Aktiivinen puuronsyöttäjä

"Mistä näitä aktiivisia äitejä sikiää? HÄ!"

Olen laiska. Olen aina ollut. Minua ei saa millään ujutettua "aktiivinen äiti" -kategoriaan.
Me ei käydä perhekerhoissa, muskareissa, ei missään. Ja vaikka mitään etukäteen suunniteltuja hommia ei ole, tuntuu siltä, että aika ei riitä mihinkään. En ymmärrä teitä äitejä, jotka pyöritätte kotia, käytte kerhoilemassa, puistoilemassa, kävelyillä, jumpassa, yms yms yms ja silti olette elossa! Miten helvetissä te sen teette??

Olen kahtena viime päivänä joutunut pakon edessä *kävelemään*. Siis muuallekin kuin autolle ja autosta. Auton vetoakseli sanoi riksrakspoks ja apostolinkyyti kutsuu. Jumalauta että sitä osaa ämmä olla heikossa hapessa! Ihan tosi hei, kävelen 500m ja pohkeita pakottaa ja astmapiippu huutaa Gloriaa. Mummotkin painaa menemään nopeammin kuin minä ja tekisi mieli ryövätä mummoilta pari nitroa, jos minäkin jaksaisin niiden avulla. Ei terve, pakko tässä on kai alkaa liikkumaan oikeasti, ei tästä tule mitään. Mahamakkara jatkaa vaan kasvuaan ja ahteri leviää. Mitkään vaatteet ei mahdu kohta päälle ja en *halua* ostaa isompia.

Ja sitten Itse Asiaan, eli Jakeen.
Ukko on parin päivän päästä 8kk ja on olevinaan jo niiin iso poika. Huippunopeus on noin kaksi metriä minuutissa taaksepäin. Eli -2m/min. Aika hyvin! Hampaitakaan ei vielä näy. Mutta ikenet on kyllä sen näköiset, että minä hetkenä hyvänsä saattaa hampaita ilmestyä alas eteen.
Minimies on myös päättänyt, että puuro ei ole hyvää kotona. Mummojen luona puuro uppoaa mutkattomasti, toisin kuin kotipöydän ääressä. Tänä aamuna pitkällisen taistelun tulos; 2 lusikallista puuroa ja 4 lusikallista päärynäsosetta. Eilen illalla ukko yllätti itsensäkin ja söi ehkä jopa 10 lusikallista puuroa. Leipää kyllä uppoisi vaikka kuinka paljon, mutta kun sen syöminen on aika haasteellista, äiti nirhii pieniä palasia leivästä ja tyrkkää lapselle suuhun, samalla kun pöydällä on kasa palasia houkuttelemassa pinsettiotteen harjoittelua.
Puuroja on siis mätystelty seuraavia makuja: perus kaurapuuro, neljän viljan puuro, (edelliset ft. erinäiset hedelmä- ja marjasoseet) puolukkapuuro, omena-kaurapuuro ja uutuutena mustikka-päärynäpuuro.

Joten nyt kysyn teiltä, mitä helevettiä minä tuolle lapselle syötän aamulla ja illalla?!

Perspiraatio kateissa

"Äiti on vähän väsynyt." Ja kasa muita tekosyitä

Joko saa hävetä? Hyvä. Ok, nyt riitti häpeily.
Mutta oikeesti, miten voi olla niin vaikea aloittaa yksi entry? Ja sen jälkeen toinen? Missä mun perspiraatio, hä! (Joojoo, inspiraatio, tiedetäään.)
Hyvinkö sitä kerrattiin neuvolakuulumisia? Saati sitten kuvausoperaatiota.. No jos nyt sitten kertaillaan kuulumisia.

Elieli, Tammikuussa kun käytiin neuvolassa, oli minimies 5kk vanha ja mitat näyttivät suurinpiirtein tältä:
7794g ja 66,5cm. Jakenaattori näytti viiden kuukauden vanhana suurinpiirtein tältä:

Kopiraitit taas Pia Aholaiselle!

En muistaakseni ole tässä blogissa hehkuttanut miten ihanaa onkaan, kun ystävänä sattuu olemaan ihminen, jonka kädessä hyiCanon kestää ja joka saa (vaikka photoshoppaamalla) minustakin otetut kuvat näyttämään siedettäviltä. Mutta se on ihan superia! Saan vaikka joka kuukausi pikkumiehestä ihan mahtavanupeita kuvia ja itse ei tarvitse liikauttaa eväänsäkään. Tai saati ottaa omaa Nikonia hyllystä ja yrittää saada kuvia. Parhautta nti. Aholaisen kuvaussessioissa on kuitenkin se, että kuvaajalla ja kuvattavalla tuntuu olevan ihan yhtä kivaa. On kiva, kun kiva Semi-Iso Täti on kiva, Jakenkin mielestä. Tosin ylläolevan kuvan kuvaussessiossa kenelläkään ei ollut kivaa. Jakea ei naurattanut, ei sitten ollenkaan, äiskällä ja iskällä oli mielettömän kuuma ja kuvaajalla meni hermo supermahtavaan valaistukseen.

