla tosissanne? Mikä juttu tämä nyt tosiaan on? Pelätäänkö nykyään sotkua? Eikö ole aikaa antaa lapsen itse maistella ruokia? Eikö se ole hygieenistä, että lapsi laittaa itse ruokia suuhunsa? Mihin on se paljonpuhuttu maalaisjärki kadonnut? Odottaako porukka oikeasti, että lapsi pystyy syömään voileipää ennen kuin sille pienelle kakkapyllylle voidaan antaa ruokaa, jota voi itse syödä?
Eihän tämä nyt oikeasti ole mitään uutta. Mutta kuka tahansa tämän jännittävyyden nyt keksikin uudestaan, on varmana nyt rikas ihminen, jota kaikki arvostavat suunnattomasti.
Luulisi, että järkikin sanoo, että lapsesta on hauskempaa laittaa itse tavaraa suuhun, kuin että sinne laitetaan jotain. Tai ainakin mulla kolahtaa nuo kaksi aivosolua yhteen, kun asiaa ajattelen, ja hehkulamppu syttyy. Mutta ei sitten vissiin..
Mihin tämä maailma on menossa? Haluanko minä edes tietää.. Ihme hifistelyä. Tai hippeilyä. En edes tiedä enää.
Käytännössä meillä todennäköisesti tullaan siis menemään fifty-sixty-ruokailumallilla. Eli minä tai ukkonen lusikan kanssa, Pottu sormineen. Mummon luona saa kuulemma SORMIRUOKAILLA jopa puuroa. Eli suurimmat sotkut jääneevät mummolaan, passaa minulle, kjähkjäh. Tosin. Ensin tarvittaisiin se lapsi, joka voisi sitten SORMIRUOKAILLA.
Rv 40+2 (33min päästä +3) ja edelleen yhdessä kasassa. Ei merkkejä lähenevästä synnytyksestä, en jaksa edes enää odotella niitä.
Olo on tukala, poika on jo kovin vahva potkuineen ja välillä joudun parahtamaan kun ukko päättää monottaa sisäisillä mustelmilla kuorrutettua vatsanahkaa.
Oikeastaan asia, mikä minua ärsyttää eniten, on se kun porukka kyselee, että joko? Eikö vieläkään? Ihan tosissaan, veikkaan että siinä vaiheessa kun poika ulos päättää tulla, niin kyllä kaikki saavat siitä tietää. Puhelin tulee kyllä rällättämään ja naamakirja samaten. Ja ukkosen puhelin ja naamakirja. Ja äidin puhelin. Juttu tulee kulkemaan niin kylällä kuin virtuaalisesti ja varmasti kaikki, joita asia kiinnostaa, tietävät parin päivän sisään. Joten olisiko mitä, että jätettäisiin ne turhat kysymykset pois? Voisin veikata, että minä odotan ehkä enemmän innolla tätä lasta, kuin joku siskonkumminkaimankoirantrimmaaja. Eikös?
Kuvasaastetta seuraavassa entryssä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sano nyt jottain hyvä immeinen!