Synnytyskertomus - vihdoin!

"Tämä äitihän on kuin vanha tekijä! Tämä äiti kyllä tietää mitä haluaa ja miten synnytetään." 

21.8. Lähdettiin aamusella kohti Kuopiota, toiseen yliaikaiskontrolliin. Tai niinhän minä luulin. Sinne lähdettiin käynnistämään synnytys ja tekemään vauva!
En tähän hätään muista, että moneltako sinne lähdettiin, mutta joskus kymmenen maita makoilin sängyllä ronkittavana. Kätilö kysyi, että jäädäänkö samantien osastolle, mutta maha ennen kaikkea. Joten ilmoitin, että me käydään syömässä ensin ja kaupungilla pyörimässä, tullaan takaisin sitten päivävuorolaisten kiusaksi.

Käytiin mätystelemässä Viimeinen Ehtoollinen, eli Big Mac-ateriat ja sitten lähdettiin ihastelemaan kaunista Kuopiota. Mentiin Saaristokaupunkiin ja räpsittiin kuvia. Oltiin kadun varressa kuvaamassa ja joku perussavolaene ukkeli ajoi munamankelillaan siitä ohi ja huikkasi, että "Suapiko tulla kuvvaan!" Hiieman jos meinasi naurattaa.

Tätä mieltä mamma on sairaalavaatteista!

No, sitten kirjauduttiin osastolle, meille määräyti mielettömän ihana kätilö, sellainen rempseä, mutta toisaalta rauhallinen, mukava ihminen, Mimmi. Tämä täti antoi minulle täysin vapaat kädet sen suhteen mitä haluan tehdä ja kun sanelin että mitä olin ajatellut, totesi hän, että minua ei ilmeisesti tarvitse pahemmin ohjailla, joten kutsukaa jos hätä tulee. Tämä tapahtui siis papereiden mukaan klo 14.15.
Tuntia myöhemmin puhkaistiin kalvot, aikamoisen hakemisen jälkeen. Oli hassu tunne, kun maha ei ollut enää ihan niin pinkeä.

Siellä oli kaikki valmiina!

Puoli seitsemältä minulle lätkäistiin oksitosiinitippa ja 10min myöhemmin halusin jo epiduraalin. Sitä aikaisemmin olin hönkäillyt ilokaasua, joka vei hassusti kuulon minulta. Kun otin henkoset, kuulin ainoastaan radion ja pojan sykkeet. Olo oli typerä ja räkättelin siinä sängyllä sitten itsekseni. Harmikseni en kuitenkaan sanonut mitään typerää, hekotin vaan.
Papereissa ei lue, että kuinka paljon olin missäkin vaiheessa auki, mutta nopeasti ne aukenivat! Pelkkä epiduraali ei riittänyt, höngin silti sitä helkkarin kaasua.

Oli vissiin kivaa.

Kymmeneltä meillä vaihtui kätilöt ja voi perseen perse minkä lykkäsivät! Paikalle marrsi kaksi kätilöä, joista toinen vasta opiskelija. Suunnattoman raivostuttava tättähäärä. Sillä hetkellä, kun se neiti marssi sisään, minulta katosi kaikki päätäntävalta synnytyksen kulusta. En saanut itse päättää missä asennossa ponnistan, en miten pidän jalkojani. En perkele saanut edes pitää kädessäni sitä ilokaasumaskia, jota olin purrut koeponnistuksia tehdessä. ARGH! Oli todella, todella lähellä, etten potkaissut sitä kätilöä nurin, kun jalkani siirrettiin molempien kätilöiden lantioille, että saisin siitä tukea ponnistamiseen.

No, oli miten oli, ponnistusvaihe kesti 21min ja maailman ihanin Pottu oli maailmassa. Ensimmäisenä, kun näin lapsen, parahdin Ukkoselle, että "Se on ihan sun näkönen!". Jjep, pikku-ukko oli syntyessään ihan kuin ilmetty isänsä. Mitä nyt nenä oli vähän lytyssä.

Ylpeä isi

Saatiin onnittelusyöminkejä ja minä tyytyväisenä mätystin kaikki suolakurkut ja meetvurstit lautaselta, ahh, ihanaa suolaa!

Huomatkaa vaaleansiniset varpaankynnet! 

Sitten oli tarkoitus lähteä suihkuun.Ihan melkein onnistui. ..not. Pääsin istumaan, jalat maahan ja samantien alkoi heittää niin helkkaristi, että ei mitään jakoja liikkua mihinkään. Joten en päässyt kävelemään osastollekaan, vaan minut kärrättiin sängyssä.

Pikkumiehelläkin oli tylsää osastolla.

Osastollaoloaika oli ihan syvältä. Ahteriin koski, viereisen pedin pikkutyttö kuulosti ihan teepannulta itkiessään ja yllättäen itki silloin, kun Pottu oli hiljaa ja minä yritin saada unta. Yhteensä koko osastollaoloaikana (2vrk) sain unta ehkä reippaat 5h. Joista 3 siten, että vein pojan yökölle hoitoon ja sain vaihdossa korvatulpat.
Kun sitten suunnattomasti virkistyneenä kävin lapseni hakemassa takaisin, ilmoittaa hoitsu, että hän oli aivan helisemässä lapseni kanssa, kun poika vaan huutaa ja korvike ei kelpaa! ...JUMALAUTA! Minä oon just synnyttänyt, en ole nukkunut sen jälkeen (enkä hyvin sitä ennenkään) ja sinä kehtaat valittaa siitä, että minä haluan pari tuntia unta!

Yhteistä laatuaikaa jo vuodesta -12!

No, loppu hyvin, kaikki hyvin. Päästiin päivää aikaisemmin kotiin kuin normaalisti, koska vauvalla oli kaikki hyvin ja minulla myös. Tai no, jos siellä olisi mitattu minun hemoglobiini, en todellakaan olisi päässyt kotiin.. Minulla oli hurja anemia, vaikka verta menetin vain 600ml. Mutta onneksi ei mitattu, koska pää ei olisi kestänyt enää yhtään ylimääräistä siellä.

Ihan liian iso kaukalo noin pienelle miehelle.

Kotona meitä odotti äitini ja Roni-kummitus, jotka ihanina olivat kuuranneet koko kämpän lattiasta kattoon. Oli mahtavaa päästä puhtaaseen kotiin ja NUKKUMAAN.

Ihana Ipana, Roni-kummituksen Böö-paita ja Prinsessa Sissi Kermaperse

Ensi kerralla...
En todellakaan aio kuunnella yhtään kätilöä vaan teen niinkuin minusta tuntuu hyvältä, jos hätää ei ole.
Aion vaatia, että sen napanuoran annetaan olla rauhassa pidempään.
Alan ottamaan sitä lisärautaa jo ennen laskettua aikaa, vaikka hb olisikin kuoseissa.
Otan omat korvatulpat mukaan.

Joko mennään uudestaan, tää olis ihan redi!

Superhypermegapostaus

"ÄH! PUH! PÖH! PAH!" 

Minun oli tarkoitus kirjoittaa synnytyskertomus ja ristiäisistä, ennen kuin alkaisin kuulumisia rustaamaan. Mutta eihän siitä nyt tule sitten mitään. Aivo on äitiyslomalla ja minä myös. Joten kuulumisia it is! Ja jos pieni ristiäiskatsaus, niin on sekin alta sitten. Synnytyskertomusta odotettaessa.