See Pia Aholainen...ögein

6kk neuvolassa ukko painoi 8256g ja oli 68,5cm pitkä. Iso mies siis jo!
Tai no, nyt vielä isompi, onhan uketsu jo 7kk! Tässä kuussa ei neuvolaa ollutkaan, seuraavan kerran neuvolantäti pääsee Jakea ihastelemaan ensi kuussa, 8kk neuvolassa. Joskos sitä tällä kertaa saisi siihen neuvolakorttiin jotain muutakin kuin että kasvaa.. Olisi kiva jos siellä edes joskus lukisi jotain siitä miten ihastuttava ja etevä ja hurrrmaava minun lapseni on neuvolan tätsykänkin mielestä. Ja siis tottakai se on, eihän neuvolassa töitä tekevä, kuolaavia räkänokkia joka päivä näkevä ihminen voi olla huomaamatta miten erityinen juuri minun lapseni on - eihän?

Tällä kertaa en tee mitään lupauksia päivitellä, tekstiä tulee kun perspiraatio päättää ilmaantua taas paikalle muussakin kuin rakennekynsimuodossa. Ai tä hä! Kynsiä vai! Hähää, selvinnee myöhemmin. (Tässä olisi melkein hymiön paikka, mutta ei, en laita!)

Voihan pakkanen!

"Hyyyyyyyyiiii, kylymä!" 

Aamulla kun herään ja lämmittelen uketsulle aamupuuroa, kurkin aina samalla lämpömittaria. Jos mittari näyttää alle -15 astetta, hymähdän tyytyväisenä, pojan saa ulos nukkumaan. Jos taas mittari näyttää hieman yli -15, mutristan huuliani, ok, pojan voi laittaa ulos, mutta paksusti pakattuna ja vaunujen päälle paksu viltti. Jos taas mittari näyttää järkyttäviä lukemia, eli melkein -20 (tai yli), ei mene poika ulos ja äitikin käy tupakalla vain pari kertaa päivässä.

Äidin taidonnäyttö pikkumiehen aamupuuron lämmityksestä.

Lottoan, etten ole ainoa vanhempi joka kiroaa kovia pakkasia, kun ei saa lasta ulos nukkumaan. Yleensähän lapset nukkuvat paremmin ulkona, näin meilläkin. Jakenaattori ottaa sisällä vain max tunnin torkkuja, kun taas ulkona voi mennä kevyesti kolme, ehkä jopa neljä tuntia. Ja kun ukko nukkuu, on ukko tyytyväinen. Kun ukko torkkuu, on ukko kiukkuinen.

Meillä jouduttin vaihtamaan vaunuista jo rattaisiin, eihän tuo ukkeli millään mahdu lämpöpussin kanssa enää vaunukoppaan, NYYH! Toki rattaatkin ovat kivan näköiset, mutta tykkäsin vaunuista enemmän.
Meillä on siis arkikäytössä Emmaljungan City Crossit, valkolakatulla rungolla ja PP/Blue -kankailla. Aina olen Emmaljungia himoinnut ja tottahan sellaiset oli pakko saada. Näissä on mahtava jousitus ja kevyetkin ne ovat. Kaupungille jos mennään (mitä harvoin tehdään), käytössä on Teutonia Funit, jotka kääntyvät kuin unelma ja mahtuvat pienestäkin rakosesta.

Minimes torkuilla Dookyn takana.

Jahas, kolmen tunnin summeri soi ja Jakenaattori pitää saada sisälle ja syömään, siltä meinaa kuulostaa rattaissa.
Myöhemmin jos saisin kerrattua neuvolakuulumiset ja viimeviikkoisesta kuvausoperaatiosta!

Imetys ja sen loppu

"Vittu. Mitä. Paskaa." 

Tässäpä aihe, josta minun on pitänyt kirjoittaa jo pitkään. Nimittäin meidän imetyskokemuksista.

Raskauden aikana ja ennen raskautta olin ajatellut, että tottahan minä imetän, jos se vain onnistuu. Alusta asti oli selviö, että pullostakin maitoa tarjotaan, vaikka se hämmentää lapsen imuotetta ja vaikka korvikkeet ovat pahasta ja minä kamalanhirveä huono äiti jos sellaista lapselleni syötän.

No, poika syntyi ja ensimmäiset tipat syötiin synnytyssalissa. Lapsi ei saanut itse hamuta rintaa kuten olin halunnut, päällepäsmäri kätilö piti huolen siitä että minun toiveillani ei ollut mitään väliä.
Osastolla sain kerran nopeasti imetysohjausta, lapsi sai imuotteen kondikseen ja minä imetin. Enempääkään imetysohjausta en olisi tarvinnut, homma toimi. Ongelmana oli se, että mieltäni ei täyttänyt se autuas tunne, miten vain minä voin ruokkia lastani, yhteenkuuluvuuden tunne lapsen syödessä jäi vain toiveeksi.
Synnärillä jo sain (ja pyytämättä) Lansinohia kipeisiin rinnanpäihin. Ja totta helvetissä ne olivat kipeät, ei sellaiseen touhuun totu hetkessä. Tämäkään ei ollut mikään yllätys, olin rintojen kipeyttä osannut odottaakin. Samaten sitä kipua osasin odottaa, kun maito pakkautui rintoihin ja koko rintavarustus oli kova kuin kivi. Poika mätysti sen minkä ehti, minä majailin sohvalla pojan, mehupurkin ja Lansinoh-tuubin kanssa. Kun poika oli saanut syötyä, rintapumppu alkoi laulaa. Sohvaan kului minun ahterini kokoinen kuoppa ja jatkuvasta istumisesta tuli peräpukama.

