Äitiysneuvola vol 3.

Mulla oli eilen neuvola. Ja lääkärineuvola.
Oltiin sovittu äitimuorin kanssa, että tulee Jaken kanssa neuvolan aulaan leikkimään siksi aikaa, kun minä piipahdan höpöttelemässä ja sorkittavana, että käydään sitten porukalla sairaalan kahviossa kahvilla.

Kun minä sitä kahvia niin paljon juon.. 

On jotenkin niin mystistä, että miten paljon paremmin mulla ja tuolla neuvolan tädillä menee kemiat yhteen nyt, kun vertaa aikaan kun odotin Jakea. Silloin en voinut sietää koko ihmistä ja ahdisti kovin aina ennen neuvolareissua, toivoin vaan että koko haahka jäisi jo eläkkeelle. Mutta nyt meillä menee tosiaan hyvin. Voin olla ihan oma itseni neuvolassa, mikä on ihan tosi hyvä. Hemoglobiinia ei edes katsottu tällä kertaa, kun mulla se tuppaa aina olemaan niin hyvä. Sinällään jännä juttu, kun syön ihan tosi "huonosti", eli nirsosti. Paino oli taas pudonnut kilolla, mutta se ei mun tapauksessa haittaa, kun tuota painoa kerran on ja syön kuitenkin ihan oikeasti ruokaakin, enkä vain leipää.
Neuvolalääkäri ei mennyt ihan kuten olin kuvitellut, sisätutkimusta ei tehty lainkaan! On kuulemma joku uusi suositus, että jos ei ole supistuksia, tai vuotoja, niin ei suotta aleta ronkkimaan. Sen sijaan lääkäri kurkkasi ultralla, että mitä vauvalle kuuluu! Mikäs siinä, mä vaihdan oikein mielelläni ronkinnan ultraan, ihan ilman narinoita. Kutsuin sitten tuon mummihullunkin katsomaan mitä Papuusille kuuluu, kun tiesin että se olisi äidille todella tärkeää. Jake leikki lääkärileluilla tyytyväisenä ja kun sydänääniä kuunneltiin, totesi jätkä tomerasti, että "Siellä Papu pomppii! Papu sannoo pumpum!"
Kovasti reippaasti Papuusi pomppi ja jumppasi mahassa, kun ultrattiin. Olin unohtanut miten hassua on tunte vauvan potkut samalla kun näkee ne monitorilta. Jalkoväliä ei valitettavasti näkynyt tuolla pikaisella ultrauksella, mutta mummihullulle tuo oli kultaakin kalliimpi hetki. Tippa linssissä se taisi sitä monitoria katsella.
Ensi viikolla onkin sitten rakenneultra edessä, jännittää!

Hieman jäi harmittamaan, kun unohdin pyytää sf-mitan katsomisen, niin olisi saanut sen tuohon neuvolakorttiin, olisi voinut sitten verrata Jaken aikaiseen mahaan. Musta meinaan tuntuu, että tämä masu on hurjasti isompi nyt.
Neuvolassa tajuttiin myös, että mulla oli EDELLEEN käymättä verikokeissa. Joten hilpaisin sitten labraan samantien, kun mummi ja Jake jäivät laittamaan nukkeja nukkumaan. Labrassa multa nyysittiin 8 putkiloa verta. Hokasin sitten käynnin jälkeen, että niin.. Sinne meni ne seulakokeet ja CuBiCo-tutkimuksen testit myös, molemmat ihan jäätävästi myöhässä. Todennäköisesti pääsen ensi viikolla sitten syyttämään labraa kämmäyksestä kun käydään KYS:sillä ultrassa.

"Minä mummin leipää maistaa!"

Sitten käytiin kahvittelemassa, kyllä meidän terveyskeskuksen kahviossa sitten on hyvät pullat! Namnamnam, niin pehmeää pullaa ei saa mistään. Hyvin tuntui myös Jakenaattorille pulla ja pillimehu maistuvan. Mummilta piti saada vettä, joka sitten komeasti kaatui lattialle, onneksi ei kastunut koko poika. ..se tapahtui meinaan vasta tk:n pihalla.
Törmäsin lääkärille odottavaan kaveriin ja samalla kun me lähdettiin, hän kävi tupakilla. Siinä oli sitten mukavia vesilätäköitä, joissa oli niin kiva hyppiä uusilla Crocs-kumppareilla..kunnes koko poika oli lätäkössä. Hanskat piti ottaa pois, ne menivät ihan litimäräksi ja haalari päästi kosteutta läpi. (Tuo haalari on meidän kakkoshaalari, Reimatecin haalarissa olisi tukehtunut eilisellä kelillä, vaikka siitä ei olisikaan kosteus mennyt läpi.)

Mummi löysi Jakelle pikkukäpyjä

Onneksi matkaa terveyskeskukselta kotiin ei ole paljoa, eivät kerenneet pienet sormet paleltua. Aurinkokin paistoi pilvettömältä taivaalta, mikäs siinä oli käpötellessä. Jake ja mummi löysivät pieniä käpyjä ja ne piti kuljettaa kotiin asti, iskälle näytettäväksi. Enpä muuten ole ihan varma, että missä ne ovat nyt, taisi tuo meidän Valkoinen Kissa löytää uuden kivan lelun itselleen!

Loppuun linkoan vielä masukuvan tältä päivältä, eli tänään on rv 19+6! Huomenna paukkuu puoliväli, mitenköhän isoksi tämä pötsi meinasi vielä kasvaa? En vissiin kävele kesällä ollenkaan.
Tämä masu ei ole yhtä terävä kuin mitä Jakesta oli. Voisiko tästä päätellä, että tulossa olisi tyttö?? Joko mä pääsisin ostelemaan omalle lapselleni mekkoja?

19+6

Jake 2v7kk

Joo, tiedetään, ettei ole ihan tasan noin vanha, mutta ajattelin nyt kuitenkin keskittää yhden postauksen tuohon kupeitteni hedelmään.

Jake on äärettömän puhelias lapsi. Motoriikka tulee yllättäen hieman jäljessä, kun jätkä ei osaa pitää suutaan kiinni, muuten kuin nukkuessaan ja silloinkin sängystä kuuluu mutinaa.
Pitkiä lauseita tulee jätkän suusta, kaikki sanamuodot ei ihan välttämättä ole oikein, mutta kyllä siitä selvän saa. Ja tämän lisäksi Jake puhuu sujuvaa Savoa. "Minä laittaa tämän paijan piälle!"
S- ja R-äänteet tulivat molemmat todella hienosti vielä hetki sitten, nyt jäbä on tajunnut että kurkkuärrä tuntuu kurkussa aivan äärettömän hauskalta ja sitä viljelläänkin sitten ihan huolella. "rrh-rrh-rrrhekka!"
Kaiken tämän hienouden lisäksi lapseni on etevä kiroilija. Niinä hetkinä, kun lapsi toteaa, ettei palapeli onnistu, huokaa ja sanoo tunteella "Voi vittu.", äiti ja isi saavat kerätä niitä kasvatuksen hedelmiä. Oikea proud mommy-moment! (Okei, onhan tuo välillä ihan järjettömän koomistakin. Kun takapenkiltä kuuluu "Voi vittu, auto tulj etteen!", niin ole siinä sitten pokerina.. Ei onnistunut. "Perkele, Nissani on rrhämä. Minä korrhhjaan!")

Autot on pojalle ihan äärettömän tärkeitä. Se, että minkä merkkinen mikäkin auto on, ei mene ohi pojalta vahingossakaan. Kyllä Jake osaa kertoa, että mikä auto on Nissani ja mikä Volkkari. Siinä, missä äidin pitää nähdä auton merkki nokasta tai perästä, lapsi tunnistaa ihan muodosta että mikä auto on kyseessä.
Eilen isimiestä kotiin odotellessa poika totesi minulle, että "Äiti, mene pois. Sitten isi tulee kotiin ja sitten minä kattoo autovile!" (autovile=autovideo). Äidin kanssa ei siis voi katsoa rallipätkiä tai muitakaan autovideoita, vain iskän kanssa tämä onnistuu. Mikä ei kyllä meikäläistä haittaa pätkääkään!

Jake on aivan äärettömän reipas mini-ihminen. Ihan sama mitä hommia teet, niin toinen haluaa auttaa. Oli kyse sitten imuroinnista, vessan pesusta, lumitöistä.. Mistä vaan. Auttaminen on kivaa! Toivon vaan, että tämä ei ole laimenemassa muutamaan vuoteen, tämä auttamisvimma. Mutta mun tuurilla poika päättää kesällä, että hän ei tee enää mitään. 

