Synnytyskertomus - vihdoin!

"Tämä äitihän on kuin vanha tekijä! Tämä äiti kyllä tietää mitä haluaa ja miten synnytetään." 

21.8. Lähdettiin aamusella kohti Kuopiota, toiseen yliaikaiskontrolliin. Tai niinhän minä luulin. Sinne lähdettiin käynnistämään synnytys ja tekemään vauva!
En tähän hätään muista, että moneltako sinne lähdettiin, mutta joskus kymmenen maita makoilin sängyllä ronkittavana. Kätilö kysyi, että jäädäänkö samantien osastolle, mutta maha ennen kaikkea. Joten ilmoitin, että me käydään syömässä ensin ja kaupungilla pyörimässä, tullaan takaisin sitten päivävuorolaisten kiusaksi.

Käytiin mätystelemässä Viimeinen Ehtoollinen, eli Big Mac-ateriat ja sitten lähdettiin ihastelemaan kaunista Kuopiota. Mentiin Saaristokaupunkiin ja räpsittiin kuvia. Oltiin kadun varressa kuvaamassa ja joku perussavolaene ukkeli ajoi munamankelillaan siitä ohi ja huikkasi, että "Suapiko tulla kuvvaan!" Hiieman jos meinasi naurattaa.

Tätä mieltä mamma on sairaalavaatteista!

No, sitten kirjauduttiin osastolle, meille määräyti mielettömän ihana kätilö, sellainen rempseä, mutta toisaalta rauhallinen, mukava ihminen, Mimmi. Tämä täti antoi minulle täysin vapaat kädet sen suhteen mitä haluan tehdä ja kun sanelin että mitä olin ajatellut, totesi hän, että minua ei ilmeisesti tarvitse pahemmin ohjailla, joten kutsukaa jos hätä tulee. Tämä tapahtui siis papereiden mukaan klo 14.15.
Tuntia myöhemmin puhkaistiin kalvot, aikamoisen hakemisen jälkeen. Oli hassu tunne, kun maha ei ollut enää ihan niin pinkeä.

Siellä oli kaikki valmiina!

Puoli seitsemältä minulle lätkäistiin oksitosiinitippa ja 10min myöhemmin halusin jo epiduraalin. Sitä aikaisemmin olin hönkäillyt ilokaasua, joka vei hassusti kuulon minulta. Kun otin henkoset, kuulin ainoastaan radion ja pojan sykkeet. Olo oli typerä ja räkättelin siinä sängyllä sitten itsekseni. Harmikseni en kuitenkaan sanonut mitään typerää, hekotin vaan.
Papereissa ei lue, että kuinka paljon olin missäkin vaiheessa auki, mutta nopeasti ne aukenivat! Pelkkä epiduraali ei riittänyt, höngin silti sitä helkkarin kaasua.

Oli vissiin kivaa.

Kymmeneltä meillä vaihtui kätilöt ja voi perseen perse minkä lykkäsivät! Paikalle marrsi kaksi kätilöä, joista toinen vasta opiskelija. Suunnattoman raivostuttava tättähäärä. Sillä hetkellä, kun se neiti marssi sisään, minulta katosi kaikki päätäntävalta synnytyksen kulusta. En saanut itse päättää missä asennossa ponnistan, en miten pidän jalkojani. En perkele saanut edes pitää kädessäni sitä ilokaasumaskia, jota olin purrut koeponnistuksia tehdessä. ARGH! Oli todella, todella lähellä, etten potkaissut sitä kätilöä nurin, kun jalkani siirrettiin molempien kätilöiden lantioille, että saisin siitä tukea ponnistamiseen.

No, oli miten oli, ponnistusvaihe kesti 21min ja maailman ihanin Pottu oli maailmassa. Ensimmäisenä, kun näin lapsen, parahdin Ukkoselle, että "Se on ihan sun näkönen!". Jjep, pikku-ukko oli syntyessään ihan kuin ilmetty isänsä. Mitä nyt nenä oli vähän lytyssä.

Ylpeä isi

Saatiin onnittelusyöminkejä ja minä tyytyväisenä mätystin kaikki suolakurkut ja meetvurstit lautaselta, ahh, ihanaa suolaa!

Huomatkaa vaaleansiniset varpaankynnet! 

Sitten oli tarkoitus lähteä suihkuun.Ihan melkein onnistui. ..not. Pääsin istumaan, jalat maahan ja samantien alkoi heittää niin helkkaristi, että ei mitään jakoja liikkua mihinkään. Joten en päässyt kävelemään osastollekaan, vaan minut kärrättiin sängyssä.

Pikkumiehelläkin oli tylsää osastolla.

Osastollaoloaika oli ihan syvältä. Ahteriin koski, viereisen pedin pikkutyttö kuulosti ihan teepannulta itkiessään ja yllättäen itki silloin, kun Pottu oli hiljaa ja minä yritin saada unta. Yhteensä koko osastollaoloaikana (2vrk) sain unta ehkä reippaat 5h. Joista 3 siten, että vein pojan yökölle hoitoon ja sain vaihdossa korvatulpat.
Kun sitten suunnattomasti virkistyneenä kävin lapseni hakemassa takaisin, ilmoittaa hoitsu, että hän oli aivan helisemässä lapseni kanssa, kun poika vaan huutaa ja korvike ei kelpaa! ...JUMALAUTA! Minä oon just synnyttänyt, en ole nukkunut sen jälkeen (enkä hyvin sitä ennenkään) ja sinä kehtaat valittaa siitä, että minä haluan pari tuntia unta!

Yhteistä laatuaikaa jo vuodesta -12!

No, loppu hyvin, kaikki hyvin. Päästiin päivää aikaisemmin kotiin kuin normaalisti, koska vauvalla oli kaikki hyvin ja minulla myös. Tai no, jos siellä olisi mitattu minun hemoglobiini, en todellakaan olisi päässyt kotiin.. Minulla oli hurja anemia, vaikka verta menetin vain 600ml. Mutta onneksi ei mitattu, koska pää ei olisi kestänyt enää yhtään ylimääräistä siellä.

Ihan liian iso kaukalo noin pienelle miehelle.

Kotona meitä odotti äitini ja Roni-kummitus, jotka ihanina olivat kuuranneet koko kämpän lattiasta kattoon. Oli mahtavaa päästä puhtaaseen kotiin ja NUKKUMAAN.

Ihana Ipana, Roni-kummituksen Böö-paita ja Prinsessa Sissi Kermaperse

Ensi kerralla...
En todellakaan aio kuunnella yhtään kätilöä vaan teen niinkuin minusta tuntuu hyvältä, jos hätää ei ole.
Aion vaatia, että sen napanuoran annetaan olla rauhassa pidempään.
Alan ottamaan sitä lisärautaa jo ennen laskettua aikaa, vaikka hb olisikin kuoseissa.
Otan omat korvatulpat mukaan.

Joko mennään uudestaan, tää olis ihan redi!