Pikkumies on kohta 3kk ja iso mies onkin! 2kk neuvolassa mitat olivat seuraavanlaiset:
5652g ja 59,5cm.
Muutaman päivän päästä on 3kk neuvola, saas nähdä miten paljon tuo jättiläinen painaa, kun ei äiti jaksa edes ukkelia jumpata ylösalasylösalas. Korkeintaan ylös. Niin no, alaskin samalla vaivalla.
Kielen näyttö ja syljen pärryytys ovat ihan huippukivoja juttuja. Peili on paras kaveri ja Kummitus sitäkin kivempi. (Tässä välissä tutin uudelleenasennus kohtaan Suu.)

Ukko ja Peilin Ukko

Vielä viikko sitten meillä nukuttiin joka yö putkeen n.8 tuntia ja sen jälkeen vielä torkkuja parin tunnin ajan. No, ei enää! Viime yönä ukkelsson heräili klo 00, 03, 05 ja ylös noustiin yhdeksän kantturoilla. Justiinsa kun pääsin hehkuttamaan että miten hyvin meillä yöt jo menee.. Paskan marjat. Niin ihanaa aikaa kuin tämä 3kk uuden jännän hurjan huomaaminen onkin, toivoisin että jäbä malttaisi nukkua sitten senkin edestä.

Päiväunille mennään ulos heräämisajasta riippuen noin yheksältä-kymmeneltä. (ja taas uudelleenasennus, tästäkään ei vissiin tullut helppo yö..) Ennen päiväunia syödään (kerralla aina ~200ml Nutilonin oranssia), jutellaan ja hengaillaan leikkimatolla kun äitellä ei meinaa silmät kestää auki millään. Onneksi Lapanen-kummitus ja muu haamujengi viihdyttää poikaa kun mamma jumii.
Ulkona koisitaan 3-4h, sitten taas syödään ja jutustellaan ja kun noin tunnin päästä pojan suusta alkaa kuulua pahaenteinen (vanhaa puhelinta muistuttava, kurkkuärrällä varustettu) rrrinnnggg rrrrriiiinnnnngg, tietää että ulos pitää päästä nukkumaan ja heti!
Sitten taas syöpöttelyä ja juttelua. Hyvällä tuurilla vielä yhdet pidemmät torkut. Mutta sitten ei oikein meinaakaan enää olla kiva mennä nukkumaan. Ehei, jätkä torkkuu puolisen tuntia kerrallaan (jona aikana käydään tutti asentamassa uudelleen väh. 2krt), itkee väsymystään ja nauraa itkun lomassa. Illat on meillä yhtä show'ta yleensä. (Tässä välissä uudelleenasennus ja asennonvaihto) Kahdeksan-yhdeksän maissa yritetään syödä, käydä pesulla ja mennä nukkumaan. Yleensä pikkumies tiputtelee tutia vielä kymmeneltäkin. Kello nyt 22.27. ja minä NIIN toivon, että tuo äskeinen asennus oli viimeinen tältä illalta..

Mutta vaikka illat ovatkin vaikeita ja minun lyhyt pinnani koetuksella, on tämä silti aivan ihanaa. Rrrakastan tuota junioritason kansalaista ihan hävyttömän paljon.
Enkä ole ainoa, jos tuo ei muuta osaa, niin sydämiä se vie! Since the first breath ja sillee. Lässynlässynlää.
Ristiäisjuttuihin, ennen kuin menee niin imeläksi että kaikilta putoaa hampaat suusta. (Asennetaan tutia...12%)

30.9. sai meidän pieni Pottu nimekseen Jarkko Eero Oskari. Tutummin Jake. Pikkumies oli varsin kiltisti, itku pääsi vain kerran papin horinoiden päälle. Vieraita oli melkein 30, vaikka paikalla oli vain sukulaiset ja kummit, plus yksi Artisti ja kolme avecia. No, onneksi ruokaa riitti (vielä viikoksi kotiinkin) ja tila oli suuri. Saimme käyttöön Ukkosen vanhan koulun ruokalan. Kuulostaa karulta, mutta hieno siitä tuli! Ja saimme käyttää myös keittiötä, onhan Jaken kummi siellä valtiattarena. Äitini on k.o. koululla töissä ja minäkin olen siellä sijaistellut. Lisäksi äitini ja aikanaan myös mummoni on käynyt koulua siellä. Eli paikka oli vallan mainio historialtaan meidän ensimmäisen ipanaattorin ensimmäisille juhlille. (JES, ukko tais tippua!)

Viikkoa myöhemmin kummityttöni Pulu liitettiin pyhässä kasteessa blaablaa.. 

Nnniiin! Meinasi unohtua! Meillä maisteltiin tänään perunaa! (ensimmäistä kertaa viikko sitten ja taas tänään) Jake sai hurjat 3 lusikankärjellistä suussa myllättäväksi ja ulossyljettäväksi. Irvistyksiä ei tullut, ilmeisesti oli vain outoa kun oli jotain muuta kuin maitoa tai sormet tai harso suussa.

Potut Pottuina!

Jooo, sammu se! Todistan sen!

Blogger on sitä mieltä, että meillä nukutaan väärin päin. Kiitos tästä! 

Pikainen tilannekatsaus

"Vauva! Pysy paikoillas! Ei! ÄLÄ KÄÄNNY MAHAL-perkele...."

Jos tässä nyt sitten ottaisi itseä niskasta kiinni ja kirjoittelisi nopeasti kuulumisia. Tarkemmat kuvaukset tulevat post datumeina kunhan saan itsestäni sen verran irti.
Jotenkin kummasti vauvan kanssa ajantaju katoaa täysin! Tosin tämä ei varmasti tullut yllätyksenä kenellekään vanhemmalle..
Ukko on jo 7vko vanha, kasvaa kuin sienet sateella, heiluu kuin heinämies, hymyilee, höpöttelee ja on saanut nimenkin jo! Ei moro. MISSÄ vaiheessa?! Vastahan se syntyi!

Viime viikolla neuvolassa poika painoi 5184g ja pituutta oli jo 57cm. Syntymäpaino oli tosiaan 3710g ja -pituus 51cm. Vielä osa 56cm vaatteista mahtuu, mutta suurimmaksi osaksi ollaan siirrytty käyttämään 62-senttisiä. Onneksi jo ensimmäisenä yönä saatiin vaihtaa isompaan yöpukuun, muuten tämä vaatteiden pieneksijääminen voisi olla aika tuskaista.
Meillä syödään pullosta jo neljättä viikkoa, eikä sitä toista päätä ole lapselle kasvanut vieläkään, vaikka korvikkeiden haukkumisen määrästä niin voisi päätellä! Imetykseen palaan myöhemmin blogitekstissä..
Pottu kääntyilee kyljeltään mahalleen ja joskus selältään kyljelleen. Ja sen lisäksi kehto jää kohta liian pieneksi kun asukas vaeltaa siellä ja pää kolisee pinnoihin. Isi saa pian kunnostaa sen pinniksen..
Niin! Ja ukolla on tyttöystäväkin! Kummityttöni, joka tästä lähin esiintyy nimellä Pulu, on Pottua 3pv vanhempi ja aivan ihastuttava nuori neito. Äiti ja isi hyväksyvät siis tämän miniäehdokkaan. Jäbä itse vaan tuskin ymmärtää vielä tyttöjen päälle.. Ja hyvä niin.

Tekstiä tulee tosiaan lisää kunhan nyt ehdin kirjoittelemaan.

Kylvynraikas Pikku-Ukko ja äitin kaksari

21.8.12. PERUNANNOSTOTALKOOT

"21.8.2012 kello 22.21 muuttui minun elämä." Ukkosen fb-päivitys.