Pikkuleipuri

Poitsu on vielä vaippapöksy, vaikka kovasti meillä harjotellaan pottailua. Ollaan huonoja vanhempia ja annetaan aina palkaksi pieni karkki, kun se pissi sinne pottaan osuu. Aiemmin nimittäin koko potta oli kirosana, mulle on ihan sama mitä porukka on tästä mieltä, kunhan edistytään! 

Uhmailu on meillä aika jäätävää välillä, varsinkin minulle poika pistää kampoihin ihan huolella. Isovanhemmille ollaan niin herran enkeleitä, ettei tosikaan. Sitten kun vanhukset näkevät välillä, miten jätkä pistää ranttaliksi, on heillä haavit auki, että mitenkä se meidän kiltti poika noin.. No, pitäähän sitä jonnekin purkaa, vaikka oikeasti välillä oon valmis teippaamaan tai niittaamaan tuon kakaran seinään. Onneksi meillä ei ole jesaria ja vasarakin taitaa olla lainassa naapurissa. 

"Minä jääpi tähän makkaamaan!" 

Jake on todella sosiaalinen lapsi, ei se hirveästi katso, että kenelle se morjestaa, tai kenelle se juttelee. Toki jonkun verran, mutta ei paljon. Eräänkin kerran jätkä tarttui jotain random mummoa kädestä kiinni, kun oltiin kävelemässä. Siinä sitten marssittiin kolmistaan rivissä ja pojalla oli naamalla niin leveä virne, ettei tottakaan. Aina, jos jossain muualla näkyy muita lapsia, hymyilee Jake kuin Naantalin aurinko ja toteaa, että "Siellä muita laspet, mennään leikkimään!" 

Tällä hetkellä Jaken lempparileluja ovat Joulupukin tuomat CAT:in kaivurit, jotka meluavat ja liikkuvat itse eteen- ja taaksepäin napista painamalla. Välistä niillä leikitään ikuisuus, välillä niitä juostaan karkuun. Ilmeisen mukavia ne ovat kuitenkin. Mummin luona Jake nauttii junaradan rakennuksesta, mutta legot eivät jätkää vielä sytytä. Tottakai autoilla jaksetaan leikkiä pitkiäkin aikoja, mutta myös pehmoleluja halitaan vähän väliä. Kirjoista Jake ei myöskään välitä, ei riitä keskittymiskyky niiden selaukseen. Mikä on mun mielestä suuuuri harmi!

Risto Räppääjä on aivan ehdoton suosikki, samaten Seikkailija Dora ja Netflixistä Pikkukummitus Lapanen. (Risto Räppääjä on muuten meillä Tristo Näppä, Lapanen on Lapaniina ja Dora on Koora.) 

Mä niin toivon, että tästä toisestakin lapsesta tulee yhtä sosiaalinen ja peloton pieni ihminen, kuin mitä isoveljensä on. Hieman toki jännittää, että miten jätkä suhtautuu siihen, ettei olekaan enää kaikkien silmäterä, ei ole enää ainoa lapsi, ainoa lapsenlapsi, etc. Ja toivon, että sukulaisetkin rakastavat Papuusia yhtä estottomasti kuin mitä Jakea tällä hetkellä. 

"Minu tähtipipo päässä, äiti ottaa kuvan, naps!" 

Unettomuuskausi

Kuten otsikko kertoo, meillä ei sitten vissiin nukuta. Tämän viikon unisaldo yöaikaan meikäläiselle on 7h. Su-ma ja ma-ti yöt ilman unta, ti-ke 4h ja viimeyö, eli ke-to 3h.. Onneksi olen saanut sitten päikkäröidä, kun isimies on hengaillut Jakenaattorin kanssa. Muuten täällä voisi olla aikamoinen zombiemama.
Tosin nyttenkään ei ole olossa kehumista, paitsi aamuisin, n. klo 5-10. Miksi ihmeessä kaikki virastot yms on kiinni aamuyöllä? Miten kätevä olisi käydä hoitamassa asioita, kun ukot vetäisi sikeitä kahdestaan.. Ja olisiko väärin heittää pojalle peltorit päähän hetkeksi ja herättää naapurit imurin sulosoinnuilla kukonpieremän aikaan? No ei munkaan mielestä! Ideoita, mitä hiljaista voisi tehdä pitkin yötä? 
Eivaan, kyllä täällä niiiin toivotaan, että kohta alkaisi taas saamaan unta öisinkin, alkaa kuuppa leviämään pikkuhiljaa kun valvoo joka yö kun kuorsausta kuuluu vasemmalta ja oikealta ja pikkuhiljaa tulee valoisampaa ja valoisampaa.

Meillä on "jo näin" keväistä. Meinaa masentaa kun katsoo Etelä-Suomen ihmisten kuvia!

Tänäänkin päivä meni niin, että odottelin vain, millon Jake herää, siitä sitten aamupalalle ja muihin aamutouhuihin, leikkimistä ja sitten isiä herättämään. Herättelyssä vierähtikin sitten taas n. 45min. Meinaan kiehua joka aamu tuon ukon unenlahjoihin!
Sitten mamma päätti mennä "lyhyille" päiväunille, kun eilen ei tullut päikkäreitä ollenkaan. No, 5h myöhemmin olikin sitten hyvä herätä siihen kun Jake oli tullut nukkumaan omat päikkärinsä mun viereen. Olisin kyllä voinut kevyesti jatkaa niitä unia vaikka kuinka pitkään, mutta jostain kumman syystä en IHAN luota siihen, että lapsi ja kämppä pysyisivät ehjänä, jos minä jatkaisin perse homeessa kuorsausta. Jännä juttu!

Syötiin minimiehen kanssa leipää ja makaronilaatikkoa ja painuttiin pihalle hetkeksi. Siellä olikin jo ihan melkein kylmä, kun aurinko ei enää paistanut. Hyi olkoon! Kauaa en siellä viihtynyt kun ei mulle mahdu enää mitkään paksummat housut.

Nopeasti tuli pimeä. 

Nyt odotellaan iskää kotiin, pitäisi varmaan jotain ruokaa suunnitella illaksi. Ja kyllä, meillä harrastetaan ilta-yösyöpöttelyä, kun lapsi on mennyt unille. Eletään reunalla!
Harkitsen tässä, että pitäisikö sitä vääntää jokin katsaus siihen, että millaisia vaatteita tuo mummihullu on Papuusille jo hommannut. Kiinnostaisiko? 

Täällä voidaan jo paksusti! Rv 18+5

Btw, ostin eilen ekat mammahousut! Nää vaan on niiiiin parhautta.

Kevättä rinnassa!

Jokohan tämä aivan jumalaton väsymys alkaisi pikkuhiljaa helpottamaan. Voisin nimittäin vedellä sikeitä 12h, käydä vessassa ja jatkaa nukkumista. Ikinä en ole ollut näin väsynyt, en edes Jakea odottaessa. Mutta jos tämä tästä.. Toivottavasti, mulla palaa kohta käpy! 

Viime yönä en saanut sitten unta ollenkaan. Molemmat ukot kuorsasivat jäätävän kovaan ääneen ja vielä eri tahtiin.. Ei siis mitään jakoja. Kahdeksaan asti lueskelin blogeja puhelimella sängyssä, sitten siirryin siivoamaan keittiötä. Keittiöstä siirryin kylppäriä putsaamaan ja olin suihkun seiniä hinkkaamassa, kun pikkumies heräsi ja tuli samantien auttamaan äitiä siivouksessa. On se reipas! 

Syötiin sitten aamupala ja tarkoituksena oli lähteä käymään verikokeissa, apteekissa ja kaupassa, mennä kävellen ja isäntä olisi sitten tullut hakemaan meidät kylältä. Ideahan kusahti sitten siihen, että hra isimies ei herännyt tunnin tönimisistä huolimatta ja mulla nousi vitutuskäyrä vähintään Neptunukseen asti. 

Joten lähdettiin sitten Jakenaattorin kanssa vain ulos auttamaan kevättä. Tuo ipana on niin reipas lumitöidenkin tekijä, ettei tottakaan. Varmaan lapioisi noita hankia monta tuntia, jos siinä itsekin hilluisi mukana. 

"Minä lumityöt tekkee!"

Sitten käytiin kävelyllä. Se. Oli. Virhe. Voi jumalauti mitenkä täällä osaa olla liukasta! Kävelytiet ovat (pieniä kohtia lukuunottamatta) vielä aivan jäässä, paikoittain peilikirkkaalla jäällä. Ilmeisesti tuo poika ei ole perinyt mun tasapainoani, jätkä tömpsähti persiilleen vain kahdesti, kun minä taas meinasin kaatua useaan otteeseen. Käytiin vain pieni lenkinpätkä pyörähtämässä, mutta siinä meni aikaa ihan hölmönä. 

