Lääkärivisiitistä kerrankin jotain iloa!

Rakas päiväkirja. Tänään minulla on ollut hyvä päivä. Pitkästä aikaa. 

Kävin tänään lääkärillä. Tai no, ensin soitin neuvolaan, että mitenkäs on, voiko meidän terveyskeskuksella tarkistaa kohdunsuun tilannetta. Ihan sillä kun matkaa synnytyssairaalaan on kuitenkin se melkein 70km. Että tietää sitten synnytyksen käynnistyessä, että voinko odottaa että supistukset tulevat 5min välein vai lähdenkö huutelemaan tutulle taksikuskille jo kun supistelee 7min välein. Koska jos jo ennen kunnon supistuksia paikat ovat jo auki, niin en ole niin hölmö että odottelisin kotona ja riskeeraisin sen, että ipanaattori syntyy Viitostielle.. Anygays, neuvolasta oltiin sitä mieltä, että pitää lähteä KYS, jos haluaa paikat tarkistaa, että ei täällä katsota. Paskat, sanon minä! Olin sitten reipas tyttö ja soitin ajanvaraukseen ja 45min myöhemmin makasin jo ronkittavana.
Noh. Paikat oli pehmenneet, mutta kaulaa vielä suunnilleen sentti jäljellä, ja sormelle auki. Sen verran tämä tieto "rauhoitti", jos nyt näin voi sanoa, kun pelkoa tai paniikkia ei ole ollut, että olen ollut iloinen ja oma itseni koko päivän.

Viime viikolla Kermitillä oli iso pömppis!
..eipä ole hetkeen mikään paita näyttänyt NOIN hauskalta.

Tosiaan, lähenevä synnytys ei pelota. Ei yhtään. Ei jännitä. Normaalisti jännitän ja pelkään uusia juttuja ja tilanteita vaikka kuinka paljon, mutta nyt on niin sokea luotto siihen, että kaikki menee hyvin. Tai jos ei mene, niin ei se penska sinne sisällekään kyllä ole jäämässä. Eli siis vaikka olisi kuinka kamala synnytys tahansa, niin hyvin se silti menee.
Mutta silti olen ollut aivan suunnattoman rauhaton ja turhautunut. Lähinnä siksi, että ei malttaisi odottaa, että pääsee kokemaan synnytyksen ja täysin äidiksi tulon "ihmeen". Olen ollut äkänen kuin perseeseen ammuttu karhu ja ajatukset ovat olleet koko ajan joko synnytyksessä, Potussa tai raskaudessa. En saanut aivoja narikkaan edes viideksi minuutiksi.
Mutta nyt. Tajusin juuri, että olen ollut hyvällä tuulella viimeiset 12 tuntia! Jumankeuta, en muista milloin viimeksi tällainen ihme olisi tapahtunut. Kun lääkäriltä lähdin, päätin ajatella, että poika tulee aikaisintaan 2vko päästä, eli siis raskausviikolla 41. Eli en anna itselleni lupaa innostua vaikka supitelisi taas tunnin ajan kipeästi, vasta kun kivut ovat oikeasti KOVAT, saan ajatella että synnytys on ehkä lähenemään päin. En tiedä kauanko pystyn aivojani pitämään kurissa, mutta yritys on kova.

Ei sitä edestäpäin huomaa, varsinkaan jos on mustaa päällä.
(mutta napa näkyy, huomasin just!)

Ja juuri nyt tuntuu siltä, että ei ole mikään kiire synnyttämään, yöpöydällä 2½ kirjaa lukematta ja 18 audiokirjaa odottavat kuunteluaan. Lisäksi makuuhuoneessa hurisee ilmastointilaite, yöpöydällä on lasissa Pepsiä ja lasin vieressä Twix-patukka (ja kasa tyhjiä kääreitä). Mikäs hätä tässä? ..huomista odotellessa.

Virallinen masu! Rv 39+0