torstai 29. maaliskuuta 2012

Rakkaus on ruma sana

"Parempi vois olla vaikka liivi taikka laavu
suomi taikka suudelma, ilta taikka aamu
kirosanan kaltainen on lempi pohjoinen
rakkaus on ruma sana, kaipaus soi kauniimpana
rakkaus on ruma sana, runojen raiskaus"

Näin hoilaa Ismo Alanko. Monesti sitä on samaa mieltä. Tosin henkilökohtaisesti, kun on kuunnellut lapsuutensa ja nuoruutensa kuunnellut ranskaa joka päivä, ei sekään kuulosta mitenkään erityisen kauniilta tai romanttiselta. Mutta, to each to their own.

Meinasin siis tämän blogientryn pyhittää rakkaudesta ja rakastamisesta puhumiseen.

On jotenkin mieltä myllerryttävää, että heti ja välittömästi kun aiemmin päällekustuun tikkuun ilmestyi kaksi viivaa yhden sijaan, suunnittelematta ja aivan täysin yllättäen, lennähtivät kädet välittömästi vatsalle ja suunnattoman, valtavan, järkyttävän suuri rakkaus sitä kasvavaa solumöykkyä kohtaan valtasi minut. Jo ennen kuin varmistus kohdunsisäisestä raskaudesta saatiin, rakastin tätä lasta aivan mielettömästi. Ja silti, tunne vaan kasvaa kasvamistaan sitä mukaa kun ipanaattori kasvaa. En uskalla edes ajatella millainen tunnehyöky minut valtaa, kunhan lapsi tulee ulkomaailmaan asti.

Ja entäpä sitten rakkaus tuota ukkosta kohtaan? Miestä, joka välillä raivosuttaa minua niin jumalattomasti, että tekee vaan mieli heittää koko ukko seinään ja antaa olla. Miestä, joka tekee välillä niin älyttömän typeriä juttuja, että tuntuu siltä, että maailmassa ei voi olla toista yhtä tyhmää miestä. Miestä, joka typerästikin käyttäytyessään on minulle jotain niin rakasta, että tuntuu siltä, että pakahdun välillä. Miestä, joka nukkuessaankin pystyy rauhoittamaan tuskaisen mieleni vain olemalla siinä vieressä. ..Eiköhän tuo kerro jo kaiken tarvittavan.

Ähpuh, nyt tulee kyllä sellaista siirappia, että hampaatkin mätänee. Joten asiaa tasapainottamaan masukuva!

Pallomasi rv 21+2

4 kommenttia:

  1. Sait mut hymyilemään, ja leveästi. Mahtavan rehtiä tekstiä tunteista :) Ja ihana masukuva. Myönnän, että olen silleen hyvällä ja lempeällä tavalla vähän kateellinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos jonkun saan höpinöilläni hymyilemään, mission accomplished! :D
      Ja kyllä se sinunkin maha sieltä vielä pyöristyy, vartoo vaan.. Jos jotain positiivista hakee, niin kerkeäähän koiruus kasvaa isoksi ennen vauvan tuloa. :)

      Poista
  2. Melkoista myllerrystä on kyllä tämä, kun ipanaattori on nyt ulkopuolella, ihan oikein odotat. Ja oikein olit arvannutkin, synnärillähän me oltiin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihih, olen meedio! ;)
      Kauhulla kyllä odottelen että miten pahasti flippaan sitten.. Sitä odotellessa.

      Poista

Sano nyt jottain hyvä immeinen!