Kuten sanottua, homma toimi.
Mutta.
Minä en tykännyt imettää. Se oli sanalla sanottuna ihan syvältä.
Yritä nyt tällaisten riipputissien kanssa saada lapsi lähelle itseäsi, jumalauta sehän tukehtuu kun koko tissi peittää penikan naaman! Toisella kädellä sitten tissiä sivuun että ipanaattori saa happea.
Koko imetysliivit ja imetyspaidat -systeemi on helvetin hankala! Paidat eivät istu ja niiden kanssa on helvetin hankala puljata, kun lapsi tahtoo ruokaa nythetivälittömästi. Liviit eivät tue ja tällaiset hehtaarihinkit tarvitsevat sitä tukea! Toki tukeviakin liivejä saa, mutta ei minulla ole varaa törsätä monia kymmeniä euroja sellaisiin, työtön sosiaalipummi. Öisinkin pitää olla liivit (toki yöllä on hyvä kun ne ovat sellaiset röllykät), ettei koko helvetin sänky ui maidossa.
Minulla ei ole ongelmaa esitellä ryntäitäni vaikka koko maailmalle, jos tarkoituksena on saada lapselle ruokaa, mutta olisi nyt perkele se esittely edes helpompaa.

Lisäksi imetyksen lopetuspäätökseen vaikuttivat minun allergiani. Mulla on todella suppea ruokavalio muutenkin, olen allerginen mm. kaikille hedelmille paitsi ananakselle ja kaikille kypsentämättömille rehuille. Ja kypsennetyt on hyiyäk.
Jake kitisi koko imetyksen ajan mahakipujaan. Tiedä sitten, että mikä ruoka-aine oli kyseessä mikä toisen mahaan kävi, en alkanut selvittämään jättämällä alunperinkin helvetin suppeasta ruokalistastani vielä jotain pois.
Minulle on turha tulla sanomaan, miten äidinmaito on parempaa kuin korvike, koska meikäläisen ruokavaliolla kakara ei todellakaan saa puoliakaan niistä vitamiineista mitä pitäisi, toisin kuin korvikkeesta. Voi olla, että korvike edistää allergioita, mutta jos lapsi on äitiinsä tullut, niin ei niiltä voi välttyä muutenkaan.

Minä imetin kolme viikkoa ja lopetuspäätös oli helpotus. Jake kasvaa ja kukoistaa, vatsa pelaa paremmin kuin imetysaikana ja yhtäkään allergisoivaa ruoka-ainetta ei ole tullut vielä vastaan.
Tiedä sitten että miten imetys menee mahdollisen seuraavan lapsen kanssa, sen näkee aikanaan. Voihan se olla, että se onkin sitten kivaa.

Nomnom, Jake ite!

Mitenkäs armaiden lukijoiden imetyskokemukset? Joko saan sapiskaa huonona äitinä imetyksen lopettamisesta? 

Liebster!

"Oi vitsi, mun blogista tykätään!" 

Omigosh, Lydas Gravid - Raskaana -blogista oli melkein tägäillyt tämän emännyksen Liebster Blog- kirjoitukseensa, kiitos siitä, olen todella otettu! (Ja ilmeisesti hetkellisen mielenhäiriön kourissa kun aion oikeasti tehdä tämän..)

Kyseessä on Liebster-palkinto, jonka ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa. Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi tarkoittaa myös suosikkia.

Säännöt:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.

2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

3. Toivo, että ihmiset, kelle jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.

Viisi asiaa, jotka tuovat hyvää mieltä:

Jake (Aika selviö, eikö?)

Ukkonen (Vaikka se onkin välillä ihan helkkarin raivostuttava.) 

Ruoka (You should see me hungry. ..or mayybee not.)

Musiikki

Ystävät

(Interesting fact: Hyvä musiikki saa minut joskus itkemään.)

Viisi asiaa, joita tarvitset päivittäin:

No se ruoka..

Hellyys ja huomio

Puhelin

Battery (Ilmankin toki pärjää, mutta kaikki pääsee helpommalla kun mamma saa energiansa, kun kahvikaan ei kelpaa)

Tupakka (ditto.)

(Interesting fact: Olen tekstiviesti- ja fb-addikti)

Viisi kirjaa, joita suosittelet muille:

Laila Hietamiehen Sonja-sarja

Sophie Kinsellan Shopaholic-sarja (josta muuten tulee uusi kirja tänä vuonna, jjjeee!)

Anya Seton - Katherine

Anna-Leena Härkönen - Ei Kiitos (ja oikeastaan koko muukin tuotanto..)

Tolstoi - Anna Karenina

(Interesting fact: Minun mielestäni Twilight-KIRJAsarja on ihan mahti. Ihan vaan sen takia kun sitä voi lukea aivot niiin narikassa. Vaikka teksti on köykäistä ja juoni armotonta teinihömppää. Mutta ei sitä kenellekään voi suositella. Niin ja tykkään lukea englanniksi kaiken.)

Viisi kaikkien aikojen suosikkilaulajaa/-yhtyettä:

Abba

Scooter (Vanha tuotanto!)

Metallica

Erin

Mariska

(Musiikkimakuni on LAAJA. Tässä ensimmäiset mieleen tulleet.)

