maanantai 27. elokuuta 2012

21.8.12. PERUNANNOSTOTALKOOT

"21.8.2012 kello 22.21 muuttui minun elämä." Ukkosen fb-päivitys.

Tällainen nopeahko päivitys, jossa kerron meidän olevan elossa ja voivan hyvin. Poika syntyi ja mamman maailma muljahti. Ja isin kans.

Rakkaus

Synnytyksessä meni kaikki vallan mainiosti, olin kuulemma kuin vanha tekijä. Tarkemman synnytyskertomuksen heitän kehiin kunhan olen hieman paremmassa kunnossa. Menetin verta vain 600ml, mutta hemoglobiini putosi törkyisen alas, eikä sitä edes mittailtu sairaalassa. Enkä itsekään osannut epäillä hb:n aiheuttavan huonoa oloa ja heikkoutta, oletin sen johtuvan ihan vaan synnytyksestä ja väsymyksestä. No, kuinka ollakaan, arvot olivat pudonneet "huomattavan anemian" rajan alle, elikkäs iloiset 89 näytti mittari omassa terveyskeskuksessa lauantaina. Että näin meillä!

Syy terveyskeskuksessa käymiselle löytyy ipanaattorin päästä. Ei, ei se parin sentin kokoinen ihonmyötäinen luomi (joka muuten on oikeasti aika karun näköinen), vaan poitsun päälaelle kohonnut pehmeä patti. Ukko ei ole päätään kolhinut mihinkään, mutta patti siihen kohosi. Lääkäri totesi, että kyseessä on todnäk ihan vain verenpurkauma, jossei kasva, niin kaikki ok. Katsellaan mitä huomisessa neuvolatädin kotikäynnissä patista tuumataan..

Tänään on ollut jo huomattavasti parempi päivä minulla, olen ollut melkein oma itseni. Ilmeisesti rautalääkitys ja c-vitamiinikuuri pelaavat, tai sitten lepoa on saanut melkein tarpeeksi. Tiedä häntä, olen tänään naureskellut ja käytiin jopa kylillä ajelemassa. Kyllä tämä tästä!


Tämän ympärillä minun maailmani pyörii

4 kommenttia:

  1. Tuhannesti onnea! :)
    ~Ria~

    VastaaPoista
  2. Oonneeaaaa <3

    Ihana ihana pieni. VIhdoin se sinäkin sait oman vauvan ulos mahailemasta. Ei tarvi enää tuskailla ainakaan sen asian suhteen. Vapaus on menetetty. :,D :)

    Hirveätä miten nuo sinun hempparit oli alhaiset. Toivottavasti pienen pääpatin syy selviää eikä ole mitään vakavaa. Tuo luomi on osannut kyllä iskeytyä hyvälle paikalle. Sen saa hiusten kasvettua piiloon ja jos haluaa näkyviin niin kaljuksi vaan. ;) Itellä oli nuorempana kolme isoa kirkuvan pinkkiä syntymämerkkiä joista kaksi näkyvillä paikoilla.

    Onnea vielä ja kaikkea jännittävää ja kivaa tietty!

    VastaaPoista
  3. Moi ja tuhannesti onnea! Toivottavasti teillä elo sujuu mukavasti :)

    Jätin sulle pienen tunnustuksen blogiini!

    Terkuin:
    Lydas from gravid-raskaana.blogspot.com

    VastaaPoista

Sano nyt jottain hyvä immeinen!