Tällainen nopeahko päivitys, jossa kerron meidän olevan elossa ja voivan hyvin. Poika syntyi ja mamman maailma muljahti. Ja isin kans.

Rakkaus

Synnytyksessä meni kaikki vallan mainiosti, olin kuulemma kuin vanha tekijä. Tarkemman synnytyskertomuksen heitän kehiin kunhan olen hieman paremmassa kunnossa. Menetin verta vain 600ml, mutta hemoglobiini putosi törkyisen alas, eikä sitä edes mittailtu sairaalassa. Enkä itsekään osannut epäillä hb:n aiheuttavan huonoa oloa ja heikkoutta, oletin sen johtuvan ihan vaan synnytyksestä ja väsymyksestä. No, kuinka ollakaan, arvot olivat pudonneet "huomattavan anemian" rajan alle, elikkäs iloiset 89 näytti mittari omassa terveyskeskuksessa lauantaina. Että näin meillä!

Syy terveyskeskuksessa käymiselle löytyy ipanaattorin päästä. Ei, ei se parin sentin kokoinen ihonmyötäinen luomi (joka muuten on oikeasti aika karun näköinen), vaan poitsun päälaelle kohonnut pehmeä patti. Ukko ei ole päätään kolhinut mihinkään, mutta patti siihen kohosi. Lääkäri totesi, että kyseessä on todnäk ihan vain verenpurkauma, jossei kasva, niin kaikki ok. Katsellaan mitä huomisessa neuvolatädin kotikäynnissä patista tuumataan..

Tänään on ollut jo huomattavasti parempi päivä minulla, olen ollut melkein oma itseni. Ilmeisesti rautalääkitys ja c-vitamiinikuuri pelaavat, tai sitten lepoa on saanut melkein tarpeeksi. Tiedä häntä, olen tänään naureskellut ja käytiin jopa kylillä ajelemassa. Kyllä tämä tästä!

Tämän ympärillä minun maailmani pyörii

Ja Pottu viihtyy mahassa...

"Kotikäynnistystäkin kannattaa kokeilla, luonnon prostaglandiini on tehokkaampaa kuin nämä mitä meillä täällä on.." Jjoo, noin ronskin sisätutkimuksen jälkeen ei MIKÄÄN kuulosta kivemmalta kuin seksi....not.

<3

Kyllähh! EDELLEEN yhdessä kasassa. Yliaikaiskontrolli oli ja meni ja huomenna aamusta ajellaan taas Kuopioon kuulemaan, että voidaan mennä kotiin leikkimään lääkärileikkejä.. Elikkä siis, huomenna raskausviikkoja 42+0.
Yliaikaiskontrollin tutkimusten jälkeen supisteli oikein mukavasti ja aloin jo olla melkein innoissani 4h kipeiden supistusten jälkeen, että joko nää oikeasti jatkuisivat ja päästäisiin lähtemään..  Paskat. Viitisen tuntia jaksoi supistella, sitten taas loppui.

Eilen kahden tunnin yöunien jälkeen lähdettiin kohti KYS yliaikaiskontrolliin. Suoraan siis synnytysosastolle, turhautti seurata kylttiä "SYNNYTTÄJÄT" kun en todellakaan mikään synnyttäjä ollut. Siinä eteisessä, etuhuoneessa whatsit, palloiltiin sitten hetki, kunnes tajuttiin painaa ovikelloa, soittokelloa whatsit. Sieltä tuli sitten mukava kätilö, jolta varmistelin että olenkohan oikeassa paikassa kun yliaikaiskontrolliin tulin. Ja samalla sisään pyyhältää nuori likka, jota oli supistellut aamukolmesta. Melkein nauratti.

Päästiin sitten huvin vuoksi makoilemaan käyrille, lisäksi Pottu ultrattiin ja mulle tehtiin varsin kovakourainen sisätutkimus, jonka tarkoituksena oli saada aikaiseksi supistuksia. Pikku-ukon sykkeet olivat vallan mainiot ja Ukkosesta oli hauska seurata sykkeen nopeudesta, milloin Pottu liikkui, 130 syke nousi heti 140:een. Painoarviokin Potulle saatiin ja tämän mamman leuka loksahti kyllä, kun lääkäri sanoi, että "3800". Siinä meidän pieni ahven.. Kattoo nyt minkä kokoinen ukko sieltä suvaitsee ulos tulla! (mutinaajupinaa: heti syyskuussa....)

Kontrollista sitten päätettiin lähteä ex-tempore reissulle Jyväskylään, jossa kaverin pikkuneiti sai nimen. Komeasti saavuttiin paikalle kuin pummit konsanaan, seremonian jälkeen, suoraan kahvipöytään. Pikkuinen Lara oli väsynyt kuin mikäkin ja supistuksia voimistaneen itkuilun jälkeen toinen laitettiin päiväunille, eikä neidin mieli ollut yhtään parempi neljä tuntia myöhemminkään.
Mutta varsin suloinen pikkuneiti on edelleen, vai mitä olette mieltä?

Lara Christina Adelina.

Pitäkäähän peukkuja, että huomenna pääsisi käynnistelemään synnytystä! Tai vielä parempi, että synnytys lähtisi käyntiin ihan itsekseen yön aikana...

Rantautunut valas mökillä

Muut meillä asuvat hirviöt

"Koookooooontuuuuuu... Omituisten otusten kerho!" 

Ajattelin että nyt voisi olla aika esitellä muut taloudessani asustavat örveltäjät. Ja vierailevan tähden.

Valkoinen Kissa.
Kotikissa. Sissi. Neiti Kermaperse. Ensimmäinen kisumirrini, tärkein kaikista. Tätä nykyä suunnattoman hellyydenkipeä, meinaan lentää naamalleni kun kurnauskis kyöhnää jaloissa. Saas nähdä miten kisu suhtautuu vauvaan..

Carrot Hellscream.
Jänis. Kyösti. Rodultaan belgianjätti. Kokoa 2x kissan verran. Hieno mies sekin. Ukkosella ja sillä on joku sielujen sympatia, mihin minulla ei ole asiaa. Todella sosiaalinen tapaus tämäkin, tosin ei kiehnää yhtä pahasti kuin Valkoinen Kissa.

( Ukkonen.
Mies. Minun ihananällöttävänkultainen mussukkani. Eli Potun isipappa. Mies, joka jaksaa minua vaikka olen ihan kamala. Muutamaa vuotta minua vanhempi, kylän omia poikia. Hieno mies. Melkein yhtä karvainen kuin nuo edellämainitut, joten pakkohan se oli listata...)


Vierailevat tähdet:

Prof. Molla Karvaperse, entomologi.
Kotikissa. Mälli. Minun eninen kissani, joka asustaa tätä nykyä äidilläni. Kiinnostunut kaikesta, kaikista ja vielä vähän muustakin.

Outokumpu -eli miu masu

Tässä nyt vaan parit masukuvat, en jaksa höpötellä sen kummemmin kun mitään hurrjaa ei ole tapahtunut.
Eiku tapahtuipas! Nyt, rv 41+0, päättää mun hemoglobiini pudota. Ei nyt hurjasti, mutta rautaa käskettiin ottamaan. Ja tässä konkurssissa lämmitti mieltä ostaa miljoona pilleriä, joita otan yhden päivässä, joita tulee menemään ehkä max 30.....

No mutta, masukuvia!