(Interesting fact: Kuuntelin Eriniä ihan mielettömästi kun alettiin Ukkosen kanssa pyörimään. Ja vuotta myöhemmin kun ponnistin Jakea maailmaan, tajusin kesken ponnistuksen että radiossa soi Erinin Vanha Sydän. )

Viisi lempiruokaasi:

Ranskalaiset ja hampuusit  (shocker!)

Kaalilaatikko

Pulimössö

Stroganoff

Uunilenkki (luulisi että Jakea odottaessa olisi tullut immuuniksi lenkin houkutuksille..)

(Interesting fact: en oikeastaan tykkää pizzasta. Jos tilaan pizzan, tilaan sen ilman juustoa.)

Viisi paikkaa, joissa haluaisit käydä:

Englanti/Irlanti

Japani

USA/Route 66/Hawaii

Venäjä

Roadtrip ympäri Suomen!

(Interesting fact: Jotkut haaveilee ulkomaanmatkasta. Minä olisin intopiukeana jo Turun-matkastakin.)

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:

Ailahtelevainen

Empaattinen

Äänekäs

Ihana

Kamala

(Interesting fact: Tällä hetkellä olen nälkäinen ja jos en kohta saa ruokaa, niin kärttyinen!)

Viisi asiaa, joista unelmoit:

Parannuskeino allergioihin! Ja sen myötä..

Oma pientila

Lisää elukoita (Koira/koiria, pupuja, kanoja, lampaita ja poni. Mutta ei yhtään kukkoa, koska niiltä vääntyisi niskat jo samana päivänä.)

Lisää lapsia (ainakin kaksi!)

Bed and Breakfast-mesta (koska tottakai kaikki haluaisi sitten tulla meille yöksi ja aamupalalle!)

(Interesting fact: Olen siis algeerinen melkein kaikille elukoille. Silti niitä pitäisi olla.) 

Viisi elämänohjetta, jotka haluat jakaa kaikkien kanssa:

Kaikkeen tottuu, paitsi jääpuikkoon perseessä ja sekin sulaa pois.

Et ehkä ole mikään ruusu, mutta kukkii ne perunatkin.

Opi huomaamaan elämän pienet kivat asiat. Lisäkilojen mukana tissitkin kasvaa!

(Interesting fact: En keksi enempää.)

Tägääminen sitten onkin jo vaikeampaa.. Melkein kaikki blogit, joita luen, ovat jo oman Liebsterinsä saaneet.

Joten olen ah-niin-ihana ja tägään Jaken tyttöystävästä kertovan blogin, Tämmöiset Tytöt! Mmirka, ole hyvä. 

Ja jollen ihan väärin kurkkinut, niin Paukkuliinilla ei vielä Liebsteriä ole. Paukkuliinin edesottamuksia pystyy seuraamaan HupsisHupsis -blogissa.
Näiden kahden mahtiblogin lisäksi on ihan pakko tägäillä Lisa Love Ketustelua-blogista. En tiedä, onko sielläpäin jo liebsteriä (todennäköisesti on), mutta pakko kun pakko, kun kerran tykkään niin hirmuisesti! 

Jos vaikka iltasella saisin aikaiseksi ihan oikeaa päivitystä sitten. Kunhan muistaisin mistä minun piti kirjoittaa..

Ja niin! Laittakaa tulemaan postaustoiveita! Jos joku asia näinkin hurjassa elämässä kinostaa, niin mielelläni siitä lätisen. 

Näin meillä, entäs teillä?

"Uusi vuosi, uudet kujeet.."

Kun kaikki muutkin tekevät hienoja lupauksia, niin jos minäkin!
..tosin tämä lupaus tuskin tulee pitämään viikkoa pidempään, mutta parempi sekin kuin ei mitään, eikösjuu?

Tarkoitus olisi ottaa itseä taas vaihteeksi niskasta kiinni tämän blogin suhteen. Lapsi kasvaa ja minulla on tärkeitä tapahtumia ja päivämääriä ylhäällä vain facebookissa. Vauvakirjojakin roikkuu hyllyssä kaksi, joista toista on täytetty hieman. Melkein hävettää.
Puhumattakaan siitä, miten kiva on kun ihmiset käyvät kommentoimassa minun jorinoihini, on hienoa kun joku jaksaa lueskella näitä lätinöitä. Kiitos siitä.

Jospa aloittaisin listaamalla, että mitä Jake jo osaa ja milloin nämä taidot on saavutettu. Samalla voi hyvin kerrata viime vuoden loppua, että mitä meille ja lapselle on tapahtunut. (koska ajanlaskuhan toki alkoi siitä kun ipanaattori syntyi.) Eli ei muuta kuin facebook laulamaan!
Pahoittelut muuten järkyttävän huonosta kuvanlaadusta seuraavissa kuvissa, syytetään Lumiaa ja Samsungia, jookoskookos. Kuvaajassa ei ole ikinä vikaa.

Syyskuu 2012
21. päivä oli minun ja Ukkosen 1v-vuosipäivä. Ja samana päivänä minimies täytti yhden kuukauden.
30. päivä Potusta tuli Jake.

Lokakuu 2012
4. päivä Jake höpötteli enimmäistä kertaa kunnolla. Pienestä ukosta lähti niin armotonta kalkatusta, että ei tosikaan.
13. päivä oli ipanaattorin ensimmäinen kaninäyttely. Pieksämäellä käytiin näyttelemässä ja A-setä meinasi viedä pienen nallepukuun sonnustautuneen ukkelin mukanaan Tampereelle.
29. päivä on kirjattu naamakirjaan, että poika on alkanut naureskelemaan.