Sen jälkeen penikka halusi kiikkumaan. Voi sitä riemua kun pitkästä aikaa pääsi omaan keinuunsa, toinen vain hihkui "Jihuu, jahuu!" kun äiti työnsi vauhtia. On se höperö penikka. 

Tultiin siitä sitten sisälle pienten kiukkujen jälkeen, syötiin, potkittiin iskä vihdoin ylös ja meinattiin mennä päiväunille.. No, pikkumies oli sitten sitä mieltä, että hän ei nuku. Työnsin jätkän sitten olohuoneeseen isänsä kanssa, että isänsä toisi sitten jonkun ajan päästä Jaken nukkumaan. Ukkopa oli sitten vienytkin pojan äidilleen ja lähti itse omille asioilleen. ..No, tietäähän sen miten siinä käy. Heräsin 5h myöhemmin hiljaisessa ja pimeässä kämpässä. Poitsu jää sinne yöksi, minä laitoin koneellisen pyykkiä pyörimään viimeisten huuhteluaineiden kanssa (pääsen nuuskuttelemaan uusia, jess!) ja nyt jumitan koneella. Pitäisi varmaan olla reipas ja pistää imuri laulamaan! 

Tässä vielä viime viikolla otettu kuva rakkauksista. Jake hoitaa Papua ihan innolla, silittelee, rapsuttelee ja tuo masun viereen leluja. Toivottavasti innostus säilyy vielä silloinkin kun Papuusi on syntynyt! 

RV 17+risat

Laskettu aika selvillä, vihdoin!

"Sellanen vauva siellä oli, jätetäänkös kasvamaan?" -Ultrannut kätilö (Onneksi osasin ottaa tuon huumorimielellä, kuten täti sen tarkoittikin. Joku kukkahattu olisi voinut vaikka loukkaantua.)

Tänään oli tosiaan jännitetty NT-ultra ja kaikkihan siellä oli hyvin! Ihan turhaan panikoin ja hätäilin, mutta paskaakos tuota itselleen voi. No ei mitään. Siellä Papuusi heilutteli käsiä ja jalkoja ja aukoi suutaan hienosti. Laiskanpulskea vauva tämäkin, huolella sai heilua, että toinen suvaitsi hieman vaihtaa asentoa. Nyt saatiin sitten vihdoin se "virallinen" laskettu aikakin, eli nyt mennään rv 13+3. Ja Papun laskettu päivä on sama, kuin mitä Jakesta oli.
Että nyt sitten toivotaan ihan jo tulevaisuuden synttäreidenkin takia, että Papu päättäisi lähteä tulemaan jo vaikka Heinäkuun puolenvälin jälkeen. Olisi ikävä, jos lapsilla olisi joko sama syntymäpäivä, tai sitten niin lähekkäin, että reppanat eivät saisi ikinä pitää "omia" synttäreitään, vaan aina toisen kanssa samaan aikaan. Peukut pystyyn siis!

Papuusi ja räpylä

Nyt sitten vaan odotellaan "seesteistä toista kolmannesta", ilman pahoinvointeja sunmuita. Jätin kokeilun vuoksi maidon pois ruokavaliostani, ja ainakin näin muutaman päivän kokemuksella voin sanoa, että taisi löytyä se, joka sitä pahaa oloa aiheutti! Ja minua koskee sieluun, koska maito oli se nro 1 himotuksen kohde! Jääkylmä rasvaton maito, voi nammm! Mutta mielummin olen kyllä oksentelematta tai tuntematta ällötystä. Josko sitä pääsisi palauttamaan maidon listoille jonkun ajan päästä. Toivottavasti ainakin.
Toinen äärimmäisen himotuksen kohde ei sitten pääsekään listoille takaisin ihan hetkeen, nimittäin valkoviini. Kyselin tänään yhdestä fb-ryhmästä ehdotuksia hyvistä alkoholittomista valkkareista. Vastaukseksi sain lähinnä naurua. Ei kukaan lukijoista tietäisi? Aiemmin olen ollut sitä mieltä, että alkoholittomat alkoholijuomat ovat huijausta ja turhaa rahanmenoa, mutta perkele! Mää haluan!

Hieeeno nenä siellä pienellä Papsilla! 

Risteily 1.0.

EDELLEEN hengissä!

Vaikka täytyy kyllä sanoa, että paluumatkalla Tukholmasta Helsinkiin taisin ääneenkin sanoa, että "Me kuollaan tänne kaikki." Herraperse mikä aallokko! Ikinä ennen en ole laivalla pelännyt, mutta nyt sitten ilmeisesti väsymys, hormonit ja ja ja tekivät tepposet ja 3m korkea ristiaallokko teki tehtävänsä. Tämä mamma nimittäin itki, panikoi ja hyperventiloi kaksi tuntia hytissä minimiehen nukkuessa tyytyväisenä keinutuksessa. 3h unta sinä yönä, täytyy sanoa, että aamupalalla ei ollut sereenisesti hymyilevä (turvotus)pallomasu jälkikasvunsa kanssa, vaan pilkkivä emäntä, jonka silmäpussien koko lähenteli varmaan jo Tukiaisen tissien kokoa.
Mutta pahoinvointia ei ilmennyt koko matkalla! Neuvolantäti soitteli tosiaan mulle lääkäriltä pahoinvointilääke-reseptin viime viikolla ja yhden pillerin nappasin kun laiva lähti Helsingistä. Takaisintullessa unohdin sitten ottaa, mutta huono olo ei iskenyt, vaikka pystyssä ei meinannut kestää siltä heilumiselta. Isäntä sen sijaan kävi juttelemassa mukavia vessanpöntölle. Totesin siinä sitten ukon poistuessa vessasta, että mieti tuo olo 7vko ajan non-stoppina ja kysy sitten, että miksei seksiä tipu yhtä usein kuin ennen.. Taisi jopa mennä perille, vaikka ihan vitsillä tuon heitin.

Äiti ja Poika Drottninggatanin leijonalla

Jakenaattori nautti risteilystä, leikkipaikasta, TaxFreestä, Ville Viikingistä, hisseistä, käytävillä tepastelusta, Tukholmassa pyörimisestä (kylmistä käsistä huolimatta).. Kaikesta muusta, paitsi syömisestä. Siitä saatiin aikaiseksi muutama aivan järkyttävä raivari, jossa oli oikeasti usko koetuksella. Kauankohan sitä jaksaa uskotella itselleen, että tämä(kin) menee kyllä ohi aikanaan? Toivottavasti tarpeeksi pitkään.
Onneksi mulla on kuitenkin maailmankaikkeuden ihanin pieni mies, eikä koko ajan vain Känkkis. Lapsi, joka varastaa vastaantulevien ihmisten sydämet samantien vilkuttamalla, leveällä hymyllä ja sanomalla "Morjens!" niin reippaasti, ettei tottakaan. Lapsi, joka Tukholmassa toisti kaiken tuon, paitsi että osasi jopa välillä sanoa "Hejssan!". Internationaali napero, joka laskee sujuvasti viiteen "Van, tuu, koome, neejä, viisi." Lapsi, joka kiitteli enkelimäisesti joka aterian jälkeen henkilökuntaa. (Ja nyt on pakko lopettaa kehuminen, tää hormoneilla höystetty kyyneltulva ei tee hyvää näppäimistölle.)

Ihanku malttaisi keskittyä syömiseen!

Eilen illalla ennen nukkumaanmenoa kuunneltiin Papusen sydänääniä tuolla Jaken odotusaikana ostetulla kotidopplerilla. Jakesta on niin hauska kuunnella niitä, "Papu sanoo pum pum pum!, hyvää yötä Papu!" Tänään olisi kasassa rv 12+0, eli maaginen ensimmäinen kolmannes olisi takanapäin. Toivottavasti se myös tarkoittaa sitä, että myös pahoinvointi olisi takanapäin. Tosin veikkaan, että niin hyvä tuuri mulla ei kyllä ole.

Ollaan kaikki ihan tärähtäneitä

Saatiin kutsu ultraan, se on maanantaina! Ensimmäistä kertaa mua oikeasti pelottaa, että onko tällä penikalla kaikki hyvin. Jakesta ei ollut mitään pelkoja, lähinnä vain mietittiin ukon kanssa, että mikä on kummankin mielestä "niin paha" kehitysvamma, että olisi sitä mieltä, että abortti olisi paras ratkaisu kaikkien kannalta. Nyt on hurja jännitys päällä ja koko ajan nostaa hätäännystä pintaan, että entä jos siellä onkin jotain ihan hirmuista. Tai jos vaikka istukka onkin synnytyskanavan edessä, niin että alatiesynnytys ei olisi mitenkään mahdollista.
 Se olisi varmaankin lievää kehitysvammaakin pahempi "diagnoosi". En osaa nimittäin pelätä alatiesynnytystä, kuitenkin toosan kautta ne penikat on ennenkin puserrettu pihalle (jos vaan kaikki on hyvin, en nyt puhu mitään hätäsektioista tms.) ja se on ihan luonnollista. Mutta mitä luonnollista on mahan auki leikkaamisessa?! En edes mainitse sitä huomattavasti pidempää tervehtymisaikaa, tai muutakaan keisarinleikkauksen jälkituotteita. Mutta ajatuskin etoo ja kauhistuttaa ihan hulluna. Ei sektiota minulle, kiitos!