Outokumpu ja outo verenkierto

Tosiaan, jos kuvaa katsoo tarkasti (ainakin tällä näytöllä joutuu katsomaan tarkkaan), näkyy navan ympärillä kalvakka alue. Siinä ei kierrä veri kunnolla. Aiemmilla viikoilla k.o. alue tuntui kylmältä, mutta nykyään alue on vaan kalpea. Neuvolaflikkakin nauroi sille tänään. Eli vissiin nou hätä.

Rv 40+0

Rv 41+0 (ja sama sf kuin ylemmässä.)

Uusi kuvakulma! Melkein näkyy varpaat! 

Nääin. Outokumpu kuittaa.

edit. Niii! Nyt pääsee nyymitkin parjaamaan! 

Edelleen yhdessä kasassa!

"Joko synnytit?" NO EN. 


Enpä olisi kyllä uskonut silloin viikolla 34 äitiyspolille supistusten takia mennessä, että poika viihtyisi vielä seuraavat SEITSEMÄN viikkoa mahassa. Mutta siellä se ukko vielä köllii. Silloin kun riehumiseltaan ehtii.
Liikkeitä ei tosiaan tarvitse pahemmin laskeskella, Pottu heiluu ja huitoo ja potkii ja räpeltää sen minkä ehtii. Monta tuntia putkeen ukko söheltää, meillä ei turhia lepäillä!
Tässä esimerkkiä:

Tällainen riehunta siis täysin normaalia meillä, ukko sattui taas vaihteen vuoksi innostumaan kun äitin paskapuhelin soitti kivaa pianomuzaiikkia ja isi otti videolle. Tämä video siis raikaa. Ja aistiharhaa aiheuttaa myös tuulettimen voimasta heiluva kattolamppu. Video on siis varsin tyylikäs. Voitte muuten piruuttain kuvitella miten kivalta tuntuu kun poika vastaavanlaisella voimalla monottaa kylkiluuhun! Omnomnom.

Kuvia piti tähän postaukseen tulla, mutta kamöra muistikortteineen jäi äitini luo ja kuinka ollakaan, kaikki viimeaikaiset kuvat ovat k.o. muistikortilla. PYH.

Jahas, se olisi kello yli puolenyön, eli raskausviikkoja kasassa neljä.kymmentä.yksi. Ja heti aikaisin aamulla, kunhan herätään heti yhdeltä, on kahden aikaan viimeinen neuvola! Nimittäin yliaikaiskontrolli häämöttää ensi sunnuntaina, jollei vuokralaista saada häädettyä spontaanisti ennen sitä.
Tulisit Pottu jo.....

Sormiruokailu, uusi kirosana!

"Minä sormiruokailin 52 vuotta sitten. Minun pennut sormiruokailivat, ensimmäinen vuodesta -88. Onko porukka NOIN uusavutonta?!" 

Äitini totesi ensimmäisen lauseen ja myös tämän: "Kun meillä alettiin maistelemaan kiinteitä, ensimmäiset maut olivat ruisleipä ja hiekka!"
Ihan tosissaan ihmiset. Onko se nyt niin hienoa ja uutta ja mahtavaa, new agea ja tiesmitä antaa lapsen laittaa itse ruokaa suuhunsa?? Ette nyt voi olla tosissanne? Mikä juttu tämä nyt tosiaan on? Pelätäänkö nykyään sotkua? Eikö ole aikaa antaa lapsen itse maistella ruokia? Eikö se ole hygieenistä, että lapsi laittaa itse ruokia suuhunsa? Mihin on se paljonpuhuttu maalaisjärki kadonnut? Odottaako porukka oikeasti, että lapsi pystyy syömään voileipää ennen kuin sille pienelle kakkapyllylle voidaan antaa ruokaa, jota voi itse syödä?  

Eihän tämä nyt oikeasti ole mitään uutta. Mutta kuka tahansa tämän jännittävyyden nyt keksikin uudestaan, on varmana nyt rikas ihminen, jota kaikki arvostavat suunnattomasti.
Luulisi, että järkikin sanoo, että lapsesta on hauskempaa laittaa itse tavaraa suuhun, kuin että sinne laitetaan jotain. Tai ainakin mulla kolahtaa nuo kaksi aivosolua yhteen, kun asiaa ajattelen, ja hehkulamppu syttyy. Mutta ei sitten vissiin..
Mihin tämä maailma on menossa? Haluanko minä edes tietää.. Ihme hifistelyä. Tai hippeilyä. En edes tiedä enää.

Käytännössä meillä todennäköisesti tullaan siis menemään fifty-sixty-ruokailumallilla. Eli minä tai ukkonen lusikan kanssa, Pottu sormineen. Mummon luona saa kuulemma SORMIRUOKAILLA jopa puuroa. Eli suurimmat sotkut jääneevät mummolaan, passaa minulle, kjähkjäh. Tosin. Ensin tarvittaisiin se lapsi, joka voisi sitten SORMIRUOKAILLA.

Rv 40+2 (33min päästä +3) ja edelleen yhdessä kasassa. Ei merkkejä lähenevästä synnytyksestä, en jaksa edes enää odotella niitä.
Olo on tukala, poika on jo kovin vahva potkuineen ja välillä joudun parahtamaan kun ukko päättää monottaa sisäisillä mustelmilla kuorrutettua vatsanahkaa.
Oikeastaan asia, mikä minua ärsyttää eniten, on se kun porukka kyselee, että joko? Eikö vieläkään? Ihan tosissaan, veikkaan että siinä vaiheessa kun poika ulos päättää tulla, niin kyllä kaikki saavat siitä tietää. Puhelin tulee kyllä rällättämään ja naamakirja samaten. Ja ukkosen puhelin ja naamakirja. Ja äidin puhelin. Juttu tulee kulkemaan niin kylällä kuin virtuaalisesti ja varmasti kaikki, joita asia kiinnostaa, tietävät parin päivän sisään. Joten olisiko mitä, että jätettäisiin ne turhat kysymykset pois? Voisin veikata, että minä odotan ehkä enemmän innolla tätä lasta, kuin joku siskonkumminkaimankoirantrimmaaja. Eikös?

Kuvasaastetta seuraavassa entryssä!

Lääkärivisiitistä kerrankin jotain iloa!

Rakas päiväkirja. Tänään minulla on ollut hyvä päivä. Pitkästä aikaa. 

Kävin tänään lääkärillä. Tai no, ensin soitin neuvolaan, että mitenkäs on, voiko meidän terveyskeskuksella tarkistaa kohdunsuun tilannetta. Ihan sillä kun matkaa synnytyssairaalaan on kuitenkin se melkein 70km. Että tietää sitten synnytyksen käynnistyessä, että voinko odottaa että supistukset tulevat 5min välein vai lähdenkö huutelemaan tutulle taksikuskille jo kun supistelee 7min välein. Koska jos jo ennen kunnon supistuksia paikat ovat jo auki, niin en ole niin hölmö että odottelisin kotona ja riskeeraisin sen, että ipanaattori syntyy Viitostielle.. Anygays, neuvolasta oltiin sitä mieltä, että pitää lähteä KYS, jos haluaa paikat tarkistaa, että ei täällä katsota. Paskat, sanon minä! Olin sitten reipas tyttö ja soitin ajanvaraukseen ja 45min myöhemmin makasin jo ronkittavana.
Noh. Paikat oli pehmenneet, mutta kaulaa vielä suunnilleen sentti jäljellä, ja sormelle auki. Sen verran tämä tieto "rauhoitti", jos nyt näin voi sanoa, kun pelkoa tai paniikkia ei ole ollut, että olen ollut iloinen ja oma itseni koko päivän.