Marraskuu 2012
11. päivä, isänpäivänä meillä aloitettiin kiinteiden maistelu.
13. päivän aamukeskustelut on kirjattu ylös. Julkaisen tämän ihan vin siksi kun on niin suloinen muisto: "Luettelin pikkumiehelle Star Wars -hahmoja ja hullut naurut saivat Obi-Wan Kenobi, Luke Skywalker ja General Grievous. Hieno padawan. ♥"
23. päivä äidin viiden vuoden odotus palkittiin ja äiti-ihminen pääsi Tomi Metsäkedon joulukonserttiin.

Joulukuu 2012
1. päivä heräsin taas tajuamaan, että minulla ei ole *taaskaan* joulukalenteria ja teen vakaan päätöksen, että ensi vuonna meillä on Kunnon Joulu.
..nimittäin koko joulukuu meni ihan ohi. Joulu ja kaikki. Minä, the ultimaalinen Joulufriikki en ollut innoissani.
Tästäkö se aikuiseksi kasvaminen alkoi? Kyllä on karvasta.

Tammikuu 2013
6. päivä minimies tajusi, että selältään voi kääntyä mahalleen!
8. päivä opittiin kääntymään myös mahaltaan selälleen ja jopa ihan hallitusti, ilman pään kolahtamisia.
Yyyyh, mulla ei ole kohta enää vauvaa!
Ylhäällä ei ole, että kauanko Jake on yrittänyt päästä istumaan, puoli-istuvassa asennossa ei ole hyvä, ei sitten ollenkaan. Ainakin joulukuun puolestavälistä tätä on jatkunut.

Listaan vielä Jaken kasvun vuodelta 2012.

Syntymämitat (21.8.) 51cm 3710g
Hieman yli 1kk (4.10.) 57cm 5184g
2kk 59,5cm 5652g
3kk 62,5cm 6418g
4kk 65cm 7170g

Minun taloudessani painotetaan, että neuvolan ja lastenruokavalmistajien suositusikärajat ovat vain ja ainoastaan suosituksia. Tämän takia meillä on mätystelty soseita siitä asti kun poika oli 3,5kk. Nyt, 4,5kk ikäisenä meillä aloiteltiin puurojen maistelut aamuisin ja iltaisin. Liharuokiakin maisteltiin mutta minimies ei tuntunut oikein tykkäävän, joten jääkööt myöhemmäksi. Ja niin kauan kun ukkelin masu pysyy yhtä hyväkuntoisena, samaa linjaa jatketaan. Suurinpiirtein tältä näyttää meidän päivän syömiset (siis Jaken, ei äidin. Äidin syömisiä ei listailla.[Vaikka ehkä syytä olisi.])

Aamulla vajaa puoli tetraa puuroa ja niin paljon maitoa kuin ukolle saa ujutettua.
Ensimmäisten päikkäreiden jälkeen, n. klo 12-13 vajaa purkki-purkki ei-makeaa sosetta (peruna-porkkanaa, kasviksia tms.) Ja taas maitoa niin paljon kuin napa vetää. (eli hyvällä tuurilla n. 100ml)
Toisten päikkäreiden jälkeen puolisen purkkia ei-makeaa ja jälkiruoaksi makeaa sosetta. Ja taas ujutellaan maitoa alas.
Iltasella, eli 7-8 maissa taas puuroa ja maitoa.
Yöllä Jake huitoo kyselemättä 1-2 kertaa 200ml maitoa.

Puuuuuuroa!

Iltaitkut meillä on jääneet onneksi jo pois ja herra simahtaa siinä 8-9 aikoja ihan nätisti. Muutamaan otteeseen saattaa ehkä joutua asentamaan tutinakin tunnetun äänenvaimentimen uudelleen, mutta esim. viime yönä yösyötöstä aamuheräämiseen Jake tuhisi sängyssään nätisti ilman tutia ja hyvä niin. Tämä äiti inhoaa ylimääräistä tutin lussutusta.

Ja lopuksi vielä todiste siitä, miten meidän Jake ihan oikeasti kääntyilee jo! ..kohta se painelee pitkin kyliä potkimassa mummoja..

Synnytyskertomus - vihdoin!

"Tämä äitihän on kuin vanha tekijä! Tämä äiti kyllä tietää mitä haluaa ja miten synnytetään." 

21.8. Lähdettiin aamusella kohti Kuopiota, toiseen yliaikaiskontrolliin. Tai niinhän minä luulin. Sinne lähdettiin käynnistämään synnytys ja tekemään vauva!
En tähän hätään muista, että moneltako sinne lähdettiin, mutta joskus kymmenen maita makoilin sängyllä ronkittavana. Kätilö kysyi, että jäädäänkö samantien osastolle, mutta maha ennen kaikkea. Joten ilmoitin, että me käydään syömässä ensin ja kaupungilla pyörimässä, tullaan takaisin sitten päivävuorolaisten kiusaksi.

Käytiin mätystelemässä Viimeinen Ehtoollinen, eli Big Mac-ateriat ja sitten lähdettiin ihastelemaan kaunista Kuopiota. Mentiin Saaristokaupunkiin ja räpsittiin kuvia. Oltiin kadun varressa kuvaamassa ja joku perussavolaene ukkeli ajoi munamankelillaan siitä ohi ja huikkasi, että "Suapiko tulla kuvvaan!" Hiieman jos meinasi naurattaa.