Hei, me ollaan hengissä!

"Anna mulle tuti, jooko! Oikeesti!" -Uhmis 2,5v

Jos sitä vaikka pyyhkisi pölyt tästä vanhasta blogista ja alkaisi taas kirjoittelemaan. Miljoonasti kaikkea tapahtumaa on mahtunut tähän puoleentoista vuoteen, kun äiti on ollut laiska, eikä ole jaksanut kirjoittaa. Toki vain pikkulapsi-arkea, ei mitään mullistavaa. Paitsi tuo uusi elämä masussa, mutta siitä enemmän myöhemmin, nyt puhutaan Jakesta.

Pikkumiehen uusivuosi

Nimittäin tuo poika on sellainen moottoriturpa, ettei se ole hetkeäkään hiljaa! Paitsi unissaan. Kovasti on pojalla asiaa ja yllättävän selkeästi tuo puhuu ikäisekseen. Ei tarvitse tuntemattomienkaan paljoa kysellä, että mitenkä oli. Kyllä meidän poika kertoo. Ja tahtoo. Ja ei tahdo.
Täytyy sanoa, että kyllä on kuin peiliin katsoisi, kun tuo uhmamonsteri nostaa päätään. Mikään ei ole hyvin ja mikään ei pienen ihmisen päätä käännä, jos hän on päättänyt, että homma menee näin. Välistä sitä toivoo, että itselläänkin olisi edes hieman pidempi pinna, niin ei sinne lapsen tasolle laskeutuisi niin usein. Mutta kasvuahan tämä on itselleenkin.
Varsinkin viime päivinä, kun ulkona on ollut ihan hölmönä pakkasta ja me ollaan oltu kipeinä, niin ei olla päästy ulos ja sen kyllä pojasta huomaa. Voi terve miten voi noin pienessä ihmisessä olla virtaa! Tämä on selkeästi vaikuttanut myös päiväuniin ja yöuniin, ihme perseilyä tuo nukkumaanmeno nykyään. Jätkä möllii hiljaa ja rauhallisesti sängyssään, välistä yli kaksikin tuntia! Siinä ajassa minä olen ehtinyt simahtaa jo pariinkin otteeseen omaan sänkyyni ja yrittänyt tehdä lähtöä makkarista useaan kertaan, jolloin alkaa huuto. Uskottelen itselleni, että tämä on vain vaihe, joka menee kyllä ohi. ..saas nähdä.


Tosiaan, meikäläisen mahassa on taas elämää, enkä puhu nyt aktiivisesta suolistosta.
Viikkoja on suunnilleen 11 ja risat, ainakin varhaisultran mukaan. Eri asia on sitten, että luotetaanko siihen mitenkä tarkasti, ultraajan mittaukset nimittäin heittelivät ihan hölmönä ja itsellä ainakin on sellainen kutina, että ollaan paljon pidemmällä, kuin mitä ultra silloin näytti. No, max pari viikkoa NT-ultraan, silloinhan tuo selviää.
Tänään oli ensimmäinen neuvola, jonka piti siis olla jo aikoja sitten, mutta joku mamma komeasti unohti sen. En tiedä olenko kasvanut aikuiseksi, vai mikä tässä on, mutta tällä kertaa en edes halunnut listiä neuvolan tätsykkää missään vaiheessa! Oli ihan mukavaa jopa. Sydänäänetkin kuuluivat oikein komeasti.

Siellä pieni Papu! 

Katsellaan, missä vaiheessa kerkeän kirjoittamaan uudemman kerran. Sunnuntaina nimittäin lähdetään koko perheen ensimmäiselle yhteiselle risteilylle! Jänskättää! Jakekin vetää perässään omaa pingviini-matkalaukkuaan ja hokee, että "Mennään tiste-laiva! Joo, mennään tiste." (Tiste=Risteily) Pitäkäähän peukkuja, ettei uhmahirviö hyökkää laivalla..

Helle

"Mut eikö lämpö laihduta? Eli jos meen tonne aurinkoa palvomaan, niin mun pitäs laihtua?" 


Niin äiti kuin poikakin ovat päässeet "nauttimaan" lämmöstä. Siinä vaiheessa, kun ulkona on varjossa +27 ja tuulenvireestä ei ole tietoakaan, on hyvä pysytellä sisätiloissa, jossa tuulettimet huutavat ja makkarissa posottaa ilmastointilaite. Silti poika on onnistunut hankkimaan itselleen hikinäppyjä, niitä on selkä, niska ja naama täynnä.

Nenänäppy-Jake

Helle on myös  vaikuttanut siinä määrin, että ukkelille ei kelpaa ruoka. Edes normaalisti vaikka rekkalasteittain uppoava leipä ei maistu. Kokeiltu on tavan ruoat, hedelmä- ja marjasoseet, em. jääkaappikylmänä, viileät hedelmät mutta tulos on silti negatiivinen. Kun ei kelpaa niin ei kelpaa. Onneksi maitoa poika litkii sen minkä ehtii, ettei pääse kuivumaan.
Ruokahaluttomuuteen voi myös vaikuttaa epäilyttävästi hampaita enteilevät ikenet, nimittäin yläetuhampaiden tulevalla paikalla ien pullottaa jo lupaavasti. Saas nähdä odotellaanko näitäkin hampaita muutama kuukausi. Toivottavasti ei!

Maidosta puheenollen.
Meillä on ollut käytössä pienen ikuisuuden Nutrilonin oranssissa purkissa olevaa maitoa, mutta lo and behold! Maito pääsi kerran loppumaan ja ABC:ltä tarttui mukaan Arlan Little Baby Organic -maitoa pari putelia ja hertsilei mitenkä hyvin se uppoaa pojalle! Minulle on siis yksi ja sama onko maito luomua vai kotimaista vai mitä, niin kauan kun poika sitä juo. Ja tätähän se juo. Enää ei tarvitse pohtia että kelpaakohan maito tälläkään kertaa, koska ihan kyselemättä Jakenaattori huitoo tuota. On vissiin nannaa. Ja vanhusten kukkaro kiittää, tämä on nimittäin (ainakin lähikaupassa) halvempaa kuin Nutrilon. Hurraa ja virkattu pingviini!

Vesikin on kivaa, kun sillä saa läträtä! 

Keletanattu

"Arkkiviholliseni ruohonleikkurit ovat palanneet."

Ennen lapsen saantia vihasin ruohonleikkureita. Ikinä ei saanut nukkua rauhassa ikkuna auki pitkään, kun jo joku alkoi surruuttaaan sillä Belsebuubin keksinnöllä!
Miten voikaan ärsytys jotain masiinaa kohtaan kasvaa näin törkeisiin mittakaavoihin lapsensaannin myötä? Samaan syssyyn voin kirota roska-autot ja paikalliset HelvetinPerkeleet, eli mopoilijat.
Syy tälle sivistyssanoja tursuavalle tekstille kuorsaa Emmaljungissaan as I type. Takerrutaan sanaan kuorsaa.
Normaalisti minimies herää heti jos jossain edes tuoksahtaa kakstahti, eli mopon menovesi. Tältä kylältä kun näitä virittämättömiä vempeleitä tuskin puolta tusinaa enempää löytyy, armas lukija voinee siis kuvitella sen melun määrän, minkä kuuttakymppiä posottava mopedi katkaistulla pakoputkellaan saa aikaiseksi ja kuinka helposti siihen ääneen herää aikuinenkin, saati sitten penikka.
No, tänään kunnan ahkerin työmies päätti ajella taloyhtiön julkisilta plänteiltä nurtsit. Helevetin äänekkäällä päältäajettavalla paskarotiskolla. Jos ukkeli olisi ajanut kaikki nurmikot samaan syssyyn ja painunut sinne mihin aurinko ei paista sillä rottelollaan, olisi homma ollut vielä siedettävissä. Mutta EI. Tyyppi ajoi hetken, sammutti masiinan. Käynnisti, ajoi hetken, sammutti. Ja sama toistui useaan otteeseen. Meinasi äiti-ihminen olla aika käpynä, mutta ONNEKSI Jakenaattori jatkoi nukkumistaan. Ihmeiden aika ei siis ole ohi.