Viime viikolla Kermitillä oli iso pömppis!
..eipä ole hetkeen mikään paita näyttänyt NOIN hauskalta.

Tosiaan, lähenevä synnytys ei pelota. Ei yhtään. Ei jännitä. Normaalisti jännitän ja pelkään uusia juttuja ja tilanteita vaikka kuinka paljon, mutta nyt on niin sokea luotto siihen, että kaikki menee hyvin. Tai jos ei mene, niin ei se penska sinne sisällekään kyllä ole jäämässä. Eli siis vaikka olisi kuinka kamala synnytys tahansa, niin hyvin se silti menee.
Mutta silti olen ollut aivan suunnattoman rauhaton ja turhautunut. Lähinnä siksi, että ei malttaisi odottaa, että pääsee kokemaan synnytyksen ja täysin äidiksi tulon "ihmeen". Olen ollut äkänen kuin perseeseen ammuttu karhu ja ajatukset ovat olleet koko ajan joko synnytyksessä, Potussa tai raskaudessa. En saanut aivoja narikkaan edes viideksi minuutiksi.
Mutta nyt. Tajusin juuri, että olen ollut hyvällä tuulella viimeiset 12 tuntia! Jumankeuta, en muista milloin viimeksi tällainen ihme olisi tapahtunut. Kun lääkäriltä lähdin, päätin ajatella, että poika tulee aikaisintaan 2vko päästä, eli siis raskausviikolla 41. Eli en anna itselleni lupaa innostua vaikka supitelisi taas tunnin ajan kipeästi, vasta kun kivut ovat oikeasti KOVAT, saan ajatella että synnytys on ehkä lähenemään päin. En tiedä kauanko pystyn aivojani pitämään kurissa, mutta yritys on kova.

Ei sitä edestäpäin huomaa, varsinkaan jos on mustaa päällä.
(mutta napa näkyy, huomasin just!)

Ja juuri nyt tuntuu siltä, että ei ole mikään kiire synnyttämään, yöpöydällä 2½ kirjaa lukematta ja 18 audiokirjaa odottavat kuunteluaan. Lisäksi makuuhuoneessa hurisee ilmastointilaite, yöpöydällä on lasissa Pepsiä ja lasin vieressä Twix-patukka (ja kasa tyhjiä kääreitä). Mikäs hätä tässä? ..huomista odotellessa.

Virallinen masu! Rv 39+0

YYA-sopimus gone wrong

"Kun sanan 'valta' eteen laittaa sanan 'valta', se näyttää valtavalta! Aivan kuten tämän viikon pottikin! ...ja mun maha." 

Olen toiminut vuokranantajana viimeiset 9kk. Vuokrasin mukavan yksiön nuorelle miehelle täysylläpidolla. Viimeaikoina on vaan alkanut tuntumaan siltä, että en jaksaisi k.o. vuokralaisen jatkuvaa pahoinpitelyä, potkimista, nyrkeillä hakkaamista.. Vuokralaiselle on tarjottu Ystävyys, Yhteistyö ja Avunanto-sopimusta, mutta useista yhteydenotoista huolimatta vuokralainen ei ole halunnut sopimusta allekirjoittaa. Joten nyt olen toisen asianomaisen avustuksella alkanut häätämään vuokralaista yksiöstäni.

Tosiaan, tämä mamma alkaa olla lievästi sanottuna aika turhautunut. Veikkaisin, että ei turhauttaisi läheskään yhtä usein, jos välillä ei supistelisi varsin lupaavasti (tänäänkin tunnin ajan 7min välein, suhteellisen kivuttomia, mutta kipenemään päin) ja sitten koko helkkarin touhu loppuisi kuin seinään! Aamulla juoksin vessaan armotonta kyytiä kun vatsa suoritti totaalityhjennyksen. Ikinä en ole sekaista mahaa tervehtinyt hymy huulilla. Mutta kun homma ei ole taas edennyt mihinkään suuntaan koko päivänä. Toki tiedän että aikaa voi mennä parikin päivää mahan tyhjentymisestä jne, mutta SILTI.
On tullut reippailtua monen kilometrin lenkkejä ja Ässiäkin on kokeiltu. Mutta kun ei, niin ei. Lopputuloksena on ollut vain helkkarin väsynyt mamma ja turvonneet ja kipeät jalat.

Tämä helle ei auta turhautumistani ollenkaan. Olen huomannut, että jos on liian kuuma, niin minulla palaa käpy ihan armottoman nopeasti, eikä rauhoittumiseen toimi mikään muu kuin viilentyminen. Tälläkin hetkellä on lämpöä sisätiloissa 25 astetta ja 27 astetta. Ja juuri kurkkasin Forecan sivuilta, ilman suhteellinen kosteus 83%. Eli siis minulla n. 10kg enemmän painoa kuin 9kk sitten ja armoton rantapallo mahassa ja tänne läkähtyy.. Onko ihme, jos meinaa olla hieman tukalaa?

Ja nyt ei muuten tipu kuvia! NIIH.

Jos et imetä, olet huono äiti.

BULL. SHIT. 

Itse en ole edes kerennyt koettamaan imetystä vielä, mutta nyt jo tuntuu siltä, että luovutan. Ja ihan vaan siksi, kun äitejä syyllistetään AIVAN liikaa, jos imetys ei syystä tai toisesta kuulu heidän vauva-arkeensa.
Joskus imetys ei vaan onnistu. Joskus se vaan ei ole sen äidin juttu. Joskus joskus joskus. Syitä on yhtä monia kuin äitejä, jotka eivät imetä. Ja ihan tosi, se on IHAN OK.
Eiköhän jokainen äiti tiedä mitkä ovat imetyksen edut verrattaessa korvikkeisiin. Tuskin kukaan lopettaa tai päättää olla imettämättä tuosta noin vaan. Mutta ei siitä ressiä tarvitse ottaa. Ei se tee äidistä huonoa äitiä, jos ei imetä. Pääasia on kuitenkin, että lapsi saa ruokaa ja kasvaa, eikös näin? Onhan se todistettu jo miljoonaan kertaan, että ihan yhtä lailla ne lapset kasvaa ja kukoistaa, vaikka söisivätkin korviketta tissimaidon sijaan.

Mikä ihmeen juttu tämä on, että äitejä, jotka eivät imetä, painostetaan ihan kohtuuttomasti, niin neuvolasta, kuin ihan yhteiskunnankin puolesta? Onko se sitten hyvä, että lapsi itkee tissillä kolmatta tuntia, kun maitoa ei tule, tai ei saa otetta ja äiti itkee väsymystä ja pelkoa siitä, että hänet leimataan huonoksi äidiksi, jos lapselleen korviketta antaa? Siihenkö tässä pyritään? Että olisi vielä lisää väsyneitä äitejä, joilla varmasti olisi muutakin huolenaihetta kuin imetys?

Tänään on raskausviikkoja 38+1. Tänään alkoi painostus imetykseen neuvolasta. Tähän väliin huomautan, että itse en ota asiasta ressiä, kuten ehkä edelläolevista teksteistä selviää jo. Mutta entä ne uudet äidit, jotka eivät ole yhtä itsepäisiä kuin minä? Jotka ovat luoneet kuvitelman siitä, miten neuvolan sana on laki? Missään vaiheessa tämänpäiväistä imetyskeskustelua ei minulle sanottu, että on ok, jossei imetys yrityksistä huolimatta onnistu, että ei siitä tarvitse stressiä ja paniikkia ottaa. Että en ole huono äiti jos en imetä.
Neuvola. Siis sieltä pitäisi saada neuvoja, ei painostusta. Faktat pöytään imetys vrt korvikkeet, valitse vapaasti, älä tuomitse kumpaakaan. Kummallakin vaihtoehdolla lapsesi säilyy kyllä hengissä. Minulle sanottiin vain, että sitkeällä yrittämisellä kyllä varmasti onnistuu suositeltu puolen vuoden täysimetys. Sitkeällä yrittämiselläkään ei saa aikaan ihmeitä, jos se maito loppuu, niin se perkele sitten loppuu. Ja se on OK.