Tätä mieltä mamma on sairaalavaatteista!

No, sitten kirjauduttiin osastolle, meille määräyti mielettömän ihana kätilö, sellainen rempseä, mutta toisaalta rauhallinen, mukava ihminen, Mimmi. Tämä täti antoi minulle täysin vapaat kädet sen suhteen mitä haluan tehdä ja kun sanelin että mitä olin ajatellut, totesi hän, että minua ei ilmeisesti tarvitse pahemmin ohjailla, joten kutsukaa jos hätä tulee. Tämä tapahtui siis papereiden mukaan klo 14.15.
Tuntia myöhemmin puhkaistiin kalvot, aikamoisen hakemisen jälkeen. Oli hassu tunne, kun maha ei ollut enää ihan niin pinkeä.

Siellä oli kaikki valmiina!

Puoli seitsemältä minulle lätkäistiin oksitosiinitippa ja 10min myöhemmin halusin jo epiduraalin. Sitä aikaisemmin olin hönkäillyt ilokaasua, joka vei hassusti kuulon minulta. Kun otin henkoset, kuulin ainoastaan radion ja pojan sykkeet. Olo oli typerä ja räkättelin siinä sängyllä sitten itsekseni. Harmikseni en kuitenkaan sanonut mitään typerää, hekotin vaan.
Papereissa ei lue, että kuinka paljon olin missäkin vaiheessa auki, mutta nopeasti ne aukenivat! Pelkkä epiduraali ei riittänyt, höngin silti sitä helkkarin kaasua.

Oli vissiin kivaa.

Kymmeneltä meillä vaihtui kätilöt ja voi perseen perse minkä lykkäsivät! Paikalle marrsi kaksi kätilöä, joista toinen vasta opiskelija. Suunnattoman raivostuttava tättähäärä. Sillä hetkellä, kun se neiti marssi sisään, minulta katosi kaikki päätäntävalta synnytyksen kulusta. En saanut itse päättää missä asennossa ponnistan, en miten pidän jalkojani. En perkele saanut edes pitää kädessäni sitä ilokaasumaskia, jota olin purrut koeponnistuksia tehdessä. ARGH! Oli todella, todella lähellä, etten potkaissut sitä kätilöä nurin, kun jalkani siirrettiin molempien kätilöiden lantioille, että saisin siitä tukea ponnistamiseen.

No, oli miten oli, ponnistusvaihe kesti 21min ja maailman ihanin Pottu oli maailmassa. Ensimmäisenä, kun näin lapsen, parahdin Ukkoselle, että "Se on ihan sun näkönen!". Jjep, pikku-ukko oli syntyessään ihan kuin ilmetty isänsä. Mitä nyt nenä oli vähän lytyssä.

Ylpeä isi

Saatiin onnittelusyöminkejä ja minä tyytyväisenä mätystin kaikki suolakurkut ja meetvurstit lautaselta, ahh, ihanaa suolaa!

Huomatkaa vaaleansiniset varpaankynnet! 

Sitten oli tarkoitus lähteä suihkuun.Ihan melkein onnistui. ..not. Pääsin istumaan, jalat maahan ja samantien alkoi heittää niin helkkaristi, että ei mitään jakoja liikkua mihinkään. Joten en päässyt kävelemään osastollekaan, vaan minut kärrättiin sängyssä.

Pikkumiehelläkin oli tylsää osastolla.

Osastollaoloaika oli ihan syvältä. Ahteriin koski, viereisen pedin pikkutyttö kuulosti ihan teepannulta itkiessään ja yllättäen itki silloin, kun Pottu oli hiljaa ja minä yritin saada unta. Yhteensä koko osastollaoloaikana (2vrk) sain unta ehkä reippaat 5h. Joista 3 siten, että vein pojan yökölle hoitoon ja sain vaihdossa korvatulpat.
Kun sitten suunnattomasti virkistyneenä kävin lapseni hakemassa takaisin, ilmoittaa hoitsu, että hän oli aivan helisemässä lapseni kanssa, kun poika vaan huutaa ja korvike ei kelpaa! ...JUMALAUTA! Minä oon just synnyttänyt, en ole nukkunut sen jälkeen (enkä hyvin sitä ennenkään) ja sinä kehtaat valittaa siitä, että minä haluan pari tuntia unta!

Yhteistä laatuaikaa jo vuodesta -12!

No, loppu hyvin, kaikki hyvin. Päästiin päivää aikaisemmin kotiin kuin normaalisti, koska vauvalla oli kaikki hyvin ja minulla myös. Tai no, jos siellä olisi mitattu minun hemoglobiini, en todellakaan olisi päässyt kotiin.. Minulla oli hurja anemia, vaikka verta menetin vain 600ml. Mutta onneksi ei mitattu, koska pää ei olisi kestänyt enää yhtään ylimääräistä siellä.

Ihan liian iso kaukalo noin pienelle miehelle.

Kotona meitä odotti äitini ja Roni-kummitus, jotka ihanina olivat kuuranneet koko kämpän lattiasta kattoon. Oli mahtavaa päästä puhtaaseen kotiin ja NUKKUMAAN.

