Perspiraatio kateissa

"Äiti on vähän väsynyt." Ja kasa muita tekosyitä

Joko saa hävetä? Hyvä. Ok, nyt riitti häpeily.
Mutta oikeesti, miten voi olla niin vaikea aloittaa yksi entry? Ja sen jälkeen toinen? Missä mun perspiraatio, hä! (Joojoo, inspiraatio, tiedetäään.)
Hyvinkö sitä kerrattiin neuvolakuulumisia? Saati sitten kuvausoperaatiota.. No jos nyt sitten kertaillaan kuulumisia.

Elieli, Tammikuussa kun käytiin neuvolassa, oli minimies 5kk vanha ja mitat näyttivät suurinpiirtein tältä:
7794g ja 66,5cm. Jakenaattori näytti viiden kuukauden vanhana suurinpiirtein tältä:

Kopiraitit taas Pia Aholaiselle!

En muistaakseni ole tässä blogissa hehkuttanut miten ihanaa onkaan, kun ystävänä sattuu olemaan ihminen, jonka kädessä hyiCanon kestää ja joka saa (vaikka photoshoppaamalla) minustakin otetut kuvat näyttämään siedettäviltä. Mutta se on ihan superia! Saan vaikka joka kuukausi pikkumiehestä ihan mahtavanupeita kuvia ja itse ei tarvitse liikauttaa eväänsäkään. Tai saati ottaa omaa Nikonia hyllystä ja yrittää saada kuvia. Parhautta nti. Aholaisen kuvaussessioissa on kuitenkin se, että kuvaajalla ja kuvattavalla tuntuu olevan ihan yhtä kivaa. On kiva, kun kiva Semi-Iso Täti on kiva, Jakenkin mielestä. Tosin ylläolevan kuvan kuvaussessiossa kenelläkään ei ollut kivaa. Jakea ei naurattanut, ei sitten ollenkaan, äiskällä ja iskällä oli mielettömän kuuma ja kuvaajalla meni hermo supermahtavaan valaistukseen.

See Pia Aholainen...ögein

6kk neuvolassa ukko painoi 8256g ja oli 68,5cm pitkä. Iso mies siis jo!
Tai no, nyt vielä isompi, onhan uketsu jo 7kk! Tässä kuussa ei neuvolaa ollutkaan, seuraavan kerran neuvolantäti pääsee Jakea ihastelemaan ensi kuussa, 8kk neuvolassa. Joskos sitä tällä kertaa saisi siihen neuvolakorttiin jotain muutakin kuin että kasvaa.. Olisi kiva jos siellä edes joskus lukisi jotain siitä miten ihastuttava ja etevä ja hurrrmaava minun lapseni on neuvolan tätsykänkin mielestä. Ja siis tottakai se on, eihän neuvolassa töitä tekevä, kuolaavia räkänokkia joka päivä näkevä ihminen voi olla huomaamatta miten erityinen juuri minun lapseni on - eihän?

Tällä kertaa en tee mitään lupauksia päivitellä, tekstiä tulee kun perspiraatio päättää ilmaantua taas paikalle muussakin kuin rakennekynsimuodossa. Ai tä hä! Kynsiä vai! Hähää, selvinnee myöhemmin. (Tässä olisi melkein hymiön paikka, mutta ei, en laita!)