Ja sitten astetta koomisempaan aiheeseen..
Löysin ensimmäiset raskausarvet mahastani! Ääää! Elämäni on pilalla! Kukaan ei voi enää ikinä katsoa minuun päinkään! ...eikö mene läpi? No perkeles. Eipä tässä tosissaan ollakaan. Minullahan on teinivuosista lähtien ollut arpia massu täynnä, hieman jos tuli lihottua.. Mutta nyt löytyi ensimmäiset uudet, raskaudesta johtuvat arvet. ..tai mitälie arpiplänttejä. Olisiko niitä yhteensä ehkä hurjat 5. No, onpahan todisteita että olen taistelun käynyt! Muutakin kuin se puklaileva ja itkevä ipana.

Muita tilannetietoja, pojan pää on neuvolatädin mukaan kiinnittynyt ja kun pöydälle könysin, niin heti kuului terkkarin suusta huudahdus, että "Onhan tämä laskeutunut!" ...eläpä? Kävelen kuin olisi keilapallo persiissä, mutta toisaalta, saan henkeä, kai se on mennyt alemmaksi.

Röhhhnä

Valivali

Täysiaikainen. Missä se sitten viipyy?! 

No mahassa, tietty. Ja sen huomaa. Olen huge. Olen valtava. Valitan turhaan, koska oikeasti masu ei edes ole mitenkään hervoton, mutta se on tiellä. En taivu mihinkään suuntaan ja kaipaan niiin mahallaan makuuta, selän pyöristämisestä puhumattakaan. Juuri nyt tekisi mieli mennä tuohon lattialle makoilemaan selälteen, mutta voi olla, että siitä samasta paikasta ukkonen minut löytäisi, kunhan nyt saavuttaa itsensä kotiin. Olen yhtä ketterä kuin keskiverto täytetty puuma! Ja näytän ihan kuplavolkkarilta kun makaan selälläni.

Kovin kamalaa vinkumista tämä minun elämäni nykyään, jos minua kuuntelee, niin saa sellaisen kuvan kuin mikään ei olisi hyvin, kun koko ajan vaan valitan. Näin ei kuitenkaan ole, monikin asia on hyvin. Olen vaan tosi hyvä valittamaan!

Listataanpa asioita, joista olen iloinen/onnellinen:
Sää -KYLLÄ! Vaikka sataa, niin on ihanan viileä.. Silti tässä kämpässä huutaa tuulettimet kolmessa eri huoneessa 24/7.
Suhteellisen hyvä olo - Niin, minulla ei ole liitoskipuja, eikä hirveästi muitakaan särkyjä. Ei kamalasti turvotusta, painoa on tullut vain kohtuullisesti. Maha ei tosiaan ole mitenkään järkyttävän iso ja oikeasti se on tosi kiva.
Potun potkiminen - Tämä on aika kaksipiippuinen juttu. Vaikka välillä koskee ja meinaa itku päästä kun poika lätkii varpailla samaan kohtaan puoli tuntia, niin tietääpähän ainakin, että kaikki on masussa hyvin.
Ukkonen ja muut ihanat - En ymmärrä miten ne jaksaa katsella minua. Enhän minä nykyään edes hymyile tämän valituksen lomassa. Mutta onneksi jaksaavat, muuten en pärjäisi, en millään ilveellä.

Ihan varmasti on miljoona muutakin juttua, mutta en.minä.muista. Aivo sanoi taas vaihteeksi riksrakspoks. Tämä alkaa olla jo ihan naurettavaa, saatan mennä huoneeseen ja seisoa paikoillani viitisen minuuttia ja tajuta, että ei ole mitään havaintoa että miksi siellä olen ja mitä olin tekemässä ennen sitä. Kuvitelkaa minut ruokakaupassa.... Onneksi ei ole ajokorttia ja täten en käy yksin kaupassa. Silti puolet tarvittavista ostoksista jää ostamatta. Nykyään joudun pinnistelemään että tajuan lyhyenkin jutun, mitä joku sanoo, on pakko ottaa katsekontakti ja tapittaa silmiin, aivoissa pyörii nauha "focus...focus...foooo............error" Ei voi muuta sanoa, kuin että onneksi tuolla ukkosella on pitkä pinna!

Jja kuvaa masusta, joka on kuvissa oikeasti hurjasti isompi kuin oikeasti!

Rv 38+0

Niiiiiin! Ja ONNEA H & A & Pikku-A! 

Palvelu pelaa!

"Mun pulla on jo näin iso!" ...Mulla on silti isompi. 

Vertailtiin äsken Potun tulevan kummitustädin kanssa pullien kokoa. Kummitustäti tuli nimittäin lainaamaan yleiskonettani, uuniani ja keittiötäni, vuokra maksetaan luonnossa korvapuusteina ja sämpylöinä.. Palvelu pelaa!

Näin "iso" pulla sillä oli.. Säälittävää, sanon minä!

Itsellä yllättäen edelleen pullat (tai uuniPottu) uunissa, levoton olo ja kipeät paikat. Tämän päivän olen vaan rötköttänyt sängyssä ja sohvalla ja mätystänyt sämpylöitä. ..ja vähän ranskalaisia. Okei, okei, aika paljon. Nyt odottelen että pullat valmistuu, mahassa alkaa olla melkein jo sen verran tilaa että voisi ahtaa parit pullat kiduksiin.

Ei tuosta kyllä uskoisi, että sinne mitään enää mahtuu..

Sen verran reippailin ja rakentelin pesää, että kävin äidin ja ukkosen kanssa Ikealla vaappumassa ja hakemassa Potun vaatteille vihdoin sen lipaston. Kyseessä siis nelilaatikkoinen Malm-lipasto, jonne mahtui poitsun vaatteet ja pyyhkeet ja lakanat, ylimpään laatikkoon vaipat ja harsot jne. Tarkoitus siis pitää lipastoa samalla "hoitopöytänä", eli paikkana missä iskän selkä ei rasitu vaippojenvaihtoa opeteltaessa. Itselle tuo lipasto on hieman korkea, mutta toisaalta, en ole ikinä tykännyt vaippoja vaihtaa millään korokkeella. Sohva/sänky/lattia/syli riittää minulle vallan mainiosti. Turhaa hifistelyä tuollaiset pöydät..

Maanantaina neuvola ja uusi neuvolantäti! Tai ei uusi, vaan kesäsijainen. Ihansama, innolla odotetaan!
..Jumankeuta, pullat on redi! Omnom!

Ensimmäinen kuvaentry

"Muumi edestä, muumi takaa, Muumi seisoo, Muumi makaa!"

Oli pikkuveljellä rippijuhlat. Pallomaha hoiteli sitten vauvaa ja oma ipanaattori riehui mahassa. Seuraavat kuvat see Pia Aholainen.

Ylisöpö Tytsy! 

Mun rantapallo oli sunnuntaina raidallinen!

Malttamattomuutta ilmassa!

"Levottomat Jalat, Levoton Tuhkimo ja sitä rataa! My feelings exactly."

