"Et nouse sängystä! Kyllä se ukkos sua passaa! Takasin makaamaan!" -Äiti
Eilen olikin aika tuskainen päivä. Aamulla meni hetki, että pääsi supistukselta sängystä ylös ja vessaan.. Sitten neuvolassa "tosi hyviä" uutisia, elikkä paikat auenneet lisää ja kohdunkaulakin lyhentynyt. Rv 33 menossa tosiaan. Ja sf-mittakaan ei ollut kasvanut ollenkaan. Sain sitten lähetteen äitiyspolille ja sieltä soitettiinkin jo samana päivänä. Ajan sain onneksi jo ensi tiistaille!
Jostain syystä olen onnistunut kehittämään itselleni ahdistuksen, että poika olisi kovinkin pieni viikkoihin nähden ja kun paikat meinaavat aueta ja aina supistelee ja ja ja ja.. Ärh. Ärsytän itseäni ja varmasti muitakin joille asiasta ulisen, mutta parempi on puhua kuitenkin, kuin pitää sisällä kaikkea.
Puhumisesta huolimatta eilinen ilta oli ihan helvetillinen. Minua supistutti, kuumotti, pyörrytti, oksetti ja ties mitä. Loppupeleissä lepäilystä ja rauhoittumisesta huolimatta sain muutaman paniikkikohtauksen illan aikana. Onneksi ne menivät nopeasti ohi, kun heti tajusin että mitä tapahtuu, vaikka vain kerran aiemmin on paniikkikohtauksia ollut ja silloin päällä oli myös ihan kamala astmakohtaus.
Mutta tosiaan, eilisiltana henki kulki kuitenkin hyvin, onneksi. Kaikki muu olikin sitten päin sitä itseään. Soittelin sitten synnärille ja sieltä kehottivat heittämään panadolin turpaan ja yrittää nukkua. Olisin kuulemma voinut mennä myös käymään siellä käyrillä ja lääkitsemässä supisteluja rauhallisemmiksi. Valitsin kuitenkin pillerin ja oman sängyn ja hyvä niin.
Yö meni hyvin, muutamaan otteeseen heräilin kun olin kääntynyt selälleni ja supisti. (Supistuksen aikana on pakko päästä kyljelleen, muissa asennoissa ei pysty rentoutumaan ollenkaan. Ihan sama siis onko kyseessä kipeä vai kivuton supistus. ) "Aamulla", eli siinä iltapäivällä heräilin hitaasti ja vessareissuja lukuunottamatta pysyttelin sängyssä pitkään. Äitini huusi minulle puhelimen välityksellä, että paree olisi jäädäkin sinne sänkyyn, että en saa laittaa edes ruokaa, saati sitten tiskata. Että ukkosen pitäisi passata minua. ..ehkä ei näin kuitenkaan. Isännällä on tenniskyynärpää ja en turhaan viitsi toista passuuttaa. Eli kävelin rauhallisesti äidille ja äiti saa passata! Olen oveluuden huippu! ..Tosin huutoa tuli siitäkin, nytten olen sitten kiltisti röhnännyt äidin sängyssä ja SielunSyöjä-sohvalla, enkä vaivaudu turhaan liikkumaan.
Nyt olen kyllä laiska bloggaaja enkä laita kuvia. Otan virkkuukoukun käteen ja yritän saada jotain hienoa aikaiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sano nyt jottain hyvä immeinen!