Ja ihmeistä kun alettiin puhumaan, niin lo and behold! Lapsella on hampaita! Kaksin kappalein! Äitienpäivänä kilahti ensimmäinen lusikkaan mummon luona, samalla kun äiti vietti aikaa pää vessanpöntössä. Syy posliinin halailulle ei ollut kuitenkaan krapula vaan meille rantautunut oksennustauti, joka hyppi akselilla Jake-isomummo-kummitussetä-äiti ja kaikki siltä väliltä. Ainoa, joka tartuntaa ei saanut taisi olla isomummon koira.

Hampaat 1.1. ja 1.2.

Ja lisää ihmeitä, meidän ukko ryömii! Tai no, liekö tuo nyt sitten ryömimistä kun ukko vetää itseään kaksin käsin eteenpäin pitkin ja poikin lattioita, ihansama. Liikkuu kuitenkin. Kauan sitä odotettiinkin ja nyt aina tupakalla käydessä tulee kuulosteltua että ottaako pleikkari kyytiä, vai kenties näppäimistö ja hiiri. Jostain kumman syystä tupakkitauot ovat lyhentyneet kestoltaan puoleen.

Jake ja isomummon koiruus Nuppu jakamassa maissinaksua

Mökilläkin päästiin piipahtamaan viikonlopun aikana ja Jake oli ihan ihmeissään kaikesta siitä sinisestä ja kimmeltävästä. Ihme ainetta tuo järvi. Mukana oli tottakai myös hovikuvaaja, että saatiin ikuistettua ukkelin eka mökkireissu. Ensimmäisestä ja kolmannesta kuvasta syyt siis Pia Aholaiselle!

Maailman söpöin Jake

Neuvolassakin käytiin, 8kk ja 9kk iässä. Ihme touhua tuollakin taas. Ukolle oli 7-8kk välissä tullut pituutta 4cm, niin onko se mikään ihme, jos painoa ei kerry samaan tahtiin? No ei minunkaan mielestä, mutta mittailtiin kuitenkin uudelleen 9kk iässä. Ja sillä välillä ipanaattori sairasti oksennustaudin, joten eipä se paino ollut juurikaan noussut. Onneksi tämä täti ei valittanut aiheesta.

Tämänhetkiset mitat siis:

9100g ja 75cm. 

Ainiinbytheway, meillä on tällaisia:

Kissanpentuja!

Niistä ihanuuksista lisää TÄÄLLÄ. Käykäähän kurkkimassa!

Aktiivinen puuronsyöttäjä

"Mistä näitä aktiivisia äitejä sikiää? HÄ!"

Olen laiska. Olen aina ollut. Minua ei saa millään ujutettua "aktiivinen äiti" -kategoriaan.
Me ei käydä perhekerhoissa, muskareissa, ei missään. Ja vaikka mitään etukäteen suunniteltuja hommia ei ole, tuntuu siltä, että aika ei riitä mihinkään. En ymmärrä teitä äitejä, jotka pyöritätte kotia, käytte kerhoilemassa, puistoilemassa, kävelyillä, jumpassa, yms yms yms ja silti olette elossa! Miten helvetissä te sen teette??

Olen kahtena viime päivänä joutunut pakon edessä *kävelemään*. Siis muuallekin kuin autolle ja autosta. Auton vetoakseli sanoi riksrakspoks ja apostolinkyyti kutsuu. Jumalauta että sitä osaa ämmä olla heikossa hapessa! Ihan tosi hei, kävelen 500m ja pohkeita pakottaa ja astmapiippu huutaa Gloriaa. Mummotkin painaa menemään nopeammin kuin minä ja tekisi mieli ryövätä mummoilta pari nitroa, jos minäkin jaksaisin niiden avulla. Ei terve, pakko tässä on kai alkaa liikkumaan oikeasti, ei tästä tule mitään. Mahamakkara jatkaa vaan kasvuaan ja ahteri leviää. Mitkään vaatteet ei mahdu kohta päälle ja en *halua* ostaa isompia.

Ja sitten Itse Asiaan, eli Jakeen.
Ukko on parin päivän päästä 8kk ja on olevinaan jo niiin iso poika. Huippunopeus on noin kaksi metriä minuutissa taaksepäin. Eli -2m/min. Aika hyvin! Hampaitakaan ei vielä näy. Mutta ikenet on kyllä sen näköiset, että minä hetkenä hyvänsä saattaa hampaita ilmestyä alas eteen.
Minimies on myös päättänyt, että puuro ei ole hyvää kotona. Mummojen luona puuro uppoaa mutkattomasti, toisin kuin kotipöydän ääressä. Tänä aamuna pitkällisen taistelun tulos; 2 lusikallista puuroa ja 4 lusikallista päärynäsosetta. Eilen illalla ukko yllätti itsensäkin ja söi ehkä jopa 10 lusikallista puuroa. Leipää kyllä uppoisi vaikka kuinka paljon, mutta kun sen syöminen on aika haasteellista, äiti nirhii pieniä palasia leivästä ja tyrkkää lapselle suuhun, samalla kun pöydällä on kasa palasia houkuttelemassa pinsettiotteen harjoittelua.
Puuroja on siis mätystelty seuraavia makuja: perus kaurapuuro, neljän viljan puuro, (edelliset ft. erinäiset hedelmä- ja marjasoseet) puolukkapuuro, omena-kaurapuuro ja uutuutena mustikka-päärynäpuuro.

Joten nyt kysyn teiltä, mitä helevettiä minä tuolle lapselle syötän aamulla ja illalla?!

Perspiraatio kateissa

"Äiti on vähän väsynyt." Ja kasa muita tekosyitä

Joko saa hävetä? Hyvä. Ok, nyt riitti häpeily.
Mutta oikeesti, miten voi olla niin vaikea aloittaa yksi entry? Ja sen jälkeen toinen? Missä mun perspiraatio, hä! (Joojoo, inspiraatio, tiedetäään.)
Hyvinkö sitä kerrattiin neuvolakuulumisia? Saati sitten kuvausoperaatiota.. No jos nyt sitten kertaillaan kuulumisia.

Elieli, Tammikuussa kun käytiin neuvolassa, oli minimies 5kk vanha ja mitat näyttivät suurinpiirtein tältä:
7794g ja 66,5cm. Jakenaattori näytti viiden kuukauden vanhana suurinpiirtein tältä:

Kopiraitit taas Pia Aholaiselle!

En muistaakseni ole tässä blogissa hehkuttanut miten ihanaa onkaan, kun ystävänä sattuu olemaan ihminen, jonka kädessä hyiCanon kestää ja joka saa (vaikka photoshoppaamalla) minustakin otetut kuvat näyttämään siedettäviltä. Mutta se on ihan superia! Saan vaikka joka kuukausi pikkumiehestä ihan mahtavanupeita kuvia ja itse ei tarvitse liikauttaa eväänsäkään. Tai saati ottaa omaa Nikonia hyllystä ja yrittää saada kuvia. Parhautta nti. Aholaisen kuvaussessioissa on kuitenkin se, että kuvaajalla ja kuvattavalla tuntuu olevan ihan yhtä kivaa. On kiva, kun kiva Semi-Iso Täti on kiva, Jakenkin mielestä. Tosin ylläolevan kuvan kuvaussessiossa kenelläkään ei ollut kivaa. Jakea ei naurattanut, ei sitten ollenkaan, äiskällä ja iskällä oli mielettömän kuuma ja kuvaajalla meni hermo supermahtavaan valaistukseen.

See Pia Aholainen...ögein

6kk neuvolassa ukko painoi 8256g ja oli 68,5cm pitkä. Iso mies siis jo!
Tai no, nyt vielä isompi, onhan uketsu jo 7kk! Tässä kuussa ei neuvolaa ollutkaan, seuraavan kerran neuvolantäti pääsee Jakea ihastelemaan ensi kuussa, 8kk neuvolassa. Joskos sitä tällä kertaa saisi siihen neuvolakorttiin jotain muutakin kuin että kasvaa.. Olisi kiva jos siellä edes joskus lukisi jotain siitä miten ihastuttava ja etevä ja hurrrmaava minun lapseni on neuvolan tätsykänkin mielestä. Ja siis tottakai se on, eihän neuvolassa töitä tekevä, kuolaavia räkänokkia joka päivä näkevä ihminen voi olla huomaamatta miten erityinen juuri minun lapseni on - eihän?

Tällä kertaa en tee mitään lupauksia päivitellä, tekstiä tulee kun perspiraatio päättää ilmaantua taas paikalle muussakin kuin rakennekynsimuodossa. Ai tä hä! Kynsiä vai! Hähää, selvinnee myöhemmin. (Tässä olisi melkein hymiön paikka, mutta ei, en laita!)