Joojoo, tiedetään että viikkoja on vasta 36 ja lapselle on parempi olla masussa vielä muutama viikko. Mutta minä HALUAN. NYT.

Poika on jonkun aikaa hengaillut pää alaspäin, lantioluiden välissä, aiheuttaen varsin ihastuttavia kipuja ja vielä ihastuttavampia ilmeitä kipuja kokevalle Muumille. Kipuilun määrästä kertonee se, että en meinannut mennä kenkäkauppaan ollenkaan viimeisellä ostosreissulla. Siis minä, kenkäfriikki, miljoonan parin omistaja, seisoin kenkäkaupan ulkopuolella ja edes valtavat ALE-kyltit eivät kutsuneet.. Kunnes poika lopetti päänsä kääntelyn ja potkimisen ja mamma pääsi taas vaappumaan eteenpäin.

Supisteleekin varsin mukavasti koko ajan, välistä kipeästi, mutta myös kivuttomasti. Eilen illalla ja tänään on kivuttomia supistuksia tullut ihan vähän väliä, ihan muutaman minuutin välein. Näiden lisäksi olo on tuskaisen levoton, voimia ei ole sen enempää kuin ennenkään, mutta silti pitäisi jotain tehdä koko ajan. Siis edes hytkyttää jalkaa tai virkata tai JOTAIN.

Tosiaan haluaisin tuon lapsen tuolta ulos jo nyt. Viikonloppuna käymässä ollut kaveri reilun kaksiviikkoisen tyttönsä kanssa ei helpottanut tilannetta ollenkaan. Hoitelin vauvaa koko viikonlopun, neidin läsnäolo lisäsi supisteluja aika mukavasti!

Ostosreissusta jonkin verran.. Mukaan tarttui mm. 2x imetysliivit pienellä kasvuvaralla. Todnäk joutuu ostamaan isommat kunhan maidontuotanto lähtee kunnolla käyntiin, mutta se on sitten sen ajan murhe. Juuri nyt nämä ovat mukavat, vaikka hieman isot. Tosin en ole tyytyväinen siihen tosiasiaan, että näissä ei ole toppauksia eikä kaaritukia ja valivalivali. Veikkaan, että siinä vaiheessa kun imetän, olen tyytyväinen ettei niitä löydy, mutta nyt kun en toimi maitobaarina, näyttävät tissini mukamas tosi onnettomilta ja valivali. Eilen illalla "rumat" tissini aiheuttivat ihan itkuakin, muutenkin oli tosi vaikea ilta. Mikään ei ollut hyvin ja kaikki kiukutti ihan kamalasti. Onneksi se olo meni unella ohi!

 Tämän entryn PITI sisältää rumia kuvia kuumuudesta kärsivästä mammasta armottomien dallasien kera. Olen tosiaan kova hikoilemaan jopa pakkasella, saati sitten uusien lisäkilojen ja helteen kanssa.. Mutta blogger päätti ruveta riehumaan ja en saa kuvia ladattua. Ei rakas blogiohjelma kaatanutkaan selainta kuin seitsemään kertaan.. Jos vaikka kokeilisi ihan vaan kuvaentryä kunhan tämän tekstipläjäyksen saa julkaistua.

KAHEN KILON SIIKA!!

"Hvyän näköinen, siro vauva täällä on ja kaikki tuntuisi olevan kunnossa." Jeejeejee!

Tiistaina oli tosiaan aika äitiyspolille ja melkein myöhästyttiin sieltä, kun oli mesta vaihtanut paikkaa. Edellistä rakennusta ei ollut enää edes pystyssä ja äitiyspoli oli siirtynyt takaisin päärakennukseen. Piti ihan infosta kysäistä, että mitenkäs sinne päästään, vaikka tiedettiin, että se sijaitsee ensimmäisessä kerroksessa. No, paikalle päästiin ja minähän marssin heti ensimmäisenä vessaan, jolloin meitä jo kutsuttiinkin sisälle.. Ukko siihen huuteli, että "Eukko mänj vessaan!".
Noh, päästiin sitten huoneeseen, kiipesin pöydälle kallistustyynyn päälle ja masu paljaaksi ja Pottu ruudulle. Ukolla oli kaikki hyvin, napanuoran virtaukset olivat hyvät ja lapsivettä normaalin verran. Kohdunkaulankin ultrasivat, sitä on jäljellä vielä 3cm. Ja ultrannut lääkäri ja paikallaollut kätilö totesivat, että jos poika nyt päättää lähteä ulos tulemaan, niin siinähän tulee sitten. Painoarvio oli 2040g. Eli kahen kilon siika. Äitin pikku ahven. <3 Alakäyrillä ukko tosiaan menee, mutta kunhan kasvaa..
Kuvia ei valitettavasti saatu tällä kertaa, se tajuttiin vasta parkkihallissa, että perskeles.. Tosin ukko ei kyllä näyttänyt naamaansa, eikä nyt henkilökohtaisesti tuo reisiluu kiinnosta niin paljoa.. Tosin se ruudulla heilunut keskisormi olisi ollut mahti saada kuvaksi!

Ja hermo menee kyllä kohta oikeasti tähän raskausaivoon! Jotain muutakin mun piti kertoa, mutta enhän minä oikeasti muista enää että mitä..

Raskausaivo

"Sit siinä on kolmen tuuman pyörä... seliseliseli yadda yadda..." 2min myöhemmin "Niin siis missä se oli se kolmen tuuman pyörä?" 

Ikinä en ole ollut se laatikon terävin veitsi, välillä ei ole kaikki inkkarit kanootissa, saati sitten kaikki murot kulhossa. Mutta olin kuitenkin suhteellisen näpsäkkä tajuamaan asioita..
Jo alkuraskaudessa naureskelin, että tämä raskaus on sulattanut mun aivoni tai että on aivo lomalla. Mitä pidemmälle on raskaus edennyt, sitä enemmän lepakkoja tornista on karkaillut ja tuntuu että Hemulitkin on Muumilaaksosta lähteneet kävelemään. Eli siis suomeksi, en tajua mistään mitään, enkä osaa enää mitään.
Asiat saa selittää minulle useaan otteeseen, ennen kuin tajuan, jos tajuan silloinkaan. Äsken otin virkkuukoukun kauniiseen käteen ja langan viereen, tein muutaman hassun ketjusilmukan ja sitten tyssäsi.. MITEN se muka jatkuu siitä? HÄ!? Kyllä mä vielä puoli vuotta sitten osasin virkata ihan hyvin, opetin ukon ja miespuolisen kaverin virkkaamaan ja kaikki kolme on edelleen elossa. Mutta nyt... Mitä täällä tapahtuu??

Käsittääkseni termi "raskausaivo" on ihan yleinen, en taida olla ainoa momma-2-b, jolla meinaa osa Ismoista karkailla kasinolta.. Ainakin H blogissaan 9 Kuukautta Miehen Silmin totesi murusensa A:n kärsivän k.o. syndroomasta. Muiltakin odottavilta olen kuullut vastaavaa.
Mistä ihmeestä tämä sitten johtuu? Toimivatko aivot enemmän ja enemmän lapsen taajuudella, jolloin ainoat viestit, jotka perille tulevat, ovat peräisin sikiöltä?

..Tukeakseni tätä väitöstä mun aivot sanoivat totaalisen stopin. Oli tarkoitus kirjoittaa vielä vaikka mistä, mutta nyt ei taas mikään pelaa.
..palaillaan, kunhan aivoni taas pelaavat..

Vuodelepo on kiva kaveri.