Ihana Ipana, Roni-kummituksen Böö-paita ja Prinsessa Sissi Kermaperse

Ensi kerralla...
En todellakaan aio kuunnella yhtään kätilöä vaan teen niinkuin minusta tuntuu hyvältä, jos hätää ei ole.
Aion vaatia, että sen napanuoran annetaan olla rauhassa pidempään.
Alan ottamaan sitä lisärautaa jo ennen laskettua aikaa, vaikka hb olisikin kuoseissa.
Otan omat korvatulpat mukaan.

Joko mennään uudestaan, tää olis ihan redi!

Superhypermegapostaus

"ÄH! PUH! PÖH! PAH!" 

Minun oli tarkoitus kirjoittaa synnytyskertomus ja ristiäisistä, ennen kuin alkaisin kuulumisia rustaamaan. Mutta eihän siitä nyt tule sitten mitään. Aivo on äitiyslomalla ja minä myös. Joten kuulumisia it is! Ja jos pieni ristiäiskatsaus, niin on sekin alta sitten. Synnytyskertomusta odotettaessa.

Pikkumies on kohta 3kk ja iso mies onkin! 2kk neuvolassa mitat olivat seuraavanlaiset:
5652g ja 59,5cm.
Muutaman päivän päästä on 3kk neuvola, saas nähdä miten paljon tuo jättiläinen painaa, kun ei äiti jaksa edes ukkelia jumpata ylösalasylösalas. Korkeintaan ylös. Niin no, alaskin samalla vaivalla.
Kielen näyttö ja syljen pärryytys ovat ihan huippukivoja juttuja. Peili on paras kaveri ja Kummitus sitäkin kivempi. (Tässä välissä tutin uudelleenasennus kohtaan Suu.)

Ukko ja Peilin Ukko

Vielä viikko sitten meillä nukuttiin joka yö putkeen n.8 tuntia ja sen jälkeen vielä torkkuja parin tunnin ajan. No, ei enää! Viime yönä ukkelsson heräili klo 00, 03, 05 ja ylös noustiin yhdeksän kantturoilla. Justiinsa kun pääsin hehkuttamaan että miten hyvin meillä yöt jo menee.. Paskan marjat. Niin ihanaa aikaa kuin tämä 3kk uuden jännän hurjan huomaaminen onkin, toivoisin että jäbä malttaisi nukkua sitten senkin edestä.

Päiväunille mennään ulos heräämisajasta riippuen noin yheksältä-kymmeneltä. (ja taas uudelleenasennus, tästäkään ei vissiin tullut helppo yö..) Ennen päiväunia syödään (kerralla aina ~200ml Nutilonin oranssia), jutellaan ja hengaillaan leikkimatolla kun äitellä ei meinaa silmät kestää auki millään. Onneksi Lapanen-kummitus ja muu haamujengi viihdyttää poikaa kun mamma jumii.
Ulkona koisitaan 3-4h, sitten taas syödään ja jutustellaan ja kun noin tunnin päästä pojan suusta alkaa kuulua pahaenteinen (vanhaa puhelinta muistuttava, kurkkuärrällä varustettu) rrrinnnggg rrrrriiiinnnnngg, tietää että ulos pitää päästä nukkumaan ja heti!
Sitten taas syöpöttelyä ja juttelua. Hyvällä tuurilla vielä yhdet pidemmät torkut. Mutta sitten ei oikein meinaakaan enää olla kiva mennä nukkumaan. Ehei, jätkä torkkuu puolisen tuntia kerrallaan (jona aikana käydään tutti asentamassa uudelleen väh. 2krt), itkee väsymystään ja nauraa itkun lomassa. Illat on meillä yhtä show'ta yleensä. (Tässä välissä uudelleenasennus ja asennonvaihto) Kahdeksan-yhdeksän maissa yritetään syödä, käydä pesulla ja mennä nukkumaan. Yleensä pikkumies tiputtelee tutia vielä kymmeneltäkin. Kello nyt 22.27. ja minä NIIN toivon, että tuo äskeinen asennus oli viimeinen tältä illalta..

Mutta vaikka illat ovatkin vaikeita ja minun lyhyt pinnani koetuksella, on tämä silti aivan ihanaa. Rrrakastan tuota junioritason kansalaista ihan hävyttömän paljon.
Enkä ole ainoa, jos tuo ei muuta osaa, niin sydämiä se vie! Since the first breath ja sillee. Lässynlässynlää.
Ristiäisjuttuihin, ennen kuin menee niin imeläksi että kaikilta putoaa hampaat suusta. (Asennetaan tutia...12%)

30.9. sai meidän pieni Pottu nimekseen Jarkko Eero Oskari. Tutummin Jake. Pikkumies oli varsin kiltisti, itku pääsi vain kerran papin horinoiden päälle. Vieraita oli melkein 30, vaikka paikalla oli vain sukulaiset ja kummit, plus yksi Artisti ja kolme avecia. No, onneksi ruokaa riitti (vielä viikoksi kotiinkin) ja tila oli suuri. Saimme käyttöön Ukkosen vanhan koulun ruokalan. Kuulostaa karulta, mutta hieno siitä tuli! Ja saimme käyttää myös keittiötä, onhan Jaken kummi siellä valtiattarena. Äitini on k.o. koululla töissä ja minäkin olen siellä sijaistellut. Lisäksi äitini ja aikanaan myös mummoni on käynyt koulua siellä. Eli paikka oli vallan mainio historialtaan meidän ensimmäisen ipanaattorin ensimmäisille juhlille. (JES, ukko tais tippua!)