Voihan pakkanen!

"Hyyyyyyyyiiii, kylymä!" 

Aamulla kun herään ja lämmittelen uketsulle aamupuuroa, kurkin aina samalla lämpömittaria. Jos mittari näyttää alle -15 astetta, hymähdän tyytyväisenä, pojan saa ulos nukkumaan. Jos taas mittari näyttää hieman yli -15, mutristan huuliani, ok, pojan voi laittaa ulos, mutta paksusti pakattuna ja vaunujen päälle paksu viltti. Jos taas mittari näyttää järkyttäviä lukemia, eli melkein -20 (tai yli), ei mene poika ulos ja äitikin käy tupakalla vain pari kertaa päivässä.

Äidin taidonnäyttö pikkumiehen aamupuuron lämmityksestä.

Lottoan, etten ole ainoa vanhempi joka kiroaa kovia pakkasia, kun ei saa lasta ulos nukkumaan. Yleensähän lapset nukkuvat paremmin ulkona, näin meilläkin. Jakenaattori ottaa sisällä vain max tunnin torkkuja, kun taas ulkona voi mennä kevyesti kolme, ehkä jopa neljä tuntia. Ja kun ukko nukkuu, on ukko tyytyväinen. Kun ukko torkkuu, on ukko kiukkuinen.

Meillä jouduttin vaihtamaan vaunuista jo rattaisiin, eihän tuo ukkeli millään mahdu lämpöpussin kanssa enää vaunukoppaan, NYYH! Toki rattaatkin ovat kivan näköiset, mutta tykkäsin vaunuista enemmän.
Meillä on siis arkikäytössä Emmaljungan City Crossit, valkolakatulla rungolla ja PP/Blue -kankailla. Aina olen Emmaljungia himoinnut ja tottahan sellaiset oli pakko saada. Näissä on mahtava jousitus ja kevyetkin ne ovat. Kaupungille jos mennään (mitä harvoin tehdään), käytössä on Teutonia Funit, jotka kääntyvät kuin unelma ja mahtuvat pienestäkin rakosesta.

Minimes torkuilla Dookyn takana.

Jahas, kolmen tunnin summeri soi ja Jakenaattori pitää saada sisälle ja syömään, siltä meinaa kuulostaa rattaissa.
Myöhemmin jos saisin kerrattua neuvolakuulumiset ja viimeviikkoisesta kuvausoperaatiosta!

Imetys ja sen loppu

"Vittu. Mitä. Paskaa." 

Tässäpä aihe, josta minun on pitänyt kirjoittaa jo pitkään. Nimittäin meidän imetyskokemuksista.

Raskauden aikana ja ennen raskautta olin ajatellut, että tottahan minä imetän, jos se vain onnistuu. Alusta asti oli selviö, että pullostakin maitoa tarjotaan, vaikka se hämmentää lapsen imuotetta ja vaikka korvikkeet ovat pahasta ja minä kamalanhirveä huono äiti jos sellaista lapselleni syötän.

No, poika syntyi ja ensimmäiset tipat syötiin synnytyssalissa. Lapsi ei saanut itse hamuta rintaa kuten olin halunnut, päällepäsmäri kätilö piti huolen siitä että minun toiveillani ei ollut mitään väliä.
Osastolla sain kerran nopeasti imetysohjausta, lapsi sai imuotteen kondikseen ja minä imetin. Enempääkään imetysohjausta en olisi tarvinnut, homma toimi. Ongelmana oli se, että mieltäni ei täyttänyt se autuas tunne, miten vain minä voin ruokkia lastani, yhteenkuuluvuuden tunne lapsen syödessä jäi vain toiveeksi.
Synnärillä jo sain (ja pyytämättä) Lansinohia kipeisiin rinnanpäihin. Ja totta helvetissä ne olivat kipeät, ei sellaiseen touhuun totu hetkessä. Tämäkään ei ollut mikään yllätys, olin rintojen kipeyttä osannut odottaakin. Samaten sitä kipua osasin odottaa, kun maito pakkautui rintoihin ja koko rintavarustus oli kova kuin kivi. Poika mätysti sen minkä ehti, minä majailin sohvalla pojan, mehupurkin ja Lansinoh-tuubin kanssa. Kun poika oli saanut syötyä, rintapumppu alkoi laulaa. Sohvaan kului minun ahterini kokoinen kuoppa ja jatkuvasta istumisesta tuli peräpukama.

Kuten sanottua, homma toimi.
Mutta.
Minä en tykännyt imettää. Se oli sanalla sanottuna ihan syvältä.
Yritä nyt tällaisten riipputissien kanssa saada lapsi lähelle itseäsi, jumalauta sehän tukehtuu kun koko tissi peittää penikan naaman! Toisella kädellä sitten tissiä sivuun että ipanaattori saa happea.
Koko imetysliivit ja imetyspaidat -systeemi on helvetin hankala! Paidat eivät istu ja niiden kanssa on helvetin hankala puljata, kun lapsi tahtoo ruokaa nythetivälittömästi. Liviit eivät tue ja tällaiset hehtaarihinkit tarvitsevat sitä tukea! Toki tukeviakin liivejä saa, mutta ei minulla ole varaa törsätä monia kymmeniä euroja sellaisiin, työtön sosiaalipummi. Öisinkin pitää olla liivit (toki yöllä on hyvä kun ne ovat sellaiset röllykät), ettei koko helvetin sänky ui maidossa.
Minulla ei ole ongelmaa esitellä ryntäitäni vaikka koko maailmalle, jos tarkoituksena on saada lapselle ruokaa, mutta olisi nyt perkele se esittely edes helpompaa.

Lisäksi imetyksen lopetuspäätökseen vaikuttivat minun allergiani. Mulla on todella suppea ruokavalio muutenkin, olen allerginen mm. kaikille hedelmille paitsi ananakselle ja kaikille kypsentämättömille rehuille. Ja kypsennetyt on hyiyäk.
Jake kitisi koko imetyksen ajan mahakipujaan. Tiedä sitten, että mikä ruoka-aine oli kyseessä mikä toisen mahaan kävi, en alkanut selvittämään jättämällä alunperinkin helvetin suppeasta ruokalistastani vielä jotain pois.
Minulle on turha tulla sanomaan, miten äidinmaito on parempaa kuin korvike, koska meikäläisen ruokavaliolla kakara ei todellakaan saa puoliakaan niistä vitamiineista mitä pitäisi, toisin kuin korvikkeesta. Voi olla, että korvike edistää allergioita, mutta jos lapsi on äitiinsä tullut, niin ei niiltä voi välttyä muutenkaan.

Minä imetin kolme viikkoa ja lopetuspäätös oli helpotus. Jake kasvaa ja kukoistaa, vatsa pelaa paremmin kuin imetysaikana ja yhtäkään allergisoivaa ruoka-ainetta ei ole tullut vielä vastaan.
Tiedä sitten että miten imetys menee mahdollisen seuraavan lapsen kanssa, sen näkee aikanaan. Voihan se olla, että se onkin sitten kivaa.

Nomnom, Jake ite!

Mitenkäs armaiden lukijoiden imetyskokemukset? Joko saan sapiskaa huonona äitinä imetyksen lopettamisesta? 

Liebster!

"Oi vitsi, mun blogista tykätään!" 

Omigosh, Lydas Gravid - Raskaana -blogista oli melkein tägäillyt tämän emännyksen Liebster Blog- kirjoitukseensa, kiitos siitä, olen todella otettu! (Ja ilmeisesti hetkellisen mielenhäiriön kourissa kun aion oikeasti tehdä tämän..)

Kyseessä on Liebster-palkinto, jonka ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa. Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi tarkoittaa myös suosikkia.

Säännöt:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.

2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

3. Toivo, että ihmiset, kelle jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.

Viisi asiaa, jotka tuovat hyvää mieltä:

Jake (Aika selviö, eikö?)

Ukkonen (Vaikka se onkin välillä ihan helkkarin raivostuttava.) 

Ruoka (You should see me hungry. ..or mayybee not.)

Musiikki

Ystävät

(Interesting fact: Hyvä musiikki saa minut joskus itkemään.)

Viisi asiaa, joita tarvitset päivittäin:

No se ruoka..

Hellyys ja huomio

Puhelin

Battery (Ilmankin toki pärjää, mutta kaikki pääsee helpommalla kun mamma saa energiansa, kun kahvikaan ei kelpaa)

Tupakka (ditto.)

(Interesting fact: Olen tekstiviesti- ja fb-addikti)

Viisi kirjaa, joita suosittelet muille:

Laila Hietamiehen Sonja-sarja

Sophie Kinsellan Shopaholic-sarja (josta muuten tulee uusi kirja tänä vuonna, jjjeee!)