"Et nouse sängystä! Kyllä se ukkos sua passaa! Takasin makaamaan!" -Äiti

Eilen olikin aika tuskainen päivä. Aamulla meni hetki, että pääsi supistukselta sängystä ylös ja vessaan.. Sitten neuvolassa "tosi hyviä" uutisia, elikkä paikat auenneet lisää ja kohdunkaulakin lyhentynyt. Rv 33 menossa tosiaan. Ja sf-mittakaan ei ollut kasvanut ollenkaan. Sain sitten lähetteen äitiyspolille ja sieltä soitettiinkin jo samana päivänä. Ajan sain onneksi jo ensi tiistaille!
Jostain syystä olen onnistunut kehittämään itselleni ahdistuksen, että poika olisi kovinkin pieni viikkoihin nähden ja kun paikat meinaavat aueta ja aina supistelee ja ja ja ja.. Ärh. Ärsytän itseäni ja varmasti muitakin joille asiasta ulisen, mutta parempi on puhua kuitenkin, kuin pitää sisällä kaikkea.

Puhumisesta huolimatta eilinen ilta oli ihan helvetillinen. Minua supistutti, kuumotti, pyörrytti, oksetti ja ties mitä. Loppupeleissä lepäilystä ja rauhoittumisesta huolimatta sain muutaman paniikkikohtauksen illan aikana. Onneksi ne menivät nopeasti ohi, kun heti tajusin että mitä tapahtuu, vaikka vain kerran aiemmin on paniikkikohtauksia ollut ja silloin päällä oli myös ihan kamala astmakohtaus.
Mutta tosiaan, eilisiltana henki kulki kuitenkin hyvin, onneksi. Kaikki muu olikin sitten päin sitä itseään. Soittelin sitten synnärille ja sieltä kehottivat heittämään panadolin turpaan ja yrittää nukkua. Olisin kuulemma voinut mennä myös käymään siellä käyrillä ja lääkitsemässä supisteluja rauhallisemmiksi. Valitsin kuitenkin pillerin ja oman sängyn ja hyvä niin.

Yö meni hyvin, muutamaan otteeseen heräilin kun olin kääntynyt selälleni ja supisti. (Supistuksen aikana on pakko päästä kyljelleen, muissa asennoissa ei pysty rentoutumaan ollenkaan. Ihan sama siis onko kyseessä kipeä vai kivuton supistus. ) "Aamulla", eli siinä iltapäivällä heräilin hitaasti ja vessareissuja lukuunottamatta pysyttelin sängyssä pitkään. Äitini huusi minulle puhelimen välityksellä, että paree olisi jäädäkin sinne sänkyyn, että en saa laittaa edes ruokaa, saati sitten tiskata. Että ukkosen pitäisi passata minua. ..ehkä ei näin kuitenkaan. Isännällä on tenniskyynärpää ja en turhaan viitsi toista passuuttaa. Eli kävelin rauhallisesti äidille ja äiti saa passata! Olen oveluuden huippu! ..Tosin huutoa tuli siitäkin, nytten olen sitten kiltisti röhnännyt äidin sängyssä ja SielunSyöjä-sohvalla, enkä vaivaudu turhaan liikkumaan.

Nyt olen kyllä laiska bloggaaja enkä laita kuvia. Otan virkkuukoukun käteen ja yritän saada jotain hienoa aikaiseksi.

Täällä sateli vauvoja!

"MÄ VIHAAN TEITÄ KAIKKIA!" Eli rakastan, ottakaa Muumista nyt selvää. 

Jumalauta! Ne perkeleet teki sen! JUMALAUTA! Yllättivät minut ihan täysin.
Vauvakutsut, Baby Showerit, Vauvasuihkut, miksikä niitä kukin haluaa nimittää. Sellaiset järkkäsivät. Enkä minä tajunnut mitään. Suunnilleen pari kuukautta ovat tätä suunnitelleet jo. Enkä minä tajunnut mitään. ...ihankuin toistaisin itseäni?

Ne perhanan pallot....

Noniin, nyt kasaan itseni ja selitän kunnolla.
Moekkiveekooael -12 oli tosiaankin käynnissä ja suuntasimme mökiltä kohti kauppaa ja alkoa. ..tai näin minä luulin. Porukassa päätettiin käydä morjestamassa äitiäni, joka oli "viimeistelemässä remonttia". Näin parkkipaikalla yhden kaverini auton, mutta ajattelin S:n olevan visiteeraamassa samassa taloyhtiössä asuvan toisen kaverini luona. Porukalla tulimme kämpylöisen etupihalle, äiti halasi tytöt läpi ja sitten mentiin sisälle. Heitin kengät pois, avasin tuulikaapin oven ja huomaisin ne perhanan ilmapallot ja älyämys iski kuin salami kirkkaalta taivaalta. Jo siinä vaiheessa pääsi itku ja huuto ja parku, joka ei sitten loppunutkaan ihan hetkeen. Olohuone oli täynnä kavereita ja "pikku"sisaruksetkin olivat paikalla.

Minun pieni vieraskirjani keittiön seinässä. Vieraat olivat kirjoitelleet lappusille onnentoivotuksia sunmuita.

Minulle olisi riittänyt ihan vain se, että minua ja Pottua muistettiin ja rakastettiin, mutta makuuhuoneesta paljastui karu totuus siitä, miten paljon meistä välitetäänkään. Mummohullu oli sitten pistänyt ranttaliksi ihan huolella. Se perkeleen eukko oli mennyt hommaamaan ne Teutoniat, mistä höynäsi jo kuukausia sitten.. Onneksi käytettynä kuitenkin, mutta SILTI! Minulle olisi kelvanneet ne Emmaljungat enemmän kuin hyvin.. Vaunuihin oli hommattu myös ratasosa ja lämpöpussi. Ja sen lisäksi vielä turvakaukalo.. Onneksi mamma oli löytänyt kaikki nämä samalta myyjältä ja käsittääkseni saanut ne edullisesti, mutta valivalivali. Minulla on maailman paras äiti. <3

Ja Ainu-pupu, tottakai!

Römer-turvakaukalo ja Valkoinen Kissa

Muutkin olivat päättäneet lahjoa minua, tässä listaa ja kuvasaastetta lahjuksista.
Dooky-vaunusuoja
Masukipsi-ainekset + sen teko ja koristelu
Pehmokoira ja -porkkana ("Pikku"sisko oli ihan itse ostanut Ikealta Potulle)
Angry Birds-possukka ja vauvan pipo
Imetysohjevihkonen (Terveydenhoitajaksi opiskeleva kaveri oli nähnyt paljon vaivaa tehdessään tämän)
Star Wars body ja -sukat ("Pikku"veli on vannoutunut fani)

Oink!

Ihana pikkuponkrana!

Semisti jos oli Muumikin liekeissä näistä! 

Lisäksi tuleva kummitustäti oli vääntänyt hurjasti syöpöteltävää ja oletettavasti mummohullun ansiosta oli Potun kehtoon ilmestynyt vaaleansininen Pentikin nalle.

Moekkiveekooaelsta enemmän höpötystä kunhan saan itseni kasattua tästä onnen ja ilon huumasta (ja kunhan Pottu lopettaa perseilyn, eli siis takapuolensa ylöstyöntämisen ja minun hengitykseni vaikeuttamisen. Yritetään siis huomenna.

Maailman ihanin Kisu kipsasi mahani ja vielä koristelikin sen!
Lohikäärme, koska lohikäärmeen vuosi ja Ukkosen kädet molemmin puolin kipsiä. <3

Mutta kiitos, kiitos, KIITOS kaikille. Olette korvaamattomia. <3