Viikkoa myöhemmin kummityttöni Pulu liitettiin pyhässä kasteessa blaablaa.. 

Nnniiin! Meinasi unohtua! Meillä maisteltiin tänään perunaa! (ensimmäistä kertaa viikko sitten ja taas tänään) Jake sai hurjat 3 lusikankärjellistä suussa myllättäväksi ja ulossyljettäväksi. Irvistyksiä ei tullut, ilmeisesti oli vain outoa kun oli jotain muuta kuin maitoa tai sormet tai harso suussa.

Potut Pottuina!

Jooo, sammu se! Todistan sen!

Blogger on sitä mieltä, että meillä nukutaan väärin päin. Kiitos tästä! 

Pikainen tilannekatsaus

"Vauva! Pysy paikoillas! Ei! ÄLÄ KÄÄNNY MAHAL-perkele...."

Jos tässä nyt sitten ottaisi itseä niskasta kiinni ja kirjoittelisi nopeasti kuulumisia. Tarkemmat kuvaukset tulevat post datumeina kunhan saan itsestäni sen verran irti.
Jotenkin kummasti vauvan kanssa ajantaju katoaa täysin! Tosin tämä ei varmasti tullut yllätyksenä kenellekään vanhemmalle..
Ukko on jo 7vko vanha, kasvaa kuin sienet sateella, heiluu kuin heinämies, hymyilee, höpöttelee ja on saanut nimenkin jo! Ei moro. MISSÄ vaiheessa?! Vastahan se syntyi!

Viime viikolla neuvolassa poika painoi 5184g ja pituutta oli jo 57cm. Syntymäpaino oli tosiaan 3710g ja -pituus 51cm. Vielä osa 56cm vaatteista mahtuu, mutta suurimmaksi osaksi ollaan siirrytty käyttämään 62-senttisiä. Onneksi jo ensimmäisenä yönä saatiin vaihtaa isompaan yöpukuun, muuten tämä vaatteiden pieneksijääminen voisi olla aika tuskaista.
Meillä syödään pullosta jo neljättä viikkoa, eikä sitä toista päätä ole lapselle kasvanut vieläkään, vaikka korvikkeiden haukkumisen määrästä niin voisi päätellä! Imetykseen palaan myöhemmin blogitekstissä..
Pottu kääntyilee kyljeltään mahalleen ja joskus selältään kyljelleen. Ja sen lisäksi kehto jää kohta liian pieneksi kun asukas vaeltaa siellä ja pää kolisee pinnoihin. Isi saa pian kunnostaa sen pinniksen..
Niin! Ja ukolla on tyttöystäväkin! Kummityttöni, joka tästä lähin esiintyy nimellä Pulu, on Pottua 3pv vanhempi ja aivan ihastuttava nuori neito. Äiti ja isi hyväksyvät siis tämän miniäehdokkaan. Jäbä itse vaan tuskin ymmärtää vielä tyttöjen päälle.. Ja hyvä niin.

Tekstiä tulee tosiaan lisää kunhan nyt ehdin kirjoittelemaan.

Kylvynraikas Pikku-Ukko ja äitin kaksari

21.8.12. PERUNANNOSTOTALKOOT

"21.8.2012 kello 22.21 muuttui minun elämä." Ukkosen fb-päivitys.

Tällainen nopeahko päivitys, jossa kerron meidän olevan elossa ja voivan hyvin. Poika syntyi ja mamman maailma muljahti. Ja isin kans.

Rakkaus

Synnytyksessä meni kaikki vallan mainiosti, olin kuulemma kuin vanha tekijä. Tarkemman synnytyskertomuksen heitän kehiin kunhan olen hieman paremmassa kunnossa. Menetin verta vain 600ml, mutta hemoglobiini putosi törkyisen alas, eikä sitä edes mittailtu sairaalassa. Enkä itsekään osannut epäillä hb:n aiheuttavan huonoa oloa ja heikkoutta, oletin sen johtuvan ihan vaan synnytyksestä ja väsymyksestä. No, kuinka ollakaan, arvot olivat pudonneet "huomattavan anemian" rajan alle, elikkäs iloiset 89 näytti mittari omassa terveyskeskuksessa lauantaina. Että näin meillä!

Syy terveyskeskuksessa käymiselle löytyy ipanaattorin päästä. Ei, ei se parin sentin kokoinen ihonmyötäinen luomi (joka muuten on oikeasti aika karun näköinen), vaan poitsun päälaelle kohonnut pehmeä patti. Ukko ei ole päätään kolhinut mihinkään, mutta patti siihen kohosi. Lääkäri totesi, että kyseessä on todnäk ihan vain verenpurkauma, jossei kasva, niin kaikki ok. Katsellaan mitä huomisessa neuvolatädin kotikäynnissä patista tuumataan..

Tänään on ollut jo huomattavasti parempi päivä minulla, olen ollut melkein oma itseni. Ilmeisesti rautalääkitys ja c-vitamiinikuuri pelaavat, tai sitten lepoa on saanut melkein tarpeeksi. Tiedä häntä, olen tänään naureskellut ja käytiin jopa kylillä ajelemassa. Kyllä tämä tästä!

Tämän ympärillä minun maailmani pyörii