Anya Seton - Katherine

Anna-Leena Härkönen - Ei Kiitos (ja oikeastaan koko muukin tuotanto..)

Tolstoi - Anna Karenina

(Interesting fact: Minun mielestäni Twilight-KIRJAsarja on ihan mahti. Ihan vaan sen takia kun sitä voi lukea aivot niiin narikassa. Vaikka teksti on köykäistä ja juoni armotonta teinihömppää. Mutta ei sitä kenellekään voi suositella. Niin ja tykkään lukea englanniksi kaiken.)

Viisi kaikkien aikojen suosikkilaulajaa/-yhtyettä:

Abba

Scooter (Vanha tuotanto!)

Metallica

Erin

Mariska

(Musiikkimakuni on LAAJA. Tässä ensimmäiset mieleen tulleet.)

(Interesting fact: Kuuntelin Eriniä ihan mielettömästi kun alettiin Ukkosen kanssa pyörimään. Ja vuotta myöhemmin kun ponnistin Jakea maailmaan, tajusin kesken ponnistuksen että radiossa soi Erinin Vanha Sydän. )

Viisi lempiruokaasi:

Ranskalaiset ja hampuusit  (shocker!)

Kaalilaatikko

Pulimössö

Stroganoff

Uunilenkki (luulisi että Jakea odottaessa olisi tullut immuuniksi lenkin houkutuksille..)

(Interesting fact: en oikeastaan tykkää pizzasta. Jos tilaan pizzan, tilaan sen ilman juustoa.)

Viisi paikkaa, joissa haluaisit käydä:

Englanti/Irlanti

Japani

USA/Route 66/Hawaii

Venäjä

Roadtrip ympäri Suomen!

(Interesting fact: Jotkut haaveilee ulkomaanmatkasta. Minä olisin intopiukeana jo Turun-matkastakin.)

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:

Ailahtelevainen

Empaattinen

Äänekäs

Ihana

Kamala

(Interesting fact: Tällä hetkellä olen nälkäinen ja jos en kohta saa ruokaa, niin kärttyinen!)

Viisi asiaa, joista unelmoit:

Parannuskeino allergioihin! Ja sen myötä..

Oma pientila

Lisää elukoita (Koira/koiria, pupuja, kanoja, lampaita ja poni. Mutta ei yhtään kukkoa, koska niiltä vääntyisi niskat jo samana päivänä.)

Lisää lapsia (ainakin kaksi!)

Bed and Breakfast-mesta (koska tottakai kaikki haluaisi sitten tulla meille yöksi ja aamupalalle!)

(Interesting fact: Olen siis algeerinen melkein kaikille elukoille. Silti niitä pitäisi olla.) 

Viisi elämänohjetta, jotka haluat jakaa kaikkien kanssa:

Kaikkeen tottuu, paitsi jääpuikkoon perseessä ja sekin sulaa pois.

Et ehkä ole mikään ruusu, mutta kukkii ne perunatkin.

Opi huomaamaan elämän pienet kivat asiat. Lisäkilojen mukana tissitkin kasvaa!

(Interesting fact: En keksi enempää.)

Tägääminen sitten onkin jo vaikeampaa.. Melkein kaikki blogit, joita luen, ovat jo oman Liebsterinsä saaneet.

Joten olen ah-niin-ihana ja tägään Jaken tyttöystävästä kertovan blogin, Tämmöiset Tytöt! Mmirka, ole hyvä. 

Ja jollen ihan väärin kurkkinut, niin Paukkuliinilla ei vielä Liebsteriä ole. Paukkuliinin edesottamuksia pystyy seuraamaan HupsisHupsis -blogissa.
Näiden kahden mahtiblogin lisäksi on ihan pakko tägäillä Lisa Love Ketustelua-blogista. En tiedä, onko sielläpäin jo liebsteriä (todennäköisesti on), mutta pakko kun pakko, kun kerran tykkään niin hirmuisesti! 

Jos vaikka iltasella saisin aikaiseksi ihan oikeaa päivitystä sitten. Kunhan muistaisin mistä minun piti kirjoittaa..

Ja niin! Laittakaa tulemaan postaustoiveita! Jos joku asia näinkin hurjassa elämässä kinostaa, niin mielelläni siitä lätisen. 

Näin meillä, entäs teillä?

"Uusi vuosi, uudet kujeet.."

Kun kaikki muutkin tekevät hienoja lupauksia, niin jos minäkin!
..tosin tämä lupaus tuskin tulee pitämään viikkoa pidempään, mutta parempi sekin kuin ei mitään, eikösjuu?

Tarkoitus olisi ottaa itseä taas vaihteeksi niskasta kiinni tämän blogin suhteen. Lapsi kasvaa ja minulla on tärkeitä tapahtumia ja päivämääriä ylhäällä vain facebookissa. Vauvakirjojakin roikkuu hyllyssä kaksi, joista toista on täytetty hieman. Melkein hävettää.
Puhumattakaan siitä, miten kiva on kun ihmiset käyvät kommentoimassa minun jorinoihini, on hienoa kun joku jaksaa lueskella näitä lätinöitä. Kiitos siitä.

Jospa aloittaisin listaamalla, että mitä Jake jo osaa ja milloin nämä taidot on saavutettu. Samalla voi hyvin kerrata viime vuoden loppua, että mitä meille ja lapselle on tapahtunut. (koska ajanlaskuhan toki alkoi siitä kun ipanaattori syntyi.) Eli ei muuta kuin facebook laulamaan!
Pahoittelut muuten järkyttävän huonosta kuvanlaadusta seuraavissa kuvissa, syytetään Lumiaa ja Samsungia, jookoskookos. Kuvaajassa ei ole ikinä vikaa.

Syyskuu 2012
21. päivä oli minun ja Ukkosen 1v-vuosipäivä. Ja samana päivänä minimies täytti yhden kuukauden.
30. päivä Potusta tuli Jake.

Lokakuu 2012
4. päivä Jake höpötteli enimmäistä kertaa kunnolla. Pienestä ukosta lähti niin armotonta kalkatusta, että ei tosikaan.
13. päivä oli ipanaattorin ensimmäinen kaninäyttely. Pieksämäellä käytiin näyttelemässä ja A-setä meinasi viedä pienen nallepukuun sonnustautuneen ukkelin mukanaan Tampereelle.
29. päivä on kirjattu naamakirjaan, että poika on alkanut naureskelemaan.

Marraskuu 2012
11. päivä, isänpäivänä meillä aloitettiin kiinteiden maistelu.
13. päivän aamukeskustelut on kirjattu ylös. Julkaisen tämän ihan vin siksi kun on niin suloinen muisto: "Luettelin pikkumiehelle Star Wars -hahmoja ja hullut naurut saivat Obi-Wan Kenobi, Luke Skywalker ja General Grievous. Hieno padawan. ♥"
23. päivä äidin viiden vuoden odotus palkittiin ja äiti-ihminen pääsi Tomi Metsäkedon joulukonserttiin.

Joulukuu 2012
1. päivä heräsin taas tajuamaan, että minulla ei ole *taaskaan* joulukalenteria ja teen vakaan päätöksen, että ensi vuonna meillä on Kunnon Joulu.
..nimittäin koko joulukuu meni ihan ohi. Joulu ja kaikki. Minä, the ultimaalinen Joulufriikki en ollut innoissani.
Tästäkö se aikuiseksi kasvaminen alkoi? Kyllä on karvasta.

Tammikuu 2013
6. päivä minimies tajusi, että selältään voi kääntyä mahalleen!
8. päivä opittiin kääntymään myös mahaltaan selälleen ja jopa ihan hallitusti, ilman pään kolahtamisia.
Yyyyh, mulla ei ole kohta enää vauvaa!
Ylhäällä ei ole, että kauanko Jake on yrittänyt päästä istumaan, puoli-istuvassa asennossa ei ole hyvä, ei sitten ollenkaan. Ainakin joulukuun puolestavälistä tätä on jatkunut.

Listaan vielä Jaken kasvun vuodelta 2012.

Syntymämitat (21.8.) 51cm 3710g
Hieman yli 1kk (4.10.) 57cm 5184g
2kk 59,5cm 5652g
3kk 62,5cm 6418g
4kk 65cm 7170g

Minun taloudessani painotetaan, että neuvolan ja lastenruokavalmistajien suositusikärajat ovat vain ja ainoastaan suosituksia. Tämän takia meillä on mätystelty soseita siitä asti kun poika oli 3,5kk. Nyt, 4,5kk ikäisenä meillä aloiteltiin puurojen maistelut aamuisin ja iltaisin. Liharuokiakin maisteltiin mutta minimies ei tuntunut oikein tykkäävän, joten jääkööt myöhemmäksi. Ja niin kauan kun ukkelin masu pysyy yhtä hyväkuntoisena, samaa linjaa jatketaan. Suurinpiirtein tältä näyttää meidän päivän syömiset (siis Jaken, ei äidin. Äidin syömisiä ei listailla.[Vaikka ehkä syytä olisi.])

