torstai 2. helmikuuta 2012

P.D. 10.01. Neuvola

"Kun tämä lähtöpaino on jo niin korkea, niin ei tuo paino saisi nousta ennen raskauden puoltaväliä!" Juu-u, enpä ala ressaamaan siitä, jos paino nousee, on sitä muitakin huolenaiheita. 

Neuvola-aikaa kun varailin niin neuvolatäti selitti, että pitäisi olla se nelisen tuntia pissimättä ja sitten käydä kusemassa purkkiin kun sinne pääsee. ...joo, melkein onnistui! Eli kun heräsin siinä aamusta, sängystä unenpöpperössä suoraan vessaan ja lorilori. Hetken siinä pöntöllä istuttuani honasin, että ei tämän ihan näin pitänyt mennä. No, eipä se maailma siihen onneksi kaatunut, täti sanoi, että voin toimituksen suorittaa samalla kun kävisin verikokeissa. Niistä kokeista sitten myöhemmin...

Neuvolan täti oli ihan mukava, ehkä hieman kuivahko minun räiskyvälle hüümörilleni. Ei ihan ymmärtänyt, että pidän ihan hyvänä asiana sitä, miten äitini on innoissaan raskaudestani ja miten äite oli töissään hehkuttanut, että "Kun T sen vauvan pyöräyttää, niin se saa sitten lainata vauvaa minulta.". Mielestäni tuo lausahdus kuvaa meidän äiteä aivan loistavasti ja oli hauska juttu, mutta neuvolan tätsykkä oli ilmeisesti hieman eri mieltä ja totesi raskauden olevan minun ja ukonkörmyn välinen asia. Asiastahan voidaan olla montaa eri mieltä, minun mielestäni tämä kuitenkin koskettaa kaikkia ympärilläni olevia ja on täten "kaikkien juttu". Toki enemmän meidän, mutta kuiteskin.
Valituksia tätsykältä tuli myös minun ruokavaliostani, joka on allergioitteni ja äärettömän nirsouteni takia erittäin suppea. Sitä ja tätä pitäisi syödä ja erityisesti kalaa, ainakin kaksi kertaa viikossa. Kalaa voin syödä, mutta vain kalapuikkona ja max kerran kahteen kuukauteen. Kalanmaksaöljykapselit saavat luvan riittää, Multivita Raskaus ja Imetys-tablettien lisäksi. Perhana, jos viidakossa asuvat alkuasukkaat saavat terveitä lapsia vaikka syövät vaan matoja, niin.. Jos tulee ei-terve ipanaattori, niin ei se kyllä minun ruokavaliostani johdu! 
Tädin tarkoitus ei varmasti ollut huomauttaa "korkeasta" painostani, mutta minulle jäi soimaan päähän tädin toteamus siitä, ettei painoni saisi nousta ennen puoliväliä, koska se on jo nyt niin korkea. Yritin tädille selittää, että vuosi sitten painoin melkein 15kg enemmän ja että kovinkaan paljon vähemmän en edes haluaisi painaa, mutta mielipiteeni painettiin villaisella. No, sen verran on kuitenkin itsellä jalat maassa, että en todella jaksa huolestua, jos se paino nouseekin ennen puoltaväliä, enkä siitä, jos se laskee kilon tai kaksi. Ruokatottumukseni ovat kuitenkin muuttuneet sen verran paljon, että jossainhan sen on pakko näkyä.
Käynnin ihanin hetki oli toki se, kun kuunneltiin Potun sydänäänet.. Wow-wow-wow-wow-wow-wow-wow pisti pieni pumppu ja mammalla oli tippa linssissä. Oli se vaan niin mahtia taas saada pohjaa sille, että siellä masussa on oikeasti joku! Isäntä nappasi nauhalle toisen pumppaamiset ja niitä onkin saatu soitella koko kylälle.

Sitten, hyvät mammat! Haluaisin kuulla kokemuksia, että miten tarkkaan teiltä on neuvolassa kyselty teidän alkoholinkäytöstänne? Pitääkö paikkansa, että vain nuoret vanhemmat "joutuvat" täyttämään laajan alkoholi- ja päihdekysely-kaavakkeen ja että varttuneemmilta vanhemmilta kysellään vain suullisesti alkoholinkäytöstä?
Taistelen todennäköisesti taas vaihteen vuoksi tuulimyllyjä vastaan, mutta ei perhana jos tämä pitää paikkansa! Eihän se takaa mitään, että jos pariskunta on iäkkäämpi, etteivätkö he voisi käyttää alkoholia ihan siinä määrin, missä nuoremmatkin tulevat vanhemmat. Entisenä baarityöntekijänä voin kertoa, että ihan yhtä lailla sitä vanhemmallekin väestölle se Isä Alkoholi maistuu..


2 kommenttia:

  1. Kyllä mun piti kahden ekan lapsen kohdalla täytellä laajat alkoholin ja muiden päihdeaineiden käytön selvitys, samoin isännän. Kolmannen kohdalla armahtivat meitä ;)

    VastaaPoista
  2. Jou! Pitää tulla itekin siun blogia lueskeleen, ihan erilaista tekstiä kuin oma, mutta niin hauskaa. :)

    On muuten aika pällyrän kuuloinen terkkatäti teillä. Ite alotin raskauden yli 100kg, eikä ikinä ole tullut tuommoista kommenttia. Sen sijaan on tullut kehuja, kun alussa paino nousi tosi maltillisesti, ja nyt kun alkaa 10kg olla lähellä, sain vaan lohduttelua ja ymmärrystä. Ja nuo ruokaohjeet, mitä täti sulle antoi, on ihan TÄYTTÄ kukkua! Mie oon vedelly raakaa lohta (kun ostaa ihan tuoretiskiltä uutta ja heti tekee, niin ei siinä mitään listeriaa ole), ja terkan luvalla. Kalapuikothan sitä surkeinta kalaa on, pelkkää panerointia. Sääntö on, että ei samaa kalaa (jos on järvikala varsinkin) montaa kertaa peräkkäin, muuten kaikki on vaan hyvästä. Asiasta on paljon tekstiä ympäri nettiä, elä tommosia terkkaneuvoja kuuntele. Jos teillä on kisuja, niin kohta tulee varmaan kommenttia, että neki pitäis hävittää... Ja pah! :P

    En sit tiiä kuin ikäloppu ite olen, kohta 28v. mutta samalleen täytin diabetes- ja alkoholilaput. Hyvä vaan, kun tarkistavat, mut aika outoa, jos vanhemmilta odottajilta ei muka kyseltäisi. 99% suomalaisista juo, ei ikä oo mikään viisauden merkki. Jos alkaa tuntua, että tuo terkka on urpo vähän kaikessa, niin kannattaa ihan rehellisesti pyytää toista. Aina ei kemiat voi toimia, mutta terkka on tärkeä tuki raskauden aikana, joten siinä ihmissuhteessa pitää olla hyvät välit.

    Ja mitä tulee siun kommenttiin meikun blogissa, niin ehkä se tosiaan on tämä vuodenaika. :D En tiiä, eilen vaan iski mahdoton hellyys ja hyvä olo, niin piti sitä vähän miestä päästä kehumaan. ^_^

    Näillä etiäpäin! Siulla on vielä kaikkea jännää edessä, muistan nuo vaiheet. :) Hurjan kivaa odottelua!

    VastaaPoista

Sano nyt jottain hyvä immeinen!