Aamulla vajaa puoli tetraa puuroa ja niin paljon maitoa kuin ukolle saa ujutettua.
Ensimmäisten päikkäreiden jälkeen, n. klo 12-13 vajaa purkki-purkki ei-makeaa sosetta (peruna-porkkanaa, kasviksia tms.) Ja taas maitoa niin paljon kuin napa vetää. (eli hyvällä tuurilla n. 100ml)
Toisten päikkäreiden jälkeen puolisen purkkia ei-makeaa ja jälkiruoaksi makeaa sosetta. Ja taas ujutellaan maitoa alas.
Iltasella, eli 7-8 maissa taas puuroa ja maitoa.
Yöllä Jake huitoo kyselemättä 1-2 kertaa 200ml maitoa.

Puuuuuuroa!

Iltaitkut meillä on jääneet onneksi jo pois ja herra simahtaa siinä 8-9 aikoja ihan nätisti. Muutamaan otteeseen saattaa ehkä joutua asentamaan tutinakin tunnetun äänenvaimentimen uudelleen, mutta esim. viime yönä yösyötöstä aamuheräämiseen Jake tuhisi sängyssään nätisti ilman tutia ja hyvä niin. Tämä äiti inhoaa ylimääräistä tutin lussutusta.

Ja lopuksi vielä todiste siitä, miten meidän Jake ihan oikeasti kääntyilee jo! ..kohta se painelee pitkin kyliä potkimassa mummoja..

Synnytyskertomus - vihdoin!

"Tämä äitihän on kuin vanha tekijä! Tämä äiti kyllä tietää mitä haluaa ja miten synnytetään." 

21.8. Lähdettiin aamusella kohti Kuopiota, toiseen yliaikaiskontrolliin. Tai niinhän minä luulin. Sinne lähdettiin käynnistämään synnytys ja tekemään vauva!
En tähän hätään muista, että moneltako sinne lähdettiin, mutta joskus kymmenen maita makoilin sängyllä ronkittavana. Kätilö kysyi, että jäädäänkö samantien osastolle, mutta maha ennen kaikkea. Joten ilmoitin, että me käydään syömässä ensin ja kaupungilla pyörimässä, tullaan takaisin sitten päivävuorolaisten kiusaksi.

Käytiin mätystelemässä Viimeinen Ehtoollinen, eli Big Mac-ateriat ja sitten lähdettiin ihastelemaan kaunista Kuopiota. Mentiin Saaristokaupunkiin ja räpsittiin kuvia. Oltiin kadun varressa kuvaamassa ja joku perussavolaene ukkeli ajoi munamankelillaan siitä ohi ja huikkasi, että "Suapiko tulla kuvvaan!" Hiieman jos meinasi naurattaa.

Tätä mieltä mamma on sairaalavaatteista!

No, sitten kirjauduttiin osastolle, meille määräyti mielettömän ihana kätilö, sellainen rempseä, mutta toisaalta rauhallinen, mukava ihminen, Mimmi. Tämä täti antoi minulle täysin vapaat kädet sen suhteen mitä haluan tehdä ja kun sanelin että mitä olin ajatellut, totesi hän, että minua ei ilmeisesti tarvitse pahemmin ohjailla, joten kutsukaa jos hätä tulee. Tämä tapahtui siis papereiden mukaan klo 14.15.
Tuntia myöhemmin puhkaistiin kalvot, aikamoisen hakemisen jälkeen. Oli hassu tunne, kun maha ei ollut enää ihan niin pinkeä.

Siellä oli kaikki valmiina!

Puoli seitsemältä minulle lätkäistiin oksitosiinitippa ja 10min myöhemmin halusin jo epiduraalin. Sitä aikaisemmin olin hönkäillyt ilokaasua, joka vei hassusti kuulon minulta. Kun otin henkoset, kuulin ainoastaan radion ja pojan sykkeet. Olo oli typerä ja räkättelin siinä sängyllä sitten itsekseni. Harmikseni en kuitenkaan sanonut mitään typerää, hekotin vaan.
Papereissa ei lue, että kuinka paljon olin missäkin vaiheessa auki, mutta nopeasti ne aukenivat! Pelkkä epiduraali ei riittänyt, höngin silti sitä helkkarin kaasua.

Oli vissiin kivaa.

Kymmeneltä meillä vaihtui kätilöt ja voi perseen perse minkä lykkäsivät! Paikalle marrsi kaksi kätilöä, joista toinen vasta opiskelija. Suunnattoman raivostuttava tättähäärä. Sillä hetkellä, kun se neiti marssi sisään, minulta katosi kaikki päätäntävalta synnytyksen kulusta. En saanut itse päättää missä asennossa ponnistan, en miten pidän jalkojani. En perkele saanut edes pitää kädessäni sitä ilokaasumaskia, jota olin purrut koeponnistuksia tehdessä. ARGH! Oli todella, todella lähellä, etten potkaissut sitä kätilöä nurin, kun jalkani siirrettiin molempien kätilöiden lantioille, että saisin siitä tukea ponnistamiseen.

No, oli miten oli, ponnistusvaihe kesti 21min ja maailman ihanin Pottu oli maailmassa. Ensimmäisenä, kun näin lapsen, parahdin Ukkoselle, että "Se on ihan sun näkönen!". Jjep, pikku-ukko oli syntyessään ihan kuin ilmetty isänsä. Mitä nyt nenä oli vähän lytyssä.

Ylpeä isi

Saatiin onnittelusyöminkejä ja minä tyytyväisenä mätystin kaikki suolakurkut ja meetvurstit lautaselta, ahh, ihanaa suolaa!

Huomatkaa vaaleansiniset varpaankynnet! 

Sitten oli tarkoitus lähteä suihkuun.Ihan melkein onnistui. ..not. Pääsin istumaan, jalat maahan ja samantien alkoi heittää niin helkkaristi, että ei mitään jakoja liikkua mihinkään. Joten en päässyt kävelemään osastollekaan, vaan minut kärrättiin sängyssä.

Pikkumiehelläkin oli tylsää osastolla.

Osastollaoloaika oli ihan syvältä. Ahteriin koski, viereisen pedin pikkutyttö kuulosti ihan teepannulta itkiessään ja yllättäen itki silloin, kun Pottu oli hiljaa ja minä yritin saada unta. Yhteensä koko osastollaoloaikana (2vrk) sain unta ehkä reippaat 5h. Joista 3 siten, että vein pojan yökölle hoitoon ja sain vaihdossa korvatulpat.
Kun sitten suunnattomasti virkistyneenä kävin lapseni hakemassa takaisin, ilmoittaa hoitsu, että hän oli aivan helisemässä lapseni kanssa, kun poika vaan huutaa ja korvike ei kelpaa! ...JUMALAUTA! Minä oon just synnyttänyt, en ole nukkunut sen jälkeen (enkä hyvin sitä ennenkään) ja sinä kehtaat valittaa siitä, että minä haluan pari tuntia unta!

Yhteistä laatuaikaa jo vuodesta -12!

No, loppu hyvin, kaikki hyvin. Päästiin päivää aikaisemmin kotiin kuin normaalisti, koska vauvalla oli kaikki hyvin ja minulla myös. Tai no, jos siellä olisi mitattu minun hemoglobiini, en todellakaan olisi päässyt kotiin.. Minulla oli hurja anemia, vaikka verta menetin vain 600ml. Mutta onneksi ei mitattu, koska pää ei olisi kestänyt enää yhtään ylimääräistä siellä.

Ihan liian iso kaukalo noin pienelle miehelle.

Kotona meitä odotti äitini ja Roni-kummitus, jotka ihanina olivat kuuranneet koko kämpän lattiasta kattoon. Oli mahtavaa päästä puhtaaseen kotiin ja NUKKUMAAN.

Ihana Ipana, Roni-kummituksen Böö-paita ja Prinsessa Sissi Kermaperse

Ensi kerralla...
En todellakaan aio kuunnella yhtään kätilöä vaan teen niinkuin minusta tuntuu hyvältä, jos hätää ei ole.
Aion vaatia, että sen napanuoran annetaan olla rauhassa pidempään.
Alan ottamaan sitä lisärautaa jo ennen laskettua aikaa, vaikka hb olisikin kuoseissa.
Otan omat korvatulpat mukaan.

Joko mennään uudestaan, tää olis ihan redi!